Tove Janssonin rakastettu Muumi-sarja sopii täydellisesti Itsenäisyyspäivän postauksen aiheeksi. Muumit ovat Janssonin rakastettuja hahmoja, jotka ovat seikkailleet lähestulkoon kaikissa eri medioissa: kirjoissa, sarjakuvissa, elokuvissa, tv-sarjoissa, sekä peleissä. Monet jopa tunnistavat Suomen juuri näistä rakastetuista Muumi hahmoista. Jos siis haluat viettää Itsenäisyyspäivän hyvän kirjan äärellä, tässä on suositukseni!
Löysin Janssonin Taikatalvi Muumikirjan BookBeatista. Se oli mielestäni tunnelmaltaan täydellistä kuunneltavaa, koska maa on jo lumen peitossa, joulu lähestyy, ja olen muutenkin kaivannut hyvänmielen luettavaa jo jonkin aikaa. Se kertoo tarinan siitä, kuinka Muumipeikko heräsi kesken talviuniensa, eikä saanut enää unen päästä kiinni. Hän päätti siis lähteä tutkimaan talvista Muumimaata, josta hän löytää jos jonkinlaista tehtävää ja nähtävää. Myös Pikku Myy on herännyt kaunishäntäisen oravan takia Muumipeikon seuraksi, ja yhdessä he ihmettelevät talven ihmeellistä aikaa. Muumipeikko tutustuu myös Tuutikkiin, joka viettää paljon aikaa Muumien uimahuoneella. Siellä he käyvät monenlaisia keskusteluja talven aikana, ja Tuutikki opettaa Muumipeikolle paljon erilaisia asioita talvesta. Uimahuoneella asuu myös näkymättömiä päästäisiä, joista Muumipeikko kiinnostuu, mutta on ensimmäisenä iltana liian väsynyt tutustuakseen niihin paremmin.
Talven edetessä ja Muumipeikon oppiessa yhä lisää talvesta, hän kohtaa lisää uusia tuttavuuksia. Hän löytää jopa yhden esi-isistään, ja hänen on vaikea uskoa olevansa sukua tälle. Muumitalossakin on mysteerisiä otuksia, joita Muumipeikko ei aiemmin ole kohdannut, mutta kohtelee niitä kuitenkin kunnioittavasti. Tuutikin ja Pikku Myyn kanssa hän pääsee myös näkemään Jääkuningattaren, joka jäädyttää Myyn herättäneen kaunishäntäisen oravan. Muumipeikko suree tätä, ja järjestää tälle kauniit hautajaiset.
Pian Muumitaloon alkaa saapua vieraita: Vilijonkka, Hemuli, ötökkä Salome, ja Surku-koira. Nämä kaikki ovat todella persoonallisia, mutta Hemulista Muumipeikko ei tunnu pitävän. Hän ja Tuutikki koettavat keksiä tavan, jolla hänet saataisiin lähtemään. Tuutikki ehdottaa, että Muumipeikko narraisi Hemulia, mutta Muumipeikon omatunto saa hänet lopulta kertomaan Hemulille totuuden. Hemuli itse saa sellaisen kuvan, että Muumipeikko välittää hänestä, ja tuntee syvää ystävyyttä tätä kohtaan.
Lopuksi kevään nostaessa pikkuhiljaa päätään, Muumipeikko vilustuu. Hänen aivastuksensa herättää Muumimamman, joka haluaa huolehtia lapsestaan. Muumipeikko on iloinen, ja haluaa kertoa Mammalle kaikesta, mitä on talven aikana kokenut.
