Top 3 ystävykset

Maanantaina juhlistetaan ystävänpäivää. Ystävät ja ystävyys ovat minulle yksi maailman tärkeimmistä asioista, ja ystävyys on tuonut elämääni erittäin paljon iloa ja valoa vuosien aikana. Minusta on upeaa, että vaikka maailmalla 14. helmikuuta tunnetaan rakastavaisten päivänä, Suomessa tuona päivänä juhlistetaan myös ystävyyttä. Sen kunniaksi ajattelin kirjoittaa postauksen suosikki ystävyksistäni eri medioissa. Nämä kumppanukset, jotka olen listannut, ovat kaikki vaikuttaneet minuun syvästi, ja palaankin näiden kyseisten sarjojen tai pelien pariin usein. Tässä postauksessa haluan siis ylistää ystävyyttä, ja erityisesti näitä ruudulla näkemiäni ystävyyksiä.

1. Sly, Bentley, Murray (Sly Cooper Trilogia)

Tämän kolmikon seikkailun olen pelannut läpi niin monta kertaa, etten edes itse ole pysynyt laskuissa. Orpokodissa toisensa tavanneet Sly, Bentley, ja Murray varttuivat yhdessä, ja aloittivat rikollisen uransa yhdessä aikuisina. Sarjan ensimmäisessä pelissä Sly Cooper and the Thievius Raccoonus tämä kolmikko aloittaa seikkailunsa. Tässä pelissä näemme lähinnä Slyn ja Bentleyn välisen ystävyyden paremmin. Sly on ainoa, joka uskaltautuu kentälle, lukuunottamatta muutamaa tehtävää, joissa Murray hankkiutuu hankaluuksiin auttaakseen Slyta saamaan avaimet edetäkseen seuraaviin kenttiin. 

Koplan ystävyys alkaa näkyä selvemmin ja kukoistamaan trilogian toisessa osassa, joka onkin sopivasti nimetty Sly Cooper ja Konnakopla (Band of thieves). Kaikki kolme pääsevät kentälle näyttämään taitojaan erilaisissa tehtävissä, eli keikoissa. He kohtaavat yhdessä vaikeuksia, kokevat onnistumisia, epäonnistumisia, vitsailevat, ja kasvavat yhä läheisemmiksi. Ystävyyden kohokohtia tässä pelissä on erityisesti jaksossa 4, kun Bentleyn on pelastettava Sly ja Murray vankilasta. Tämän kyseisen jakson loppu cutscene näyttää sen, kuinka paljon nämä kolme oikeasti toisistaan välittävät.

Pelisarjan kolmas osa Konnien kunnia (Honour among thieves) kruunaa tämän ystävyyden lopullisesti yhdeksi median parhaista ystävyyksistä. Kun Bentley on joutunut edellisen pelin lopussa pyörätuoliin, Murray syyttää itseään, ja kolmas peli alkaakin siitä, kuinka Sly ja Bentley koettavat saada vaaleanpunaisen ystävänsä takaisin tiimiin. He onnistuvat, ja alkavat kasata koplaan lisää jäseniä. Tässä pelissä kolmikon ystävyys on nerokkaasti upotettu myös pelin keikkoihin, kuten Sitruunaraivo. Kyseisessä keikassa kaverukset haastavat paikalliset kaivostyöläiset limonaadin juontikilpailuun limonaadibaarissa. Se kuitenkin päättyy baaritappeluun, jossa pelaaja pääsee mäiskimään vihollisia koplan kaikilla jäsenillä. Muita kohokohtia, jotka vahvistavat tätä kolmikkoa, ovat esimerkiksi Bentleyn kateus Slyta kohtaan, joka kärjistyy, kun Tohtori M väittää Slyta itsekkääksi huijariksi. Murray kuitenkin puhuu Bentleyn ympäri, muistuttaen, että he kaikki olisivat valmiita kuolemaan toistensa puolesta. 

