Jouluspesiaali #4 - Black mirror

Yllätys yllätys, Black mirror on yksi suosikki sarjoistani Netflixissä. Tämä brittiläinen teknologiaan keskittyvä scifi trilleri sarja sisältää jaksoja moneen makuun. Siinä on myös joulujakso, joka sopii luonnollisesti hienosti joulukatsottavaksi niille, jotka pitävä psykologisista trillereistä ja dystopioista. Tavalliseen Black mirror tyyliinsä ei voi sanoa, että tämä joulujakso loisi joulutunnelmaa, vaikka sen tapahtumat sijoittuvat jouluun. Ne, jotka siis pitävät hiukan vakavammasta mediasta, tai haluavat muuten joulun alla vaihtelua iloiseen ja ylitse vuotavan positiiviseen joulumediaan, Black mirrorin White Christmas jakso on loistava vastapaino.

Seuraava osio sisältää juonipaljastuksia jaksosta. Skippaa seuraavaan punaiseen tekstiin, jos haluat lukea vain omat analyysini tästä jaksosta.

Jakson tarina alkaa siitä, kun Joe Potter herää pienessä mökissä. Hän löytää keittiöstään Matt Trent nimisen miehen keittämässä kahvia. Matt aloittaa keskustelun Joen kanssa siitä, miten he päätyivät tuohon kyseiseen mökkiin, kertomalla oman tarinansa. Tässä kohtaa katsojat pääsevät näkemään ruudulla hänen tarinansa. Matt työskenteli Z-Eyes nimisessä nettiryhmässä, joka auttoi epävarmoja miehiä etsimään naisseuraa. Uudenlaisen teknologian ansiosta Matt pystyy näkemään ja kuulemaan asiakkaansa ympärillä tapahtuvat asiat hänen silmiensä kautta. Asiakkaan silmissä on kameran tapaiset laitteet, joihin Mattilla on pääsy. Kun asiakas törmää pikkujouluissa Jenniferiin, Matt neuvoo hänelle mitä tehdä ja sanoa. Asiakasta onnistaa, ja Jennifer tykästyy hänen heti, mutta kun he päätyvät Jenniferin makuuhuoneeseen, Jenniferin oikeat aikeet paljastuvat. Jennifer näki Mattin asiakkaan puhumassa laitteidensa avulla Mattille, mutta koska nämä laitteet eivät ole fyysisesti näkyvissä, hän luuli, että tämä asiakaskin kärsii skitsofreniasta. Hän siis tekee murha-itsemurhan, uskoen, että hän vain päästää itsensä ja asiakkaan tuskista. 

Kerrottuaan ensimmäisen tarinan, Matt alkaa selittämään Joelle toisenlaisesta uudesta teknologiasta, nimeltä "Cookies". Katsojille tämä teknologia selitetään näyttämällä miten nämä "cookiet" toimivat. Ihmisen aivoista eristetään pieni näyte, jonka avulla tästä ihmisestä luodaan kopio pienen kananmunan muotoisen laitteen sisälle. Tämän kananmunan muotoisen vekottimen sisässä kyseisen ihmisen kopion on tarkoitus toimia hiukan samalla tavalla kuin esimerkiksi Alexan. Sille voi antaa äänikäskyjä, se pystyy hallitsemaan erilaisia talon toimintoja, kuten valaistusta, ja muita älylaitteita. Tämä cookie on kuitenkin paljon edistyneempi askel Alexasta, koska sen tekoäly on kopio itse käyttäjästä, joten se tietää täydellisesti, miten olla avuksi oikealle käyttäjälleen.

Kuultuaan nämä tarinat, myös Joe alkaa avautua. Hän paljastaa Mattille, miten hänen nyt ex-tyttöystävänsä blokkasi hänet. Joella ja tyttöystävällä oli kummallakin käytössä sama silmiin asennettu teknologia kuin Mattin tarinan asiakkaalla. Joe ja hänen tyttöystävnäsä vaikuttivat onnelliselta pariskunnalta, mutta kun Joe saa tietää tyttöystävänsä raskaudesta, heille tulee riitaa. Joe haluaisi pitää lapsen, kun taas tyttöystävä ei ole valmis. Niinpä tyttöystävä blokkaa Joen, joka tarkoittaa tässä maailmassa sitä, ettei Joe pystyy kuulemaan, näkemään, tai puhumaan hänelle enää edes oikeassa elämässä. He eroavat, eikä Joe enää näe tyttöystäväänsä. Joitakin kuukausia myöhemmin Joe kuitenkin näkee taas exänsä. Hän tunnistaa tämän väkijoukosta, koska hän on blokin takia ainoa sumuinen hahmo muiden joukossa. Joe pystyy näkemään vain exänsä ulkomuodon, eikä muuta, mutta hänelle on selvää, että tämä pitikin raskautensa. Hänet kuitenkin pidätetään, koska hänellä ei olisi lupaa lähestyä exäänsä. Vuosia kuluu, ja Joe haluaisi epätoivoisesti nähdä lapsensa. Exän asettama blokki kuitenkin vaikuttaa myös lapseen, joten Joe ei voi nähdä häntäkään. Yhtenä jouluna blokki on kuitenkin hävinnyt ja Joe näkee tämän lapsen. Tämä johtuu siitä, että hänen exänsä on kuollut. Kun Joe menee tapaamaan lasta exänsä isän luokse, hän tajuaa ettei lapsi voi olla hänen, koska lapsella on sellaisia piirteitä, joita Joen ja hänen exänsä olisi mahdotonta saada periytymään jälkikasvulle. Hänen exänsä siis selvästi petti tätä. Raivon puuskassa Joe tappaa exänsä isän iskemällä tätä päähän lumisadepallolla, ja jättää lapsen kuolemaan.