Vaikka tämä tarina kertoo talvesta, se on todella lämminhenkinen, kuten kaikki muutkin Muumi tarinat. Jansson on todella lahjakas kirjailija. Hän onnistuu kuvailemaan talvea sellaisella tavalla, että se tuntuu taianomaiselta jopa sellaiselle, joka talven on itse nähnyt ja kokenut jo monia kertoja. Muumipeikko itse kokee talven aivan ensimmäistä kertaa. Tarinan kerronta on todella lämminhenkistä ja taianomaista. En ole aiemmin lukenut tätä kirjaa, mutta näin pienenä lapsena Muumit tv-sarjan Taikatalvi jakson, joka keskittyi pelkästään Jäärouvan tapaamiseen. Jakso erosi kirjasta esimerkiksi siten, että oravan sijaan jäätyikin Pikku Myy. Lisäksi kirjassa oli enemmän seikkailuja kuin kyseisessä jaksossa. Opin paljon lisää Muumien maailman talvesta tämän kirjan avulla. En ole nähnyt 2017 julkaistua Muumien Taikatalvi elokuvaa, joten en kommentoi sitä, tai sen uskollisuutta kirjalle tässä postauksessa. Muumi tarinat onnistuvat aina iskemään syvälle sydämeen. Ne ovat tunnelmallisia ja lämminhenkisiä, ja niitä katsoessa tai lukiessa tulee aina hyvä mieli. Ne myös sisältävät syvällisiä filosofisia pohdintoja elämän vaikeista kysymyksistä, mutta ne on esitetty sellaisella tavalla, että myös lapset voivat käsitellä ja pohtia niitä.
Tarinan hahmot ovat todella persoonallisia ja mieleenpainuvia. Tarinan päähenkilönä toimiva Muumipeikko on lapsenomainen ja hänen innostuksensa oppia talvesta on todella riemastuttavaa, ja saa lukijan hymyilemään. Pikku Myy tuo kirjaan spontaaniudellaan ja kepposillaan lisää hauskaa, ja mieleenpainuvia näkökulmia. Joissakin kohdissa hän osaa olla jopa hiukan ajattelematon. Tuutikki taas on selkeästi tämän tarinan viisas opettaja hahmo. Hän auttaa Muumipeikkoa ymmärtämään talvea, sen otuksia, ja opettaa hänelle talven lisäksi mös ihmissuhteista. Vaikka osa hänen neuvoistaan, kuten neuvo narrata Hemulia, ovatkin kseenalaisia, loppujen lopuksi nekin kääntyvät parhain päin. Tuutikin neuvo narrata Hemulia kääntyikin täysin päälaelleen, kun Hemuli alkoikin tuntea syvää ystväyyttä Muumipeikkoa kohtaan. Myös Muumitalon vieraat ovat todella mieleenpainuvia. Esimerkiksi ötökkä Salome, joka on todella arka, pitää Hemulista kovasti, ja haluaisi varoittaa tätä Muumipeikon aikeista narrata häntä. Raukkaparka ei myöskään uskalla ilmaista ihailuaan Hemulia kohtaan, mutta se, että Muumipeikko narrasi Hemulia, sai Hemulinkin huomaamaan, että hän oli ollut epäystävällinen tätä kohtaan. Hemuli oli selkeästi hahmo, jolla oli hankaluuksia tulkita sosiaalisia vihjeitä, mutta lopussa tämäkin kääntyi onneksi parhain päin. Rakastan Janssonin tyyliä kirjoittaa hahmoja, koska kaikki hahmot saavat yhtä ymmärtäväisen ja sydämellisen kohtelun. Kaikkien hahmojen tarinat kääntyvät aina jollakin tavalla parhain päin.
Suosittelen tätä kirjaa aivan kaikille. Sen lämminhenkisyys ja tapa kertoa talvesta ovat niin taianomaisia ja nostalgisia, että siitä on vaikea olla pitämättä. Muumien sydämellisyys ei voi muuta kuin nostattaa hymyn huulille. Piditkö itse tästä kirjasta? Vai piditkö enemmän tähän kirjaan perustuvasta Muumi tv-sarjan jaksosta, tai elokuvasta? Miten itse vietät itsenäisyyspäiväsi?
Hvää itsenäisyyspäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti