Miten Fiktiofanin kynästä syntyi? - Blogin vuosipäivä

Fiktiofanin kynästä vietti tiistaina ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Olen pitänyt tätä blogia nyt jo vuoden, mikä tuntuu todella uskomattomalta. Bloggaamisesta on vain vuodessa tullut osa elämäni, ja olen sen ansiosta päässyt jakamaan omia mielipiteitäni ja pohdintojani monista suosikkiasioistani. Blogin ylläpitäminen on opettanut minulle paljon uutta kirjoittamisesta, omasta fiktiomaustani, sekä tietenkin itse bloggaamisesta. Tämä postaus on siis hiukan erilainen, koska se käsittelee Fiktiofanin kynästä -blogin tarinaa, joka ei ole fiktiivinen, vaan aivan oikea.

Alku ja nimen synty

Kuten lukijoilleni on varmasti selvää, rakastan fiktiota sen monissa eri muodoissa. Elokuvat, sarjat, kirjat, sarjakuvat, pelit, olen todella kaikkiruokainen median suhteen. Kunhan tarina herättää jonkinlaisia tunteita, ja sitä voi analysoida, sillä on mahdollisuus päätyä tänne käsittelyyn. Kun kuluttaa mediaa yhtä laaja-alaisesti kuin minä, kaikesta lukemastani, katsomastani tai pelaamastani on hankalaa päästä keskustelemaan muiden kanssa. 

Netti on täynnä foorumeita, fanisivuja ja videoita liittyen näihin mielenkiinnon kohteisiini, ja toki niissäkin voi jakaa omia näkemyksiään kyseisestä asiasta esimerkiksi kommenttikentässä. Kommentit ovat kuitenkin suhteellisen rajoittavia, kukaan ei jaksa lukea kolme sivua pitkää kommenttia, ja vielä kaiken lisäksi vastata siihen omalla näkemyksellään. 

Kavereiden kanssa pääsee toki jutustelemaan monista kokemistani tarinoista, mutta ei läheskään kaikista. Kuten minullakin, heillä on omat makunsa median suhteen. Erilaisuus on todella hieno asia, ja vaalin sitä. Siksi ymmärrän myös, ettei heitä välttämättä kiinnosta samat tarinat, jotka sytyttävät intoni, avaavat kyynelkanavani, tai herättävät suuria ajatuksia. Istuin ystäväni kanssa kahvilassa miettimässä juuri tätä dilemmaa. En halua tuputtaa ystävilleni asioita, joiden tiedän tylsistyttävän heitä. Sitten ystäväni keksi hienon idean: perusta blogi! 

Ystäväni ehdotuksesta aloin ideoimaan nimiä blogilleni. Tein listan asioista, joita halusin käsitellä postauksissani. Mitä blogini tulisi käsittelemään? Millaisin sanoin kyseistä aihetta voisi kuvata? Mitkä sanat voisivat kuvata kaikkea sitä, mistä haluan kirjoittaa? Millaisia sanoja näihin sanoihin voisi liittyä? Laadittuani pitkän listan erilaisia sanoja ja ssynonyymeja, aloin yhdistelemään sanoja tästä pitkästä listasta. Sieltä syntyi todella monta mahdollista nimivaihtoehtoa. Jotkut niistä olivat hyviä, jotkut loistavia, ja joitakin niistä en edes kehdannut kirjoittaa muistiin. Nimivaihtoehtoja oli monia, joten nyt ongelmana oli se, että mikä niistä päätyisi blogini nimeksi. Laitoin listastani kuvaa ystävilleni. He antoivat omia kommenttejaan ja näkemyksiään eri nimistä. Loppujen lopuksi yksi nimi kuitenkin nousi ylitse muiden: Fiktiofanin kynästä. 

Millä alustalla kirjoittaa?

Seuraava askel oli löytää sivusto, jolle halusin alkaa kirjoittamaan. Googlailtuani jonkin aikaa, löysin monta hyvää vaihtoehtoa. Kaikista suosituimmat vaihtoehdot olivat kuitenkin WordPress, Blogger, sekä Tumblr. Tumblrista minulla olikin jo jonkin verran kokemusta, ja tiesin miten se toimii. Tiesin siis, ettei se vastannut oman blogini visiota. 