Joen kertoman tarinan edetessä, mökki alkaa pikkuhiljaa muuttua kyseisen exän isän taloksi. Joelle paljastuu, että hän ja Matt olivat koko ajan cookien sisällä. Vaikka Joe onkin vain cookie, hänen kertomaansa käytetään tunnustuksena, jolloin oikea Joe saa tuomion oikeudessa. Matt auttoi tämän jutun ratkaisemisessa, joten hänen osallisuuttaan Z-eyes asiakkaansa kuolemantuottamuksessa lievennetään siten, että hän ei päädy vankilaan, mutta hänet blokataan julkisesti. Näin Matt ei voi koskaan enää jutella tai saada sosiaalisia kontakteja muiden kanssa. Joen cookie taas asetetaan kuuntelemaan tuhannen vuoden ajaksi samaa joululaulu soittolistaa uudestaan ja uudestaan.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Tämä on mielestäni yksi parhaista Black mirror jaksoista. Sen juonikäännökset ja sen esittämät eettiset kysymykset tekoälyn kehityksestä pistävät katsojan todellakin pohtimaan sitä, miten teknologiaa voi käyttää tulevaisuudessa esimerkiksi rikollisten rankaisemiseen. Tekoälyn kehittyessä yhä inhimillisemmälle tasolle, jakso nostaa myös kysymyksen siitä, että missä menee ihmisen ja tekoälyn raja. Pitäisikö tekoälylle jossakin vaiheessa antaa ihmisoikeuksia? Voiko ihmisen tekoäly kopion sanomisia käyttää esimerkiksi rikoksen selvittämisessä todisteina? Tyypilliseen Black mirror tyyliinsä tämä jakso saa katsojan pohtimaan syvällisesti tulevaisuuden teknologiaa.

White christmas jaksossa on käytetty nerokkaasti symboliikkaa. Jakson nimessä mainittu valkoinen väri voi symboloida monia asioita. Very Well Mindin artikkelin mukaan se edustaa pääosin viattomuutta ja puhtoisuutta. Se voi myös kuitenkin symboloida kylmyyttä, eristystä ja mitäänsanomattomuutta. Tätä valkoisen symboliikkaa on käytetty nerokkaasti tässä jaksossa. Esimerkiksi mökki, jossa Matt ja Joe juttelevat, on keskellä ei mitään, lumen ympäröimänä. Molempien päähenkilöiden loppuratkaisu oli myös kylmä, ja kumpikin joutuu elämään eristettynä muusta maailmasta täysin yksin. 

Jakso sisältää myös foreshadowingia, eli tapahtumien ennakointia. Lumisadepallon rooli Joen tarinassa ennakoi hänen ja Mattin loppuratkaisua hienosti. Tämä on yksi niistä asioista, jonka tajuaa vasta toisella katselukerralla. Lumisadepallot ovat pieniä kauniita kopioita oikeasta maailmasta, mutta ne ovat kirjaimellisesti oma pieni kuplansa. Usein lumisadepallo symboloi lapsuuden viattomuutta ja onnea, mutta Black mirrorissa se ennusti kummankin päähenkilön loppuratkaisua. 

Jakso onnistuu myös kääntämään muita onneen ja iloon usein liitettyjä asioita päälaelleen. Esimerkiksi joululaulut tuovat yleensä monille onnea ja iloa, mutta tämän jakson lopussa niitä käytetään kirjaimellisesti osana kammottavaa rangaistusta. Joulu on perhejuhla, joka vietetään yleensä omien rakkaiden ja läheisten ympäröimänä, mutta kumpikaan tämän jakson päähenkilöistä ei saa tällaista onnellista valkoista joulua, vaan kumpikin saa kylmän, yksinäisen ja karun joulun. 

Black mirror on yksi lempisarjoistani juuri siksi, että siinä osataan todellakin kääntää monia asioita päälaelleen. Ne myös saavat katsojan aidosti pohtimaan niitä kysymyksiä, mitä kukin jakso tuo pinnalle. Monet jaksot ovat dystopisia ja kyseenalaistavat teknologian kehitystä todella mielenkiintoisilla tavoilla. Jokaisessa jaksossa löytyy myös roimasti symboliikkaa ja tulkittavaa, mikä on mielestäni täydellistä minunkaltaiselleni katsojalle. On varmaan selvää, että rakastan analysoida ja koettaa tulkita lempitarinoitani todella syvälle, sekä etsiä niistä monia merkityksiä. Jos olet itse samanlainen, Black mirror on täydellinen sarja katsottavaksi, koska jokaisesta jaksosta löytyy jokaisella katselukerralla jotain uutta. Joulun kunniaksi suosittelen lämpimästi katsomaan White christmas jakson, tai jos olet jo nähnyt sen, niin katsomaan sen uudestaan!

Jouluspesiaali #3 - Mikä tekee joulujaksoista erityisiä?

Olemme monesti vastanneet kysymykseen "Mikä tekee joulusta erityisen?" ja siihen löytyy yhtä monta vastausta kuin maailmassa on joulua viettäviä ihmisiä. Yleisimmät vastaukset tähän kysymykseen liittyvät lahjojen antamiseen, saamiseen, perinteisiin, yhdessäoloon rakkaiden kanssa... oikeaa vastausta ei ole. Tänään halusin kuitenkin pohdiskella joulujaksoja, ja miksi moni sarja sisältää niitä.

Monet sarjat, varsinkin pitkät ja monia kausia jatkuvat sarjat, sisältävät joulujakson jos toisenkin. Me katsojat pääsemme näkemään miten jo rakastamamme hahmot viettävät joulua. Pääsemme katsomaan vierestä heidän perinteitään ja heidän joulutarinoitaan. Nämä jaksot ovat usein erillisiä spesiaalijaksoja, mutta ne voivat toki olla osana sarjan päänarratiivia, jos sarja ei ole episodinen. 

Joulu on erityinen juhla, joka tuo pintaan monenlaisia tunteita. Tämä on yksi hyvä syy kirjoittaa sarjaan joulujakso. Joulu merkitsee eri ihmisille eri asioita, eivätkä kaikki edes juhlista sitä. Siksi joulujaksot ovat oiva tapa tutkia eri hahmojen eri puolia, sekä oppia lisää omista lempihahmoista, ja mahdollisesti myös muista uskonnoista ja eri kulttuurien tavoista juhlistaa joulua. 

Lahjojen antaminen ja saaminen on sellainen asia, joka kertoo ihmisestä paljon. Mitä hän ajattelee lahjojen antamisesta ja saamisesta? Millaisia lahjoja hän hankkii läheisilleen? Hankkiiko hän niitä ollenkaan, tai hankkiiko esimerkiksi viime tingassa? Millaisia lahjoja hän saa? Saako hän lahjoja? Mitä lahjat merkkaavat hahmolle? Tämäkin on yksi tapa kertoa joulutarina. Kun sarja vastaa näihin kysymyksiin hahmosta, katsoja pääsee tutustumaan hahmoon syvemmin kuin mitä aiemmin oli tutustunut. Joulu kokonaisuudessaankin on sellainen juhla, joka nostaa pintaan sellaisia tunteita, joista saa helposti kirjoitettua draamaa ja hahmokuvauksia.

