Se tapahtui vihdoinkin. Yksi suosikki kirjailijoistani sai yhdelle teoksistaan Netflix adaptaation. Olen niin ylpeä, iloinen, ja onnellinen tästä uutisesta, ja katsoinkin tämän Alice Osemanin sarjakuvasta Heartstopper tehdyn Netflix version heti, kun se julkaistiin. Tämä sarja ylitti odotukset todella monella tasolla, vaikka en ollutkaan lukenut Heartstopperin alkuperäistä sarjakuvaa itse. Olen kuitenkin jo pitkään halunnut hankkia itselleni kyseisen sarjakuvan omaksi fyysisenä kopiona, ja tämän sarjan jälkeen haluni ostaa tämä Heartstopper sarjakuva vain kasvoi.
Juoni
Heartstopper kertoo Charlie nimisestä lukiolaisesta, jota kiusataan koulussa hänen homoutensa vuoksi. Charlie ei itse tullut kaapista, joten se, että hänen homoutensa paljastui koko koululle oli hänelle todella vaikeaa. Hän seurustelee salaa Ben nimisen pojan kanssa, joka on vielä todella syvällä kaapin uumenissa. Ben ei tunnu haluavan Charlielta muuta kuin fyysistä läheisyyttä, ja esittääkin, ettei edes tunne Charlieta muiden edessä. Tämä on Charlielle rankkaa, koska hän ei haluaisi olla vain Benin likainen pikku salaisuus.
Eräänä päivänä hän kuitenkin tutustuu rugby tiimin Nickiin, joka on mukava, kohtelee Charlieta hyvin, ja on sujut Charlien suuntautumisen kanssa. Charlie ihastuu Nickiin päätä pahkaa, mutta mukana on vain yksi ongelma: Nick on aivan selkeästi, varmasti, ja kiistämättömästi täyshetero. Niin uskovat ainakin Charlie ja hänen koko kaveriporukkansa, Tao, Elle ja Isaac. Nick kuitenkin ystävystyy Charlien kanssa, ja heidän väleistään tulee nopeasti erittäin läheiset. Etenkin Tao ottaa tämän tiedon vastaan todella nihkeästi. Hän ei luota Nickiin pätkän vertaa, ja koettaakin suojella yhtä rakkaimmista ystävistään tulemasta satutetuksi viimeiseen niittiin.
Ystävystyessään yhä syvemmin Charlien kanssa, Nick alkaa kyseenalaistamaan oman seksuaalisen suuntautumisensa. Hän ei ole varma pitääkö hän tytöistä, pojista, vai molemmista. Hän myös alkaa etääntyä kavereistaan, jotka kohtelevat Charlieta todella törkeästi. Nick kyseenalaistaa suuntautumisensa lisäksi paikkansa kyseisessä kaveriporukassa, koska hän tajuaa, ettei oikeasti viihdy kyseisten ihmisten seurassa, etenkin kun moni heistä on todella ilkeitä ja feikkejä.
Samaan aikaan Elle koettaa parhaansa mukaan ystävystyä tyttökoulu Higgsissä kahteen luokkakaveriinsa Taraan ja Darcyyn. Hän saa selville, että hänen kaverinsa ovatkin keskenään pariskunta, joka ei vielä ole tullut kaapista muille kuin heille kaikista läheisimmille ihmisille. Tarinan aikana tämä pari kuitenkin päättää tehdä parisuhteestaan julkisen, mikä tuo etenkin Taralle eteen paljon muutoksia, joihin hän ei ollut valmistautunut.
Mielipiteeni
Tämä oli aivan huikea katselukokemus. Sarjasta todellakin huomasi Alice Osemanin käden jäljen erittäin vahvasti. Kaikki Osemanin kirjat sijoittuvat samaan maailmaan, joten joukossa oli myös kirjoista tuttuja hahmoja, kuten Charlien sisko Tori Springs Osemanin esikoisteoksesta Solitaire. Alice Osemanin suurena fanina voin sanoa, että tämä sarja on täynnä sitä samaa tunnelmaa kuin hänen kirjansakin. Jokainen hahmo pääsee oikeuksiinsa, ja jokaista hahmoa käsitellään tarinassa kuin oikeita ihmisiä. Tarina ja sen hahmot ovat kaikki todella nykyaikaisia, ja pidin siitä, miten tässä adaptaatiossa tarina edistyi osittain myös tekstiviestien ja somen kautta.
