Lukea vaiko kuunnella? Kirjat vs äänikirjat

Olen viime vuosina rakastunut lukemiseen uudestaan. Lapsena minulla oli tapana lukea todella paljon, mutta yläasteella ja lukiossa lukuintoni hiipui, ja lähestulkoon sammui. En lukenut noina vuosina mitään muuta kuin koulun puolesta pakollisia kirjoja, joten lukeminen alkoi tuntua pakkopullalta. Kun kuitenkin valitsin yliopistossa sivuaineekseni kotimaisen kirjallisuuden, rakastuin lukemiseen jälleen kerran. Kirjastosta tarttui mukaan kirja, jos toinenkin, ja tutustuminen Suomen kirjallisuushistoriaan auttoi luomaan aivan uudenlaisen arvostuksen kirjoja ja lukemista kohtaan. Puolessa välissä kotimaisen kirjallisuuden opintojani, veljeni ja minä aloitimme BookBeat tilauksen yhdessä. Tämä kyseinen tilaus räjäytti lukuintoni lopullisesti, ja sai nopeutettua kirjojen lukutahtiani isolla kädellä. 

Ei tule varmaan kenellekkään yllätyksenä, että nautin äänikirjojen kuuntelusta erittäin paljon. Lukeminen on nykyään yksi rakkaimmista harrastuksistani. Äänikirjat ovat todellakin myös auttaneet herättämään rakkauteni lukemiseen uudelle tasolle. Minulle tuli siis todellakin yllätyksenä, kun näin jossain netin keskustelupalstalla kommentin, jossa äänikirjoja halveksuttiin. Kyseinen kommentoija ei pitänyt äänikirjojen kuuntelemista oikeana lukemisena. Tänään ajattelin kuitenkin pohdiskella postauksessani äänikirjojen ja kirjojen lukemisen eroja. Kumpikin tapa lukea on aivan omanlaisensa kokemus, mutta sanon jo tässä vaiheessa, että mielestäni kumpikin on yhtä lailla lukemista.

Aloitetaan äänikirjoista. Ei kun vain kuulokkeet korviin, pari klikkausta, ja voilà! Pääset kuuntelemaan mitä tahansa kirjaa siitä äänikirja palvelusta, jonka olet valinnut. Toki myös Youtubesta löytyy jonkin verran äänikirjoja, mutta lähinnä muilla kielillä kuin suomeksi. Pidän äänikirjoista siksi, että niitä voi kuunnella missä tahansa, kunhan kännykässä vain riittää akkua. Itse kuuntelen kirjoja työmatkoilla, kauppareissuilla, ja esimerkiksi siivotessa. Kirjan kuunteleminen on näin todella kätevää, koska samalla voi tehdä jotain muuta. Lisäksi se on loistavaa viihdykettä juna- tai bussimatkoille. Äänikirjat ovat huikea tapa ylläpitää omaa lukuharrastusta, etenkin jos on kiireinen ihminen.

Toinen syy lukea äänikirjoja on se, ettei se vaadi itseltä kovin paljoa vaivaa. Ei tarvitse keskittyä muuhun kuin kuuntelemiseen. Väsyneenä vanhan aikainen lukeminen saattaa tuntua hiukan

uuvuttavalta, joten äänikirja auttaa tässäkin tapauksessa. Pidän juurikin kirjojen kuuntelemisesta myös siksi, että jotkut lukijat eläytyvät hahmojen repliikkeihin, vaikka eivät toki kaikki. Esimerkiksi Emmi Liia-Sjöholmin uusin kirja Virtahevot oli huikea kokemus juuri äänikirjana. Virtahevot on dialogiromaani, eli se on kokonaan pelkkää dialogia. Tämä huikea teos ei todellakaan ole yhtä huikea kokemus pelkkänä kirjana, vaikka sisältö onkin erittäin ajatuksiaherättävää. Tämä johtuu siitä, että sen lukijoina toimivat erittäin lahjakkaat näytttelijät Pihla Viitala ja Samuli Niittymäki. He esittävät kirjan Toukoa ja Eevistä, jotka vain juttelevat keskenään. Välillä tätä kuunnellessa oikeasti unohti kuuntelevansa kirjaa, koska dialogi tuntui niin aidolta, ja Viitala sekä Niittymäki osasivat eläytyä rooleihinsa niin aidon tuntuisesti. Toinen esimerkki kirjasta, joka ei tunnu samalta kirjana kuin äänikirjana, on Martta Kaukosen Terapiassa. Kyseisessä kirjassa on monta eri kertojaa, ja äänikirjassa jokaisella hahmolla on oma lukijansa. Olen lukenut tämän kirjan niin kirjana kuin äänikirjana, ja pidin äänikirjasta enemmän, vaikka myös kirjana tämä on aivan vertahyytävä kokemus.

Äänikirjoilla on toki myös huonoja puolia. Nämä huonot puolet eivät kosketa kuuntelukokemuksiani, mutta silti itsekin kirjailijan urasta haaveilevana ihmisenä, tämä kyseinen asia herättää kyllä ajatuksia. Se palkkio, jonka kirjailijat saavat äänikirjoista on todella pieni. MTV uutiset artikkelin mukaan kirjailija saa jokaisesta kovakantisesta kirjasta noin kolme euroa, kun taas yhdestä äänikirjasta vain 67 senttiä. Suurena äänikirjojen kuluttajana olen itse tehnyt niin, että olen aina silloin tällöin päätynyt ostamaan itselleni fyysisen kopion kirjoista, joista pidin erityisesti.

Jatketaanpa sitten kirjoihin. Ja puhun nyt erityisesti fyysisistä kirjoista, joissa pääsee itse kääntämään sivua. Kyllä, minä olen juuri se kliseinen ihminen, joka sateen tullen keittää itselleen kupin teetä, nappaa kirjan käteensä, ja istuu sängylle tai sohvalle lukemaan. Onko mitään parempaa kuin sateella lukeminen? En keksi kovinkaan montaa asiaa, jotka vetäisivät vertoja sille rauhalliselle tunnelmalle, jonka sateen aikana lukeminen luo. Fyysisen kirjan lukeminen on rauhoittavaa, koska voi vain ottaa mukavan asennon ja sulkea kaiken pois ympäriltään. Kirjan lukeminen vanhan aikaiseen tyyliin tuo minulle nykyään melkein saman tyylisen tunteen kuin jonkin sarjan katsominen. Se vaatii oman aikansa ja paikkansa, koska se vaatii tietenkin enemmän keskittymistä. Se keskittymisen määrä, jota vanhan aikainen lukeminen vaatii, tuntuu toisaalta myös palkitsevammalta. Se, kun pääsee sivun loppuun ja saa kääntää sivua, tuntuu aina yhtä hyvältä. Lisäksi siinä saa määrätä oman tahdin paremmin kuin äänikirjoja kuunnellessa. 

En osaa selittää sitä, mutta siinä vain on sitä jotain, kun saa lisätä jonkun omista suosikkikirjoistaan omaan kirjahyllyyn komeilemaan. Sieltä sen voi myös ottaa uudelleen luettavaksi milloin vain, jos siltä tuntuu. Omistan hyvän määrän kirjoja, ja kirjahyllyni onkin ehkä päivittämisen tarpeessa, koska se alkaa olla aika täynnä. Tästä pääsemmekin kuitenkin seuraavaan pointtiini: lukeminen voi harrastuksena olla melko kallis. Kirjat, erityisesti kovakantiset, eivät ole halpoja. BookBeat on todellakin hyvä palvelu, koska sieltä voi kuunnella kirjoja, sekä lukea e-kirjoja suhteellisen halvalla. Toki kirjasto on täysin ilmainen vaihtoehto, jos haluaa pitää lukemisen täysin ilmaisena harrastuksena. Minä olenkin aika aktiivinen kirjastossa ramppaaja, ja kirjasto onkin toinen suuri apu, joka on auttanut minua säästämään huimasti rahaa lukuharrastukseni ylläpidossa. 