Joulumusiikki on myös aivan oma genrensä. Siksi myös joulumusikaalit ovat todella suosittu tapa kertoa joulutarina. Lähestulkoon jokaisessa joulujaksossa, jonka olen ikinä katsonut, on käytetty musiikkia jonkin verran. Kaikki joulujaksot eivät tietenkään ole musikaaleja, mutta sisältävät kuitenkin musiikkia. Joulumusiikin yksi ärsyttävimpiä puolia on se, kuinka helposti ne jäävät päähän soimaan. Niistä suuri osa on kuitenkin bangereita, jotka onnistuvat virittämään kuuntelijan joulutunnelmaan.

On myös mainittava, että vaikka ulkona on kylmää ja pimeää, on pakko myöntää, että talvimaisema on erittäin kaunista katseltavaa. Ja jos tämä talvinen taianomaisuus on kaunista katseltavaa jo oman kodin ikkunasta katseltuna, parasta vain uskoa, että se on henkeäsalpaavan kaunista joulutarinoissa. Jouluelokuvien ja sarjojen tuottajilla on mukanaan ammattilaisia rakentamassa talvisia taustamaisemia ja estetiikkaa, ja yleensä nämä taustat on yhtä tarkasti suunniteltu kuin muutkin osat näissä joulujaksoissa. Vaikka talvi ei olekaan lempivuodenaikani, talvinen estetiikka on parhaimmillaan henkeäsalpaavan maagista. 

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä asiana, joka tekee joulujaksoista erityisiä on niiden tunnelma. Jos ei vielä ole päässyt joulutunnelmaan, niin hyvä jouluspesiaali, elokuva, tai musikaali saa kenet tahansa joulumielelle. Joten jos et vielä koe olevasi joulufiiliksissä, katso vaikka Painajainen ennen joulua elokuva, Lumiukko lyhyt elokuva, tai esimerkiksi The officen tai Paluu pulpettiin sarjojen joulujaksoja!

Mikä on sinun suosikki joulujaksosi tai elokuvasi? Mikä tekee jouluspesiaaleista sinulle erityisiä?

Iloista joulunodotusta! 

Jouluspesiaali #2 - Taikatalvi

Tove Janssonin rakastettu Muumi-sarja sopii täydellisesti Itsenäisyyspäivän postauksen aiheeksi. Muumit ovat Janssonin rakastettuja hahmoja, jotka ovat seikkailleet lähestulkoon kaikissa eri medioissa: kirjoissa, sarjakuvissa, elokuvissa, tv-sarjoissa, sekä peleissä. Monet jopa tunnistavat Suomen juuri näistä rakastetuista Muumi hahmoista. Jos siis haluat viettää Itsenäisyyspäivän hyvän kirjan äärellä, tässä on suositukseni!

Löysin Janssonin Taikatalvi Muumikirjan BookBeatista. Se oli mielestäni tunnelmaltaan täydellistä kuunneltavaa, koska maa on jo lumen peitossa, joulu lähestyy, ja olen muutenkin kaivannut hyvänmielen luettavaa jo jonkin aikaa. Se kertoo tarinan siitä, kuinka Muumipeikko heräsi kesken talviuniensa, eikä saanut enää unen päästä kiinni. Hän päätti siis lähteä tutkimaan talvista Muumimaata, josta hän löytää jos jonkinlaista tehtävää ja nähtävää. Myös Pikku Myy on herännyt kaunishäntäisen oravan takia Muumipeikon seuraksi, ja yhdessä he ihmettelevät talven ihmeellistä aikaa. Muumipeikko tutustuu myös Tuutikkiin, joka viettää paljon aikaa Muumien uimahuoneella. Siellä he käyvät monenlaisia keskusteluja talven aikana, ja Tuutikki opettaa Muumipeikolle paljon erilaisia asioita talvesta. Uimahuoneella asuu myös näkymättömiä päästäisiä, joista Muumipeikko kiinnostuu, mutta on ensimmäisenä iltana liian väsynyt tutustuakseen niihin paremmin. 

Talven edetessä ja Muumipeikon oppiessa yhä lisää talvesta, hän kohtaa lisää uusia tuttavuuksia. Hän löytää jopa yhden esi-isistään, ja hänen on vaikea uskoa olevansa sukua tälle. Muumitalossakin on mysteerisiä otuksia, joita Muumipeikko ei aiemmin ole kohdannut, mutta kohtelee niitä kuitenkin kunnioittavasti. Tuutikin ja Pikku Myyn kanssa hän pääsee myös näkemään Jääkuningattaren, joka jäädyttää Myyn herättäneen kaunishäntäisen oravan. Muumipeikko suree tätä, ja järjestää tälle kauniit hautajaiset. 

Pian Muumitaloon alkaa saapua vieraita: Vilijonkka, Hemuli, ötökkä Salome, ja Surku-koira. Nämä kaikki ovat todella persoonallisia, mutta Hemulista Muumipeikko ei tunnu pitävän. Hän ja Tuutikki koettavat keksiä tavan, jolla hänet saataisiin lähtemään. Tuutikki ehdottaa, että Muumipeikko narraisi Hemulia, mutta Muumipeikon omatunto saa hänet lopulta kertomaan Hemulille totuuden. Hemuli itse saa sellaisen kuvan, että Muumipeikko välittää hänestä, ja tuntee syvää ystävyyttä tätä kohtaan. 

Lopuksi kevään nostaessa pikkuhiljaa päätään, Muumipeikko vilustuu. Hänen aivastuksensa herättää Muumimamman, joka haluaa huolehtia lapsestaan. Muumipeikko on iloinen, ja haluaa kertoa Mammalle kaikesta, mitä on talven aikana kokenut. 

Vaikka tämä tarina kertoo talvesta, se on todella lämminhenkinen, kuten kaikki muutkin Muumi tarinat. Jansson on todella lahjakas kirjailija. Hän onnistuu kuvailemaan talvea sellaisella tavalla, että se tuntuu taianomaiselta jopa sellaiselle, joka talven on itse nähnyt ja kokenut jo monia kertoja. Muumipeikko itse kokee talven aivan ensimmäistä kertaa. Tarinan kerronta on todella lämminhenkistä ja taianomaista. En ole aiemmin lukenut tätä kirjaa, mutta näin pienenä lapsena Muumit tv-sarjan Taikatalvi jakson, joka keskittyi pelkästään Jäärouvan tapaamiseen. Jakso erosi kirjasta esimerkiksi siten, että oravan sijaan jäätyikin Pikku Myy. Lisäksi kirjassa oli enemmän seikkailuja kuin kyseisessä jaksossa. Opin paljon lisää Muumien maailman talvesta tämän kirjan avulla. En ole nähnyt 2017 julkaistua Muumien Taikatalvi elokuvaa, joten en kommentoi sitä, tai sen uskollisuutta kirjalle tässä postauksessa. Muumi tarinat onnistuvat aina iskemään syvälle sydämeen. Ne ovat tunnelmallisia ja lämminhenkisiä, ja niitä katsoessa tai lukiessa tulee aina hyvä mieli. Ne myös sisältävät syvällisiä filosofisia pohdintoja elämän vaikeista kysymyksistä, mutta ne on esitetty sellaisella tavalla, että myös lapset voivat käsitellä ja pohtia niitä.

Tarinan hahmot ovat todella persoonallisia ja mieleenpainuvia. Tarinan päähenkilönä toimiva Muumipeikko on lapsenomainen ja hänen innostuksensa oppia talvesta on todella riemastuttavaa, ja saa lukijan hymyilemään. Pikku Myy tuo kirjaan spontaaniudellaan ja kepposillaan lisää hauskaa, ja mieleenpainuvia näkökulmia. Joissakin kohdissa hän osaa olla jopa hiukan ajattelematon. Tuutikki taas on selkeästi tämän tarinan viisas opettaja hahmo. Hän auttaa Muumipeikkoa ymmärtämään talvea, sen otuksia, ja opettaa hänelle talven lisäksi mös ihmissuhteista. Vaikka osa hänen neuvoistaan, kuten neuvo narrata Hemulia, ovatkin kseenalaisia, loppujen lopuksi nekin kääntyvät parhain päin. Tuutikin neuvo narrata Hemulia kääntyikin täysin päälaelleen, kun Hemuli alkoikin tuntea syvää ystväyyttä Muumipeikkoa kohtaan. Myös Muumitalon vieraat ovat todella mieleenpainuvia. Esimerkiksi ötökkä Salome, joka on todella arka, pitää Hemulista kovasti, ja haluaisi varoittaa tätä Muumipeikon aikeista narrata häntä. Raukkaparka ei myöskään uskalla ilmaista ihailuaan Hemulia kohtaan, mutta se, että Muumipeikko narrasi Hemulia, sai Hemulinkin huomaamaan, että hän oli ollut epäystävällinen tätä kohtaan. Hemuli oli selkeästi hahmo, jolla oli hankaluuksia tulkita sosiaalisia vihjeitä, mutta lopussa tämäkin kääntyi onneksi parhain päin. Rakastan Janssonin tyyliä kirjoittaa hahmoja, koska kaikki hahmot saavat yhtä ymmärtäväisen ja sydämellisen kohtelun. Kaikkien hahmojen tarinat kääntyvät aina jollakin tavalla parhain päin. 

Suosittelen tätä kirjaa aivan kaikille. Sen lämminhenkisyys ja tapa kertoa talvesta ovat niin taianomaisia ja nostalgisia, että siitä on vaikea olla pitämättä. Muumien sydämellisyys ei voi muuta kuin nostattaa hymyn huulille. Piditkö itse tästä kirjasta? Vai piditkö enemmän tähän kirjaan perustuvasta Muumi tv-sarjan jaksosta, tai elokuvasta? Miten itse vietät itsenäisyyspäiväsi?

Hvää itsenäisyyspäivää!

Jouluspesiaali #1 - Paluu pulpettiin

 Joulukuu on viimein täällä! Joulun kunniaksi tämän kuun ajan kirjoittelenkin jouluaiheisia postauksia. Tässä kuussa saa odottaa useampaa kuin yhtä postausta viikossa, koska haluan jakaa suosikki joulutarinoitani kanssanne! 

Ensimmäinen joulutarina, jonka haluan jakaa kanssanne tänä vuonna on Paluu pulpettiin-sarjan (alkuperäiseltä nimeltään Community) kolmannen kauden jakso 10. Jakso on nimeltään Alueelliset erot joulumusiikissa (alkuperäiseltä nimeltään Regional Holiday Music). Tämä on Paluu pulpettiin jouluspesiaali jaksoista suosikkini, koska se on musikaalijakso. En usko, että rakkauteni musikaaleihin tulee kenellekään yllätyksenä. Ja musikaali parodiat ovat vielä parempi yhdistelmä. 

Paluu pulpettiin-sarjan koko idea onkin siinä, että se parodioi tv-sarjoja ja elokuvia, sekä niistä tuttuja kliseitä. Tämä satiirinen joulujakso parodioi televisiosta tuttua Glee musikaalia ja yhdistää parodiaan sekaan myös kritiikkiä kaikista kliseisimpiä joulumusikaali trooppeja kohtaan. Tämän jakson tarina alkaa siitä, kun Jeff onnistuu lopettamaan Greendalen community collegen Glee kerhon sillä verukkeella, että he ovat esittäneet tekijänoikeuslain suojaamia lauluja julkisilla paikoilla. Yksi jäsenistä, Cory Radison, kuitenkin jää Greendaleen vielä hetkeksi siivotakseen Glee kerhon jouluesityksen koristeet pois koululta. Abed päätyy juttelemaan hetkeksi hänen kanssaan, jolloin Cory onnistuu käännyttämään Abedin mukaan tavoittelemaan pääsyä aluekisoihin (regionals), mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Tämän musiikki esityksen jälkeen pääporukasta aletaan yksi kerrallaan käännyttää Glee kerhoa vihaavat päähenkilöt mukaan aluekisoihin musiikin voimalla. Abed käännyttää Troyn mukaan räpin keinoin, sitten Troy ja Abed yhdessä käännyttävät Piercen mukaan vetoamalla hänen boomerin ylpeyteensä yhdellä jakson hauskimmista lauluista:

Kun myös Pierce on saatu käännytettyä mukaan tähtäämään aluekisoihin, jäljellä ovat enää Annie, Shirley, Britta ja Jeff. Cory, Troy, ja Abed piirittävät Annien ja saavat käännytettyä hänet, kun taas Pierce kokoaa kasaan lapsikuoron, jotka saavat käännytettyä kristillisen Shirleyn mukaan Glee porukkaan.

Glee porukkaan mukaan käännytetty Annie onnistuu käännyttämään myös Jeffin mukaan koko jakson hulvattomimmalla laululla:

Lopuksi myös Britta saadaan käännytettyä, jolloin he kaikki päätyvät esiintymään Coryn joulumusikaalissa. Abed saa kuitenkin Coryn oikeat suunnitelmat selville. Hän tajuaa, että Coryn suunnitelmat on pysäytettävä, joten hän pyytää Brittaa, joka on alunperin pyydetty esiintymään musikaalissa pelkkänä puuna laulutaitojensa (tai niiden puutteen) vuoksi, improvisoimaan musikaaliin Abedin oman osuuden. Tämä onnistuu suututtamaan Coryn, jolloin kaikki saavat tietää hänen suunnitelmansa, ja pääpoppoomme pääsee palaamaan status quohonsa, eli kaikki palautuu normaaliksi.

 Rakastan tätä koko sarjaa todella paljon, ja tämä on minusta Paluu pulpettiin jouluspesiaaleista hauskin. Jakson nerokkuus piilee mielestäni juuri sen lauluissa. Vaikka tämä jakso toimii paremmin osana sen kauden kokonaista tarinaa, se toimii myös itsenäisenä tuotoksena. Nämä laulut tuovat esiin jokaisen hahmon persoonallisuuden siten, että ne kertovat katsojalle kyseisen hahmon sisimmät toiveet ja motivaation. Jokainen pääporukan jäsen on todella muistettava ja persoonallinen yksilö, mikä tulee juuri musiikkiesityksissä esiin hienosti. Lisäksi käsikirjoittajat ovat todellakin onnistuneet luomaan huumoria näillä lauluilla. Paluu pulpettiin sarjan huumori uppoaa minuun kuin kivenmurikka meriveteen, enkä kykene katsomaan yhtäkään jaksoa hymyilemättä. 

Suosikkikappaleeni tästä jaksosta on Annien Teach me how to understand Christmas. Tämän kyseisen laulun satiiri naisten ylimalkaisesta seksualisoinnista joulun teemojen lomassa on yksinkertaisesti nerokasta. Pääporukan fiksuin tyttö, koko koulun priimus, saa tässä laulussa käännytettyä psykologisesti älykkään ja manipuloivan Jeffin alentamalla itseään ja esittämällä tyhmää. Tämä kontrasti, joka ruudulla on läsnä tämän laulun ajan, on niin absurdi, ettei voi muuta kuin nauraa. Komedia on loistava tapa kyseenalaistaa normaalina pitämiämme asioita, ja mielestäni Teach me how to understand Christmas saa katsojan todellakin kyseenalaistamaan niitä kliseitä, joita se parodioi.

Suosittelen tätä koko sarjaa lämpimästi kaikille, jotka pitävät tv-sarja ja elokuvaparodioista. Jokainen jakso tuntuu olevan eri genreä, juuri tämän sen takia, että siinä parodioidaan niin monia eri asioita. Siitä löytyy siis aivan jokaiseen makuun jotakin! Myös muut joulujaksot tässä sarjassa ovat erittäin hauskoja ja niitä katsellessa pääsee itse kukin joulumielelle. Mitä mieltä itse olet tästä jaksosta? Mikä on sinun suosikki Paluu pulpettiin joulujaksosi? Mikä oli lempilaulusi tästä jaksosta?

Kiitos lukemisesta!

Sarjat vs Leffat

 Yleinen kiistan aihe, jonka muistan lapsuudestani, oli kilpailu siitä, kumpi oli parempi: kirja vai elokuva. Esimerkiksi Harry Potterista puhuttaessa kuuli usein kommentteja ylistäen kirjoja, tai elokuvia parempina.  "Kirja oli parempi!" "Itse pidin enemmän leffasta..." Harvemmin kuulin kuitenkaan keskustelua siitä, pitikö joku enemmän elokuvista vai sarjoista. Tietenkin totuus on, että sarjoihin perustuvia elokuvia, tai elokuviin perustuvia sarjoja on paljon vähemmän kuin kirjoihin perustuvia elokuvia ja toisinpäin. Niitäkin kuitenkin löytyy, mutta tässä postauksessa pohdiskelenkin elokuvien ja sarjojen tarinankerronnallisia eroja. 

Yllätys yllätys, olen sekä elokuvien, että sarjojen suuri ystävä. Molemmat tavat kertoa tarinaa ovat lähellä sydäntäni, mutta näillä kahdella on kuitenkin todella erilaisia tapoja kertoa tarina. Elokuvat ovat usein yksittäisiä, tai joskus jatko-osilla varustettuja kokonaisuuksia, jotka ovat keskimäärin 80-120 minuuttia pitkiä. Tietenkin on olemassa myös lyhytelokuvia, jotka voivat kestää myös alle puoli tuntia. Elokuvien tarinoiden pituudet ovat siis todella paljon lyhyempiä kuin sarjojen. Sarjoissa taas on monia jaksoja, jotka kestävät yleisesti 20-60 minuuttia. Nämä jaksot muodostavat kausia, joita on sarjasta riippuen myös eri määriä. Joissakin sarjoissa kausien pituudet vaihtelevat myös hurjasti (esimerkiksi The Walking dead, jossa ensimmäinen kausi sisältää 6 jaksoa, toinen 13, ja kaudet 3.-9. sisältävät 16). On itsestäänselvää, että sarjojen tarinat ovat täten pidempiä. Sarjojen tarinoissa on usein paljon helpompi syventyä tarinoiden eri osiin ja tutustua hahmoihin syvällisemmin. Elokuvissa tarina on esitettävä nopeammin, koska ruutuaikaa on paljon vähemmän. Niiden tarinat ovat usein suoraviivaisempia ja nopeampia, jolloin tekijöiden on rajoitettava tarinaa jonkin verran.

Rakastan tarinoihin, tarinoiden maailmoihin, sekä hahmoihin uppoutumista. Tässä suhteessa pidän siksi enemmän sarjoista. Kun löydän hyvän sarjan, rakastan sitä, että voin uppotua siihen päiviksi, viikoiksi, tai jopa kuukausiksi. Elokuvien tarinoissa on kuitenkin se hyvä puoli, että ne saa katsottua nopeammin kuin sarjat. Niissä esitetään ideat ja teemat nopeammin, joten pääsen myös nopeammin pohtimaan ja reflektoimaan sitä, mitä tarina minussa herättää, tai mitä se on opettanut minulle.

Elokuvateatterit popcornin tuoksuisine saleineen ovat minulle todella kotoisia, rauhallisia ja viihtyisiä. Jonkin tarinan kokeminen isolta valkokankaalta, pimeässä, popcorn paketti sylissäni on sellainen kokemus, jota en valitettavasti ole voinut kokea sarjojen kanssa. En ole koskaan itse ollut katsomassa sarjaa elokuvateatterissa, tai edes kuullut sellaisesta elokuvateatterista, joka esittäisi sarjojen jaksoja. (Elokuvateatterit, jokin sarjankatsomismaratoni valkokankaalla ilta idea on vapaasti käytettävissänne!) Se tunnelma ja nostalgia, jonka elokuvan katsominen teatterissa herättää, on jotain sellaista, mitä ei voi kokea kotisohvalla. Tietenkin, olisi aika kallista rampata jatkuvasti elokuvissa, kun nykyään voi katsoa Netflixistä tuhansia elokuvia paljon halvemmalla, mutta tässä suhteessa elokuvien katselu vie voiton. (Ainakin siihen asti, kunnes teattereissa aletaan esittää sarjoja.)

On mainittava myös hahmokehitykset. Sarjoissa hahmokehitys on mahdollista toteuttaa hitaammin pidemmällä aikavälillä, jolloin katsoja voi kokea kasvavansa hahmon mukana. Tietenkään kaikissa sarjoissa ei ole sellaista juonta, joka jatkuu jaksosta jaksoon, mutta myös episodisissa sarjoissa on jonkinlaista hahmokehitystä. En sano, etteikö elokuvissa olisi hahmokehitystä, koska totta kai hahmokehitystä löytyy myös niiden sisältä. Elokuvien hahmokehitys on rajoitetun aikakehyksen takia esitettävä paljon nopeammin, joten elokuva saattaa usein tuntua yhdeltä jaksolta. Minulla on tapana kiintyä hahmoihin, joten haluan viettää hahmojen kanssa mahdollisimman paljon aikaa. Minulla on piiiiiitkä lista upeasti rakennettuja elokuvahahmoja, joita rakastan yhtä paljon kuin joidenkin sarjojen hahmoja. Juuri tämän hahmorakkauden takia, valitsen yleensä mieluummin sarjat kuin elokuvat. Varsinkin sellaisissa elokuvissa, joissa ei ole jatko-osia, pääsen tutustumaan hahmoon vain todella lyhyen ajan. Sarjoissa taas minulla on pidempi aika seurata lempihahmojeni elämää ja kehitystä.

Elokuvat ovat kuitenkin loistava tapa viettää aikaa ystävien kanssa. Niiden keston vuoksi, niitä on helpompi kuluttaa yhdessä, koska ne ovat usein yksittäisiä tarinoita. Jos haluaa katsoa sarjoja toisten kanssa, voi tuntua todella vaikealta odottaa seuraavan jakson aloittamista ennen kuin toisilla olisi aikaa katsoa se kanssasi. Elokuvat ovat siksi loistava sosiaalinen tarinan kokemisen muoto. Vaikka ystävien kanssa voi maratoonata tietenkin myös sarjoja, niin elokuvat ovat usein helpompi ratkaisu, jos haluaa katsoa jotakin hyvässä seurassa. 

Sarjat sekä leffat ovat molemmat minulle siis todella lähellä sydäntä, ja rakastan kumpaakin tarinan kerronta muotoa. Pidän sarjojen katselemisesta itsekseni, ja jaan intoni niihin toisten kanssa katselun jälkeen esimerkiksi tässä blogissa, tai hehkuttamalla niistä ystävilleni, jos he ovat myös katsoneet ne. Elokuvat taas jaan katselukokemuksena mieluusti myös ystävieni kanssa esimerkiksi elokuvateatterissa. En osaa valita itselleni suosikkia, vaan katson jompaa kumpaa riippuen siitä, mitä juuri silloin tekee mieli katsoa. Useimmiten löydän itseni kuitenkin sarjojen parista.

Mitä mieltä sinä olet? Kummasta itse pidät enemmän, sarjoista vai leffoista? Ja tietenkin miksi itse pidät jommasta kummasta enemmän?

Yksityisyys niinku... eiku Rakkaus niinku

 Johannes Ekholmin esikoisromaani Rakkaus niinku (2016) on yksi mielenkiintoisimmista kirjoista, jonka olen lukenut. Sen koko konsepti on todella uniikki, enkä ole aiemmin kokenut tällaista kirjaa. Sen kansi herättää heti huomion, mutta nimi ei aluksi ainakaan napannut minua. Romanttiset tarinat kiehtovat minua todella harvoin, joten jos tämä ei olisi ollut kurssini lukulistalla, olisin skipannut tämän. Olen todella iloinen, etten jättänyt tätä helmeä välistä!

Tämä kirja kertoo toimittajan työnsä menettäneestä Joonasta, joka muuttaa taloudellisesta pakosta takaisin isänsä luokse asumaan. Kustantamo ehdottaa hänelle tilaisuutta julkaista kirja, ja Joona tarttuu tähän tilaisuuteen. Hän keksii alkaa äänittämään jokaista keskusteluaan kännykällään ja kirjoittamaan nämä käymänsä keskustelut kirjan muotoon. Kirjaan hän on sisällyttänyt myös nettikeskustelujaan nimimerkki Sadgirlin kanssa. Joonan elämä alkaa pyöriä tämän projektin ympärillä, kun deadline lähestyy. 