Käännyin siis WordPressiin. Menin kyseiselle sivustolle, ja aloin testailemaan sitä, miten kyseinen alusta toimii. Sen käyttö vaikutti sellaiselta, jonka opetteluun menisi jonkin verran aikaa, mutta se ei kuitenkaan ollut liian hankala. Lopulta päädyin kuitenkin tyrmäämään tämänkin sivuston, koska vuoden ilmaisen kokeilun jälkeen se maksaisi. WordPressin hinnat eivät ole ollenkaan kalliita, mutta halusin kuitenkin löytää mieluiten ilmaisen alustan. 

Päädyin siis Bloggeriin. Blogger on ollut minusta todella kätevä ja helppokäyttöinen, sekä ilmainen. Oman blogin ulkoasun muokkaus on suhteellisen simppeliä, ja uusia postauksia on helppo luoda. Blogini näytti omaan silmääni juuri sellaiselta kuin toivoinkin, joten hyppäsin suoraan asiaan. Kirjoitin ensimmäiset postaukseni, ja siitä se lähti!

Mistä kirjoittaa?

Varsinkin bloggaamisen alkuvaiheilla oli todella helppoa keksiä aiheita, joista kirjoittaa. Minulla oli niin paljon aiheita, ideoita, sekä sanottavaa takaraivossa, että tekstit syntyivät kuin itsekseen. Yksi postaus viikossa on tuntunut todella hyvältä tahdilta alusta asti. Siitä muodostui pikku hiljaa rutiini. Joka viikon alussa aloin jo mielessäni pikku hiljaa hauduttelemaan seuraavaa aihetta, josta kirjoittaa. Sitten siirryin kirjoittamiseen, ja valitsin julkaisupäiväkseni perjantain. Pidin myös useampaa listaa, joihin kirjoitin muistiin mahdollisia postauksen aiheita. Tällä rutiinilla olen saanut aikaiseksi jo monta kymmentä tekstiä, ja lisää on toki tulossa. 

En tietenkään kirjoita kaikista kuluttamistani tarinoista, joten miten valitsen ne tarinat, joista haluan kirjoittaa? Vapaa-ajallani kulutan toki paljon erilaisia tarinoita. Jotkut niistä jäävät kesken, jotkut saan ahmittua todella nopeasti, ja toiset ovat jotakin tältä väliltä. Kaikista suurin syy sille, miksi tietyt tarinat päätyvät kuitenkin aiheiksi blogiini on se, että ne herättivät minussa jotakin. Ne aiheuttavat vahvoja tunteita, minulla on niistä mielipiteitä ja sanottavaa. Maailma on täynnä todella mahtavia tarinoita, jotka jäävät kokematta juuri sen takia, että maailmassa on niin paljon upeita tarinoita. Haluan blogissani hehkuttaa tarinoita, joista pidin, sekä tuoda valoa sellaisille tarinoille, jotka eivät ole niin kovin suosittuja, mutta joiden pitäisi olla. Lisäksi haluan jakaa omia positiivisia, sekä negatiivisiakin kokemuksia monenlaisten tarinoiden parissa muiden kanssa. 

Upea ensimmäinen vuosi

Ensimmäinen vuoteni bloggaajana on ollut todella antoisa. Olen oppinut todella paljon kirjoittamisesta, ja toki myös itsestäni. Blogipostauksen kirjoittaminen tarinasta, josta pidin, vaatii paljon pohdintaa ja analyysia. Olen siis oppinut katsomaan kuluttamaani mediaa uusin silmin. Lisäksi olen löytänyt monista sydäntäni lähellä olevista tarinoista aivan uusia tasoja, koska olen postauksia varten päätynyt tarkastelemaan niitä erilaisista näkökulmista. Bloggaaminen on ollut minulle todella antoisa harrastus, jota voin todellakin suositella muillekin, jotka pitävät kirjoittamisesta. Se tuo mukanaan mielenkiintoisia haasteita, ja opettaa katsomaan asioita useammasta näkökulmasta. 