Lukeminen missä tahansa muodossa on aivan yhtä ihanaa. Pidän siitä, että meillä on nykyään näin monia eri tapoja kokea taitavien kirjailijoiden tarinoita missä tahansa. Etenkin äänikirjat ovat varmasti auttaneet monia herättelemään oman lukuinnon viime vuosina takaisin korkeuksiin. Äänikirjoista puuttuu kuitenkin se visuaalinen puoli, jonka voi kokea vain kirjassa. Tällaista visuaalisuutta on esimerkiksi Johannes Ekholmin Rakkaus niinku:ssa ja Steven Hallin Haitekstissä. Kuten Emmi Liia-Sjöholmin Virtahepo toimii mielestäni parhaiten äänikirjana, mainitsemani Hallin ja Ekholmin kirjat taas menettäisivät erittäin paljon, jos ne olisivat vain äänikirjoja. Niinpä mielestäni nämä molemmat lukutavat ovat todella arvokkaita, ja kumpikin on antanut minulle lukuisia lukuelämyksiä.

Mitä itse olet mieltä? Pidätkö enemmän äänikirjojen kuuntelusta vai vanhan aikasesti fyysisten kirjojen lukemisesta? 

Yksityisyys niinku... eiku Rakkaus niinku

 Johannes Ekholmin esikoisromaani Rakkaus niinku (2016) on yksi mielenkiintoisimmista kirjoista, jonka olen lukenut. Sen koko konsepti on todella uniikki, enkä ole aiemmin kokenut tällaista kirjaa. Sen kansi herättää heti huomion, mutta nimi ei aluksi ainakaan napannut minua. Romanttiset tarinat kiehtovat minua todella harvoin, joten jos tämä ei olisi ollut kurssini lukulistalla, olisin skipannut tämän. Olen todella iloinen, etten jättänyt tätä helmeä välistä!

Tämä kirja kertoo toimittajan työnsä menettäneestä Joonasta, joka muuttaa taloudellisesta pakosta takaisin isänsä luokse asumaan. Kustantamo ehdottaa hänelle tilaisuutta julkaista kirja, ja Joona tarttuu tähän tilaisuuteen. Hän keksii alkaa äänittämään jokaista keskusteluaan kännykällään ja kirjoittamaan nämä käymänsä keskustelut kirjan muotoon. Kirjaan hän on sisällyttänyt myös nettikeskustelujaan nimimerkki Sadgirlin kanssa. Joonan elämä alkaa pyöriä tämän projektin ympärillä, kun deadline lähestyy. 

Yllätys yllätys, koko kirja rakentuu pelkästään hahmojen välisestä dialogista. Sen hahmot ovat uskottavia ja aitoja, ja dialogi tuntuu niin todenmukaiselta, etten oikeasti osaa sanoa, onko Ekholm oikeasti äänittänyt ja kirjoittanut ylös omia keskustelujaan, vai tuleeko tarina kokonaan hänen mielikuvituksestaan. Teksti käsittelee paljon Joonan isäsuhdetta, halua tulla hyväksytyksi, nykyajan suvaitsevaisuutta ja mielipiteitä, sekä suhteita. Keskeisimmäksi teemaksi kirjassa nousee kuitenkin yksityisyys. Monissa kohdissa minulle tuli tunne, ettei minun kuuluisi lukea tiettyjä kohtia. Monet sivuhahmot tuovat esille Joonan kirjan idean ongelmallisuuden. Joona kyllä ilmoittaa sivuhahmoille aina äänittävänsä tilanteet, mutta hahmoilla ei ole mitään sanavaltaa kieltäytyä tulemasta äänitetyksi. Siinä myös kyseenalaistetaan nerokkaasti se, miten aitoja hahmot voivat olla näissä tilanteissa, kun he tietävät tulevansa äänitetyiksi. Joonan isä esimerkiksi toteaa muutaman kerran, että Joona puhuu poliittisesti korrektimmin, korjailee omia sanomisiaan, ja tuomitsee muiden vähänkin kiistanalaisemmat mielipiteet paljon herkemmin, kun hän on alkanut äänittää. Sadgirl taas toteaa suoraan, ettei halua olla ollenkaan osana Joonan kirjaa. Hän ei halua levitellä hänen ja Joonan välisiä keskusteluja, koska keskusteluissa on paljon henkilökohtaisia asioita. Etenkin heidän kahden keskustelua lukiessa, minulle tuli melkein syyllinen olo. Joona tietenkin oli julkaissut nämä viestit, koska ne olivat kirjassa nenäni edessä, mutta pitäisikö minun jättää se lukematta, koska viestien sisällöt eivät periaatteessa kuulu minulle?

Pidin tässä kirjassa myös siitä, kuinka välillä sain nauraa kyynelet silmissä, kun taas toiset kohdat saivat minut itkemään. Minusta parhaat tarinat ovatkin juuri niitä, jotka saavat koko tunneskaalan mukaan sitä lukiessa, kuten tämä kyseinen tarina. Lisäksi minusta oli todella mielenkiintoista lukea näiden hahmojen välisiä keskusteluja, joissa pohdittiin nykyajan ongelmia. Moni asia, jotka olivat ennen vanhaan normaaleja asioita, mutta nykyään on tajuttu niiden ongelmallisuus ja vääryys, tulevat myös pohdinnan aiheiksi Joonan ja hänen isänsä välillä. Joona pohtii omaa mieheyttään todella paljon, ja hänen inhonsa isänsä mielipiteitä kohtaan näkyy myös siinä, ettei hän tajua olevansa oikeastaan aika samankaltainen tämän kanssa. Tämä näkyy mielestäni Joonassa myös itseinhona. Sukupolvien väliset erot eivät välttämättä ole niin suuret kuin toivoisimme. 

Vaikka tämä teos on ironinen, se saa lukijan aidosti pohtimaan samoja asioita, joita hahmotkin pohtivat. Hahmot ovat monikerroksisia. He ovat kaikki joillain tavoin tekopyhiä, mikä on normaalia. Lukijan on kuitenkin helppo tuntea myös empatiaa hahmoja kohtaan, koska he ovat kuitenkin vain ihmisiä, kuten me kaikki. 

Kaiken kaikkiaan tämä kirja on todellakin lukemisen arvoinen. Jäin tarinaan koukkuun enemmän ja enemmän mitä pidemmälle luin. Rakkaus niinku on nykyajan kirjallisuuden helmi. Se on todella uniikki niin koko konseptiltaan, kuin myös sen tyylistä esittää kertomus. Kerrontaa ei ollut yhtään, vaan siinä keskityttiin pääosin dialogiin. Paikan - ja taustankuvaukset tapahtuivat todella lyhyesti dialogin välissä. Myös Joonan ja Sadgirlin välinen keskustelu on esitetty todella nykyaikaisella tavalla. Kaikki heidän keskustelunsa tapahtuu netissä, joten sivuilla on käytetty tilaa hienosti esittämään chatti viestittelyjä. Ekholm on käyttänyt hyväkseen myös kirjan visuaalista puolta siinä, että Sadgirl ja Joona käyttävät emojeita. Sadgirl käyttää myös vektorikuvituksia, eli luo kuvia käyttäen näppäimistöä, kirjaimia, välimerkkejä, ja numeroita. Siksi minun on pakko kehua erityisesti tämän tarinan kirja versiota. Vaikka rakastankin äänikirjoja, tästä kirjasta jäisi jokin todella oleellinen osa kokematta, jos sen kuuntelisi äänikirjana. Suosittelen lämpimästi tämän kirjan kohdalla lainaamaan sen kirjastosta vanhanaikaiseen tyyliin fyysisenä kopiona, tai nykyaikaisemmin lukemaan sen e-kirjana. 

Tällöin tästä kirjasta saa eniten irti. 

Ekholmin Rakkaus niinku on yksi suosikkikirjoistani, jotka olen tänävuonna lukenut. Se erottuu muista kirjoista todella vahvasti, ja pidän siitä tavasta, millä se kyseenalaistaa yksityisyyttä nykyaikana. Tämä todella uniikki lukukokemus sai minut tuntemaan kaikkia tunteita; vihaisuutta, iloa, surua, myötätuntoa, ja häpeää. Minusta myös kirjan koko konsepti oli todella mielenkiintoinen, omaperäinen, ja kuvastaa nykyaikaa todella hienosti. Tätä kirjaa ei kannata missata! Se löytyy BookBeatista e-kirjana.

Oletko itse lukenut tämän kirjan? Mitä mieltä olit siitä? Oletko aiemmin lukenut jotain tämän kaltaista? (Jos olet lukenut jotain samankaltaista, jätä se kommenttiin suositukseksi, koska haluaisin todellakin löytää lisää tämän kaltaisia kirjoja!)