Yllätys yllätys, koko kirja rakentuu pelkästään hahmojen välisestä dialogista. Sen hahmot ovat uskottavia ja aitoja, ja dialogi tuntuu niin todenmukaiselta, etten oikeasti osaa sanoa, onko Ekholm oikeasti äänittänyt ja kirjoittanut ylös omia keskustelujaan, vai tuleeko tarina kokonaan hänen mielikuvituksestaan. Teksti käsittelee paljon Joonan isäsuhdetta, halua tulla hyväksytyksi, nykyajan suvaitsevaisuutta ja mielipiteitä, sekä suhteita. Keskeisimmäksi teemaksi kirjassa nousee kuitenkin yksityisyys. Monissa kohdissa minulle tuli tunne, ettei minun kuuluisi lukea tiettyjä kohtia. Monet sivuhahmot tuovat esille Joonan kirjan idean ongelmallisuuden. Joona kyllä ilmoittaa sivuhahmoille aina äänittävänsä tilanteet, mutta hahmoilla ei ole mitään sanavaltaa kieltäytyä tulemasta äänitetyksi. Siinä myös kyseenalaistetaan nerokkaasti se, miten aitoja hahmot voivat olla näissä tilanteissa, kun he tietävät tulevansa äänitetyiksi. Joonan isä esimerkiksi toteaa muutaman kerran, että Joona puhuu poliittisesti korrektimmin, korjailee omia sanomisiaan, ja tuomitsee muiden vähänkin kiistanalaisemmat mielipiteet paljon herkemmin, kun hän on alkanut äänittää. Sadgirl taas toteaa suoraan, ettei halua olla ollenkaan osana Joonan kirjaa. Hän ei halua levitellä hänen ja Joonan välisiä keskusteluja, koska keskusteluissa on paljon henkilökohtaisia asioita. Etenkin heidän kahden keskustelua lukiessa, minulle tuli melkein syyllinen olo. Joona tietenkin oli julkaissut nämä viestit, koska ne olivat kirjassa nenäni edessä, mutta pitäisikö minun jättää se lukematta, koska viestien sisällöt eivät periaatteessa kuulu minulle?

Pidin tässä kirjassa myös siitä, kuinka välillä sain nauraa kyynelet silmissä, kun taas toiset kohdat saivat minut itkemään. Minusta parhaat tarinat ovatkin juuri niitä, jotka saavat koko tunneskaalan mukaan sitä lukiessa, kuten tämä kyseinen tarina. Lisäksi minusta oli todella mielenkiintoista lukea näiden hahmojen välisiä keskusteluja, joissa pohdittiin nykyajan ongelmia. Moni asia, jotka olivat ennen vanhaan normaaleja asioita, mutta nykyään on tajuttu niiden ongelmallisuus ja vääryys, tulevat myös pohdinnan aiheiksi Joonan ja hänen isänsä välillä. Joona pohtii omaa mieheyttään todella paljon, ja hänen inhonsa isänsä mielipiteitä kohtaan näkyy myös siinä, ettei hän tajua olevansa oikeastaan aika samankaltainen tämän kanssa. Tämä näkyy mielestäni Joonassa myös itseinhona. Sukupolvien väliset erot eivät välttämättä ole niin suuret kuin toivoisimme. 

Vaikka tämä teos on ironinen, se saa lukijan aidosti pohtimaan samoja asioita, joita hahmotkin pohtivat. Hahmot ovat monikerroksisia. He ovat kaikki joillain tavoin tekopyhiä, mikä on normaalia. Lukijan on kuitenkin helppo tuntea myös empatiaa hahmoja kohtaan, koska he ovat kuitenkin vain ihmisiä, kuten me kaikki. 

Kaiken kaikkiaan tämä kirja on todellakin lukemisen arvoinen. Jäin tarinaan koukkuun enemmän ja enemmän mitä pidemmälle luin. Rakkaus niinku on nykyajan kirjallisuuden helmi. Se on todella uniikki niin koko konseptiltaan, kuin myös sen tyylistä esittää kertomus. Kerrontaa ei ollut yhtään, vaan siinä keskityttiin pääosin dialogiin. Paikan - ja taustankuvaukset tapahtuivat todella lyhyesti dialogin välissä. Myös Joonan ja Sadgirlin välinen keskustelu on esitetty todella nykyaikaisella tavalla. Kaikki heidän keskustelunsa tapahtuu netissä, joten sivuilla on käytetty tilaa hienosti esittämään chatti viestittelyjä. Ekholm on käyttänyt hyväkseen myös kirjan visuaalista puolta siinä, että Sadgirl ja Joona käyttävät emojeita. Sadgirl käyttää myös vektorikuvituksia, eli luo kuvia käyttäen näppäimistöä, kirjaimia, välimerkkejä, ja numeroita. Siksi minun on pakko kehua erityisesti tämän tarinan kirja versiota. Vaikka rakastankin äänikirjoja, tästä kirjasta jäisi jokin todella oleellinen osa kokematta, jos sen kuuntelisi äänikirjana. Suosittelen lämpimästi tämän kirjan kohdalla lainaamaan sen kirjastosta vanhanaikaiseen tyyliin fyysisenä kopiona, tai nykyaikaisemmin lukemaan sen e-kirjana. 

Tällöin tästä kirjasta saa eniten irti. 

Ekholmin Rakkaus niinku on yksi suosikkikirjoistani, jotka olen tänävuonna lukenut. Se erottuu muista kirjoista todella vahvasti, ja pidän siitä tavasta, millä se kyseenalaistaa yksityisyyttä nykyaikana. Tämä todella uniikki lukukokemus sai minut tuntemaan kaikkia tunteita; vihaisuutta, iloa, surua, myötätuntoa, ja häpeää. Minusta myös kirjan koko konsepti oli todella mielenkiintoinen, omaperäinen, ja kuvastaa nykyaikaa todella hienosti. Tätä kirjaa ei kannata missata! Se löytyy BookBeatista e-kirjana.

Oletko itse lukenut tämän kirjan? Mitä mieltä olit siitä? Oletko aiemmin lukenut jotain tämän kaltaista? (Jos olet lukenut jotain samankaltaista, jätä se kommenttiin suositukseksi, koska haluaisin todellakin löytää lisää tämän kaltaisia kirjoja!)