Kiitos kaikille lukijoilleni tästä ensimmäisestä vuodesta. Odotan toista blogivuotta ja sen mukanaan tuomia uusia haasteita innolla.

Terapiassa, kun terapia paljastaa niin asiakkaan kuin terapeutin vaietut salaisuudet

Aiemmin tänä vuonna julkaistu Terapiassa oli yksi ensimmäisistä äänikirjoista, jonka kuuntelin BookBeatista. Olen aina ollut psykologisten trillereiden ja kauhun ystävä, mutta kyseinen genre on erittäin vaikeaa kirjoittaa hyvin. Psykologisen trillerin tai kauhun kirjoittaminen vaatii mielestäni todella syvää ihmistuntemusta ja paljon kirjoituskokemusta. En tiennyt alkuunkaan mitä odottaa, kun kuulin tämän kirjan olevan Martta Kaukosen esikoisteos, mutta se, mitä kirjasta sain irti ei todellakaan pettänyt. Terapiassa on yksi parhaista lukukokemuksista, joita olen kokenut. Ei, tämä on yksi parhaista psykologisista trillereistä, joita olen koskaan katsonut, pelannut tai lukenut. 

Lyhyesti, tämä kirja kertoo neljästä hahmosta; sarjamurhaajaksi identifioituvasta Irasta, Iran terapeutista Clarissasta, Clarissan aviomiehestä Pekasta, sekä leskeksi jääneestä toimittajasta Artosta. Tarina alkaa siitä, kun parikymppinen Ira päättää hakeutua terapiaan voidakseen manipuloida terapeutin kertomaan viranomaisille, että Iran mielenterveys on niin heikolla pohjalla, että hänen tuomiostaan tulisi lievempi, jos hän koskaan jäisi kiinni murhistaan. Iran ja Clarissan terapeutti-potilas suhde kuitenkin tuo esiin asioita, jotka kärjistyvät hiljalleen. Tämän enempää on vaikeaa kuvailla tätä tarinaa antamatta juonipaljastuksia.

Tähän postaukseen päätin kirjoittaa kaksi osiota: spoilerivapaan, ja spoilereita sisältävän. Seuraavassa osiossa kerron syitä lukea Kaukosen esikoisteos ilman spoilereita. Annan uuden spoilerivaroituksen siinä kohdassa, jossa ne alkavat.

Terapiassa on yksi niistä kirjoista, joita et voi lakata lukemasta, ennen kuin pääset loppuun. Itsekään en meinannut malttaa lopettaa tämän kirjan kuuntelua, koska tarina nappaa lukijan mukaansa heti ensimmäisellä sivulla. Kaikki neljä päähenkilöä ovat todella persoonallisia ja muistettavia. Lisäksi tarina tuo todella hyvin esiin sen, miten eri tavalla saman tilanteen voi nähdä. Lukija pääsee kokemaan osan tarinan tapahtumista useamman hahmon silmin. Välillä on jopa vaikeaa päätellä, mitä oikeasti tapahtui, koska hahmoilla on niin erilaiset tuntemukset samoista tapahtumista. Lukijan täytyy siis vain päättää keneen kertojista hän voi luottaa eniten. Minusta tämän kirjan juonenkäänteitä voisi verrata jopa juonenkäänteiden kuningatar Claire Mackintoshin juonenkäänteisiin. Kaukosen esikoisteos on parempi kuin erinomainen. Terapiassa on sellainen kirja, jota ei voi lukea vain kerran, koska kun hahmot paljastavat ajatuksiaan lukijalle tarinan edetessä, heistä paljastuu asioita, jotka muuttavat koko tarinan kontekstia.

Minä itse kuuntelin tämän teoksen äänikirjana, ja minun on pakko kehua juuri äänikirja kokemustani. Kirja on kirjoitettu näkökulmatekniikalla. Olen kuunnellut BookBeatista muitakin näkökulmatekniikalla kirjoitettuja äänikirjoja, ja yleensä yhdellä kirjalla on vain yksi lukija. Tällä kirjalla on kuitenkin 4 eri lukijaa: Anna Saksman, Satu Paavola, Ilkka Villi ja Martti Ranin. Jokainen päähenkilö on saanut oman lukijansa, mikä teki kuuntelukokemuksestani vielä miellyttävämmän. 