Hahmot
Hahmot ovat Osemanin tarinoiden sydän. Jokainen hahmo tuntuu tässä tarinassa oikealta ihmiseltä, ja mielestäni casting oli erittäin onnistunut. Kaikki hahmot näyttävät ja vaikuttavat samanlaisilta kuin alkuperäisessä sarjakuvassa. En ole tietenkään lukenut sarjakuvaa, mutta olen nähnyt siitä joitakin pieniä osasia. Tori Springsistä voin kuitenkin sanoa sen verran, että hän on todellakin juuri sellainen kuin kuvittelin hänen olevan lukiessani Solitairea.
Se osa tätä tarinaa, joka iski todella syvälle sydämeeni, oli Taon sivutarina. Tao on todella suojelevainen ja lojaali ystäviään kohtaan. Hän todella rakastaa ystäviään erittäin syvästi, ja minusta hänen tarinaansa oli kaikista helpointa samaistua. Tao huomaa, kuinka hänen ystävänsä muuttuvat pikkuhiljaa, päätyvät parisuhteisiin, ja luonnollisesti häntä pelottaa ajatus ystäviensä menettämisestä. Tämä tulee esiin ilkeilynä, erityisesti Nickiä ja yhtä hänen "kaveriaan", Charlien kiusaajaa Harrya kohtaan. Alussa Tao vaikuttaa todella kovalta ja melkein ilkeältäkin, ja välillä jopa mietin, miksi Charlie ja muut ovat hänen ystäviään. Sarjan edetessä pääsemme kuitenkin näkemään Taon valoisammat puolet, ja hänestä tuli oikeastaan suosikkihahmoni. Hän on todella hauska ja hänen suustaan pääsemme mielestäni kuulemaan sarjan parhaat letkautukset.
Mediassa on keskitytty harvemmin siihen, kuinka parisuhteet vaikuttavat niihin kavereihin, jotka jäävät sen ulkopuolelle, ja miltä tuntuu olla se kaveri, joka ei itse ole kovin kiinnostunut parisuhde asioista. Sydämeni särkyi, kun Taon ja Charlien välille syntyi syvä riita. Ystävyyssuhteet ja kaikki muutkin ihmissuhteet muuttuvat elämän edetessä, mikä tuntuu luonnollisesti pelottavalta. Kuten Taon tarinasta kuitenkin huomaa, siihen ei auta mikään muu kuin se,että yrittää kommunikoida mahdollisimman selkeästi, antaa ihmisille tilaisuus ja olla ystäviensä tukena omien voimavarojen mukaan.
Toinen hahmo, jonka sivutarinasta pidin kovasti oli Tara. Hän tuli julkisesti tyttöystävänsä kanssa ulos kaapista, ja tämä aiheutti suuren muutoksen siihen, miten muut ihmiset suhtautuivat häneen. Hän sai sosiaalisessa mediassa paljon kommentteja, kuten "Ai oletko lesbo? Et näytä lesbolta" ja "Mikä sääli, että olet lesbo, koska olet niin kaunis". Tarinan aikana pääsemme näkemään, miten nämä kommentit vaikuttavat Taraan, ja hänen sekä Darcyn parisuhteeseen. Tämä oli mielestäni todella aito ja puhutteleva kuvaus siitä, miten nykypäivänäkin seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset joutuvat ennakkoluulojen kohteiksi haluamattaan. Tara sai kuitenkin mielestäni todella kauniin lopun tarinalleen, kun hän puhui tunteistaan tyttöystävälleen. Darcy on todella rento ja vitsikäs hahmo, mutta kohtauksessa, jossa Tara avautui kokemuksistaan saimme nähdä Darcynkin vakavamman puolen.
Näiden hahmojen tarinoissa yhteistä on nuoruuden ajan muutokset ja ennakkoluulot. Jokainen hahmo joutuu kokemaan jonkinlaisen muutoksen elämässään, ja kestämään toisten heihin kohdistuvia ennakkoluuloja. Minusta Nick on aivan loistava esimerkki juuri tästä. Hän on urheilullinen, hyvännäköinen ja suosittu. Hän on niin stereotyyppinen hetero kuin vain voi olla. Vaikka hän pitääkin tytöistä, hän tajuaa, ettei se ole koko totuus. Nick huomaa pikku hiljaa ihastuvansa Charlieen, ja matka siihen pisteeseen, että hän uskaltaa kutsua Charlieta julkisesti poikaystäväkseen on pitkä ja kivinen. Hän ei oikein tiedä miksi kutsua itseään, mutta hän tuntee kovaa painetta esittää heteron roolia, koska yhteiskunta ja kaverit odottavat sitä häneltä. Nick on todella huomaavainen ja ajattelevainen hahmo, joka ei kuitenkaan ennakkoluulojen takia pysty aina tekemään oikein. Aivan tarinan lopussa hän kuitenkin päätyy tulemaan kaapista äidilleen, ja tämä on yksi koko sarjan kauneimmista ja parhaimmista kohtauksista.
Estetiikka ja musiikki
Netflixin versio Heartstopperista on todella kaunis, värikäs, ja täynnä elämää. Minä rakastuin sarjan estetiikkaan heti ensimmäisestä jaksosta. Näyttelijöiden upeita roolisuorituksia on värittämässä hiukan sarjakuvamainen tyyli joissakin kohdissa, kun esimerkiksi Charlien ihastumista Nickiin näytetään Charlien näkökulmasta siten, että Nickin ympärillä on sydämiä. Myös esimerkiksi käsistäpito kohtauksia oli terästämässä pieniä sarjakuvamaisia animaatioita, jotka kuvastivat sitä, kuinka jännittävältä eri hahmoista tuntui pitää kädestä ihastustaan. Näyttelijöiden kauniit brittiaksentit ovat kirsikka kakun päällä antamassa tälle sarjalle omaa identiteettiään. Kuvauspaikat, ja koulu, sekä päähenkilöiden kodit ovat todella esteettisiä ja heti ne nähdessäni, totesin, että asuisin todella mielelläni missä tahansa niistä.
On mainittava myös musiikki. Pidin todella paljon Heartstopperin soundtrackista. Siinä oli juuri sellaista Oseman energiaa, jota Osemanin luomukselta osaakin odottaa. Tätä soundtrackia tulee ehdottomasti kuunneltua myös sarjan ulkopuolella.
Dialogi
Yksi tämän sarjan kaikista parhaista puolista oli dialogi. Se oli purevaa, hauskaa ja suurimmaksi osaksi aitoa. Osemanin kirjoittamasta dialogista huomaa, että hän on viettänyt paljon aikaa Tumblrissa, ja sanon tämän hyvällä tavalla. Osemanin teksteistä huomaa, että fandomit ovat hänelle lähellä sydäntä, mikä on minusta hieno asia. Itsekin vietin koko teini-ikäni eri fandomeissa, joten Osemanin luomuksissa on minulle paljon samaistumispintaa, ja ne herättävät minussa paljon nostalgiaa. Joissakin kohdissa dialogi saattoi tuntua hiukan teennäiseltä, mutta on pakko sanoa, että Oseman kuitenkin osaa kirjoittaa myös todella aitoa dialogia. Etenkin vakavissa kohtauksissa dialogi on todella aitoa ja uppoaa suoraan sydämeen.
Lopuksi
Minä rakastan tätä sarjaa. Se oli kaunis niin tarinaltaan kuin visuaaliselta toteutukseltaan. Hahmot ovat täynnä sydäntä, ja ainoa asia mitä jäin kaipaamaan on toinen kausi, sekä oma kopio alkuperäisestä Heartstopper sarjakuvasta. Oseman ei todellakaan petä. Suosittelen tätä sarjaa aivan kaikille, koska se todellakin auttaa ymmärtämään sitä, mitä LGBT+ nuoret joutuvat kokemaan, ja siinä on paljon samaistuttavia hetkiä, joihin kuka tahansa voi samaistua. Oseman käsittelee tapansa mukaan tässäkin tarinassa sellaisia asioita, joita mediassa, tai etenkään nuorille suunnatussa mediassa, ei näe kovin usein. Kaikki hänen tuotoksensa tuntuvat todella tuoreilta, vaikka niissä käytetäänkin kliseitä. Se, missä Osemanin kirjoittajan taidot loistavat erityisesti, ovat juuri ihmissuhteet, etenkin ystävyydet. Tätä sarjaa ei kannata missata.