Inside job, Alex Hirsch jälleen vauhdissa uuden sarjan parissa

 Suurena Gravity Fallsin fanina olen luonnollisesti myös Alex Hirschin suuri fani. Kun Gravity falls päättyi, minä ja moni muu fani jäi innolla odottamaan Hirschin seuraavia projekteja. Netflixissä julkaistiin hiljattain Inside job-niminen aikuisille suunnattu animaatio, jota Alex Hirsch on ollut mukana tuottamassa. Olin enemmän kuin riemuissani kuullessani, että Hirsch on nyt tuottamassa aikuisille suunnattua animaatiota, koska aikuisten animaatiossa hänen luovuutensa pääsee paljon vapaammin oikeuksiinsa. Inside job on kuitenkin Shion Takeuchin luomus. Takeuchi on itsekin ollut mukana työstämässä Gravity fallsia kirjoitustiimissä. Hän on ollut myös Regular shown kirjoitustiimissä, sekä Disney Pixarin Mielensopukoissa elokuvan animaatiotiimissä, joten minulla oli todellakin korkeat odotukset Inside job sarjalle. En todellakaan pettynyt!

Inside job kertoo Cognito Incissä työskentelevästä Reagan Ridleystä, joka odottaa innolla ylennystä yrityksen pomoksi. Cognito Inc on salainen järjestö, joka hallitsee maailmaa. Kaikki salaliittoteoriat liskoihmisistä alieeneihin ja klooneihin ovat totta, ja Cognito Inc piilottelee totuutta. Reaganin saadessa toivomansa ylennyksen, se kuitenkin sisältää hänestä ikäviä ehtoja. Hän pääsee johtamaan Cognito Inciä Brett Hand nimisen uuden työntekijän kanssa. Brettin sosiaaliset taidot ovat huippuluokkaa, kun taas Reaganilla olisi niissä paljon parantamisen varaa. Heidän kollegansa ovat todella persoonallinen porukka: juoruamista rakastava Gigi Luigi on vastuussa Cognito Incin PR:stä, Glenn Dolphman on sotaa rakastava delfiininkehon omaava mies, Dr. Andre Lee on ryhmän biokemisti, joka testailee huumausaineita todella vapaalla kädellä, sekä Magic Myc, joka on yhdysmielen omaava sienimäinen alieeni. Pakkaa sekoittamassa on myös Reaganin isä Rand Ridley, joka on Cognito Incin ex-työntekijä, sekä paikan nykyinen pomo J.R., joka osaa poliitikon tavoin puhua itsensä ulos tilanteesta kuin tilanteesta.  

Tämä sarja on todella mielenkiintoinen, ja vetää katsojan mukaan heti ensimmäisessä jaksossa. Inside jobin maailma on hauska ja hienosti rakennettu. Tarinan idea on se, että kaikki hulluimmatkin salaliittoteoriat ovat totta. Maailmanrakennus ei tapahdu pelkästään selkeästi tarinan sisällä, vaan myös taustalla. Kun päähenkilöt esimerkiksi kävelevät Cognito Incissä paikasta toiseen, taustalla näkyy aina jotain mielenkiintoista, joka syventää Inside jobin mysteerejä, sekä lorea. Tämä on yksi aspekteista, joista nautin eniten tätä katsellessani, koska taustalle piilotetut yksityiskohdat antavat animaatioteoreetikoille syitä tehdä teorioita siitä, miten tarina voisi jatkua. 

Pidin Inside jobissa myös siitä, että se on todellakin täynnä yllätyksiä. Kaikki salaliittoteoriat, joita siinä käytettiin olivat minulle ennestään tuttuja, mutta Inside job lisäsi niistä jokaiseen oman persoonallisen twistinsä. Nämä persoonalliset twistit saivat aikaan paljon huumoria, sekä absurdeja tilanteita. Tässä tarinassa on niin paljon kaikenlaista odottamatonta, että sitä katsellessa ei voi tylsistyä. Lisäksi moni jakso sisältää parodioita, jotka liittyvät eri elokuviin ja populaari kulttuuriin. Huumori on Inside jobin keskiössä, ja sen vitsit toimivat todella loistavasti. Jaksot yhdistävät tunnettuja salaliittoteorioita ja populaari kulttuuri referenssejä ja parodioita nerokkaasti.

Jokainen hahmo on persoonallinen, ja heidän puuhiaan on todella hauska seurata sivusta. Hahmojen välinen kemia ja dialogit ovat riemastuttavan hauskoja, ja Inside job sisältää paljon samaistuttavia kohtauksia. Kaiken huumorin sekaan mahtuu kuitenkin myös sympaattisia hetkiä, jotka saavat katsojan tuntemaan myötuntoa hahmoja kohtaan. Katsoja pääsee yhdessä jaksossa jopa kirjaimellisesti Reaganin pään sisälle, joten voisin sanoa, että tämän sarjan hahmoihin pääsee todellakin tutustumaan perusteellisesti. 

Inside job loppuu nerokkaaseen cliffhangeriin, joka jättää katsojan janoamaan toista kautta. Odotan sitä innolla! Onneksemme Netflix on jo valmiiksi tilannut 20 jaksoa, joten voimme odottaa toista kymmenen jakson kautta kuulemma jo ensivuodeksi. Isona aikuisille suunnatun animaation fanina, olen pitkään odottanut sarjaa, joka viihdyttäisi minua yhtä paljon kuin esimerkiksi Rick and Morty, Bojack Horseman ja Tuca and Bertie, joten tämä sarja tuli juuri oikeaan aikaan. Lisäksi, en ollutkaan vähään aikaan katsonut scifi sarjoja, joten minua ilahdutti taas pitkästä aikaa päästä vähän scifeilemään. Suosittelen Inside jobia etenkin niille, jotka nauttivat Rick and Morty sarjasta, koska sen huumori on samankaltaista. Se ei kuitenkaan millään tasolla ole Rick and Morty kopio. Se on oma persoonallinen ja erittäin viihdyttävä kokonaisuutensa, joka aika ajoin jopa ylittää Rick and Mortyn.

Mitä mieltä sinä olet Inside jobista? Piditkö siitä yhtä paljon kuin minä? Mitä odotat seuraavalta kaudelta?