Tästä alkaa lieviä spoilereita sisältävä osio, joten jos et vielä ole lukenut Terapiassa kirjaa, käy lukemassa se, ja palaa sitten. En aio suoraan kertoa suurimpia juonipaljastuksia, mutta tämän kirja kannattaa lukea siten että sinulla on mahdollisimman vähän tietoa tästä tarinasta. Terapiassa on todellakin lukemisen tai kuuntelemisen arvoinen sen todella mielenräjäyttävien juonikäänteiden, vertahyytävän tarinansa, sekä erittäin mielenkiintoisten ja loistavasti kirjoitettujen hahmojensa vuoksi. 

Ira kertoo heti tarinansa alussa olevansa sarjamurhaaja, sekä valehtelija. Hän periaatteessa käskee lukijaa olemaan luottamatta häneen, mutta ironista kyllä, hänen versionsa tapahtumista on mielestäni kaikista hahmoista luotettavin. Mielestäni tarinan parhaita puolia oli nimenomaan Iran ja Clarissan terapiaistunnot. Clarissa tuntee syvää empatiaa Iraa kohtaan, ja hänen näkökulmastaan hän ja Ira edistyvät istunnoissaan. Iran näkökulma taas on täysin päinvastainen. Tämä valtavan suuri ero näiden kahden hahmon näkemyksistä oli todella realistisesti kirjoitettu. 

Terapiassa-tarinan mieshahmot tuntuvat aluksi hiukan satunnaisilta. Varsinkin Arton hahmo tuntuu todella sattumanvaraiselta, koska kaikilla muilla hahmoilla on jokin asia, joka heitä yhdistää. Kaukonen kuitenkin antaa lukijalle paljon vinkkejä, joista lukija voi päätellä miten Arto oikeasti liittyy Iran tarinaan.

Pekkakin voi tuntua hiukan satunnaiselta hahmolta ensialkuun, vaikka hän on Clarissan aviomies. Hän on kuitenkin epäilyttävän kiinnostunut vaimonsa asiakkaista, erityisesti Irasta. Lukijan on aluksi helppo uskoa Pekkaa hänen väittäessään, että hänen vaimonsa suhde asiakkaisiinsa tekee hänet mustasukkaiseksi. Kun Clarissan ja Pekan suhdetta kuitenkin seuraa hiukan lähempää, lukija alkaa tietenkin epäillä tätä selitystä, koska heidän suhteensa ei vaikuta kovin lämpimältä. Pekkaa koskeva juonenkäänne on erittäin jäätävä.

Jokaisella hahmolla on omat salaisuutensa, joita he pitävät jopa lukijalta. Kuten mainitsinkin aiemmin, Kaukonen istuttaa paljon pieniä vihjeitä paikkoihin, mistä niitä ei tajua varsinkaan ensimmäisellä lukukerralla etsiä. Kun juonenkäänteet kuitenkin tulevat vastaan, ne käyvät täysin järkeen. Joitakin niistä aloin itse lukijana epäillä jo suhteellisen aikaisin. Pekan juonenkäännettä en kuitenkaan osannut missään nimessä odottaa tai arvata, vaikka toisella lukukerralla huomasin, että tämähän oli ihan nenän alla. Kaukonen osaa ohjata lukijan huomion aivan muualle ja sai minut pähkäilemään toisten hahmojen salaisuuksia, kun taas toiset hahmot saattoivat tehdä epäilyttäviä asioita aivan huomaamattani, koska olin keskittynyt muihin salaisuuksiin. 

Nautin tästä kirjasta erittäin paljon, mikä varmaan näkyy tästä arvostelusta. Toivon todella, että Kaukonen jatkaa kirjoittamista, ja että pääsen palaamaan hänen kirjoitustensa pariin tulevaisuudessakin. 

Teille, jotka ette vielä ole lukeneet tätä teosta: ottakaa mukava asento, koska tämän kirjan parissa et tule kyllästymään. Te, jotka olette jo lukeneet sen: mitä mieltä te olitte tästä kirjasta? Pidittekö tästä tarinasta yhtä paljon kuin minä? Osasitteko arvata juonenkäänteitä? Jos aiotte kommentoida kirjan sisältöä, muistakaa antaa spoilerivaroitus tarvittaessa. Kiitos lukemisesta!

Fiktiofanin kynästä...

Olen jo pitkään miettinyt, miten voisin jakaa rakkauteni fiktioon, tarinoihin, ja erilaisiin tapoihin kertoa tarinoita. Tarinat herättävät tunteita, ja ovat siksi mahtava tapa oppia ymmärtämään meidän maailmaamme, sekä erilaisten tunteiden ja ihmisten laajaa kirjoa paremmin. Olen pienestä lähtien saanut kokea erilaisia tarinoita monista eri medioista, ja jo pienenä rakastuin tarinoiden monipuoliseen maailmaan. 

Kävin ystävieni kanssa keskusteluita tästä aiheesta, ja lopulta minusta tuntui parhaalta vaihtoehdolta aloittaa blogi. Tarinoiden lukemisen, katselemisen, ja pelaamisen lisäksi pidän myös kirjoittamisesta, joten blogin kirjoittaminen yhdistää fantastisesti nämä kaikki aspektit. En ole koskaan aiemmin kirjoittanut blogia, joten tämä on minulle aivan uutta. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen päätökseeni aloittaa bloggaaminen, ja odotan innolla kaikkea, mitä bloggaaminen tulee tuomaan elämääni.  

Mihin kategoriaan blogini siis sijoittuu? Onko se kirjablogi?(Kyllä!) Elokuva/TV-sarjablogi? (Myös kyllä!) Peliblogi? (Ja kolmannen kerran kyllä!) Täällä aion jakaa mielipiteitäni, arvostella, suositella, ja puhua kaikenlaisista eri tarinoista, joita luen, katson, pelaan, ja koen. Katselen paljon Netflixin, sekä Disney+:n sarjoja ja elokuvia, pelejä taas pelailen lähinnä Nintendo switchillä ja vanhalla kunnon pleikkari kolmosellani, ja kirjahyllyyni eksyy satunnaisesti kirjoja kirjaston hyllyiltä, sekä BookBeat äänikirjapalvelusta. Makuni näissä kaikissa on erittäin laaja, mutta jos pitäisi mainita vain yksi asia, jota pidän tarinoissa kaikista tärkeimpänä, se on ehdottomasti tunteiden herättäminen. Hyvä tarina saa sen katselijan, kuuntelijan, lukijan tai pelaajan tuntemaan asioita, tuntemaan hahmojen ilot ja surut, onnistumiset, epäonnistumiset, heidän elämänsä. 

Kukas sitten on fiktiofani, tämän blogin kirjoittaja? Olen Helsingin yliopiston ranskan kielen opiskelija. Sivuaineeni on, yllätys yllätys, kotimainen kirjallisuus. Harrastan kaiken tämän blogin aiheeseen kuuluvan asian lisäksi musiikkia soittamalla kitaraa, ukulelea, ja laulamalla. Lisäksi kirjoittelen mielelläni vapaa-ajallani esimerkiksi runoja, ja muuta luovaa. Kuten opiskeluistani huomaa, myös kielet ovat lähellä sydäntäni. Pääaineenani opiskelen ranskaa, mutta olen myös ottanut siinä sivussa espanjan kursseja, jonkin verran ruotsia, ja lukiossa luin muutaman kurssin japania. Tämän viimeisen opiskelusta onkin siis jo hiukan pidempi aika, mutta minusta olisi ihanaa jatkaa joskus myös japanin parissa. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä harrastusten listaltani löytyy valokuvaaminen. Voisi kai sanoa, että olen luova ja jonkin verran taiteellinenkin. 

Tervetuloa siis blogiini! Odotan innolla, että pääsen jakamaan rakkauteni tarinoihin teidän kaikkien kanssa, ja vaihtamaan mielipiteitä lempifiktioistani. Postauksia odotellessa, minut löytää instagrammista @kia_eeva.