Cooperin koplan ystävyys on yksi niistä syistä, miksi palaan aina tämän pelin pariin. Tämä bromance on niin upeasti kirjoitettu, että sitä ei voi kuin rakastaa. Sly, Bentley ja Murray eivät ole vain ystäviä, he ovat veljiä, eikä mikään voi erottaa heitä. Ei edes pelisarjan neljäs peli, josta tässä blogissa ei puhuta.

2. Jeremy, Odd, Ulrich, Yumi, ja Aelita (Code Lyoko)

Code Lyoko, toinen nostalginen tarina lapsuudestani, oli myös lisättävä tähän listaan. Katsoin hiljattain koko sarjan uudestaan, ja olin todella iloinen saadessani tajuta, että tämä sarja on todellakin yhtä upea taideteos kuin miltä se tuntui silloin, kun katsoin sitä lapsena. 

Tämä sarja kertoo viidestä yläaste-ikäisestä oppilaasta, jotka löytävät eräänä päivänä koulunsa läheisestä tehtaasta supertietokoneen. Supertietokoneen sisällä on Aelita niminen tyttö, joka elää supertietokoneen sisäisessä maailmassa: Lyokossa. Jeremy, Odd, Ulrich, ja Yumi tutustuvat tähän virtuaaliseen maailmaan. Samalla he kuitenkin vahingossa vapauttavat Xana nimisen entiteetin, jolla on pahat mielessä.

Tämä sarja sisältää 97 jaksoa, jotka on jaettu 4 kauteen ja kaksiosaiseen spesiaaliin, joissa paljastetaan tarinan alkuperä. Vaikka Code Lyoko onkin sci-fi seikkailu, tämän viisikon välinen ystävyys on yksi realistisimmista mediassa näkemistäni ystävyyksistä. Katsojille näytetään koko porukan yhteinen dynamiikka, sekä porukan sisäiset dynamiikat jokaisen yksilön välillä. Code Lyokon hahmot ovat kaikki todella mieleenpainuvia ja valloittavia persoonia, vikoineen ja vahvuuksineen. Minusta tämän tarinan kirjoittajat ovat myös ottaneet hyvin huomioon päähenkilöidensä iän. Heillä on aina välillä lapsellisia riitoja, vaikeuksia sanoittaa tunteitaan, mitä ei helpota tasapainoilu maailman pelastamisen ja koulun käynnin välillä. 

Tästä porukasta on todella helppo tykätä. Sarjan viimeinen jakso sai minut jopa hiukan kyynelehtimään, kun Lyoko soturit epäröivät supertietokoneen sammuttamisen kanssa, ja saimme nähdä useamman montaasin jokaisen hahmon hyvistä hetkistä. Koko sarjan ajan olin tietenkin tykästynyt näihin hahmoihin joka jaksolla yhä enemmän, mutta tämä viimeinen jakso oli kirsikka kakun päällä yhden lyhyen keskustelun ansiosta. Jeremy koettaa perustella Yumille sitä, miksi häntä pelottaa sulkea supertietokone. Hän sanoo, että sammuttaessaan sen, hän pelkää sammuttavansa myös porukan välisen ystävyyden. Tähän Yumi vastaa sanomalla: "Ei näin vahvaa ystävyyttä voi sammuttaa." Kaikkien porukan kokemien seikkailujen jälkeen, tämä kohta osuu sydämeen todella syvälle. Siksi rakastan näitäkin ystävyksiä erittäin paljon, ja tulen katsomaan sarjan uudelleen taas joskus.

3. Sydney Novak ja Stanley Barber (I am not okay with this)

Tämä kaksikko on peräisin Netflixin I am not okay with this sarjasta, joka kertoo Sydneyn salaperäisestä tajunnanräjäyttävästä supervoimasta. Sydney on 17-vuotias nuori naisen alku, joka elää kolmestaan äitinsä ja veljensä kanssa. Hän koettaa parhaansa mukaan kahlata sen todella sokkeloisen ja pimeän metsän läpi, joka on teini-ikä ja sen mukanaan tuomat vaikeudet. Hänen elämäänsä ei yhtään helpota se, että hänen isänsä on kuollut, ja Sydney on siitä surun murtama. 

Stanley Barber on saman ikäinen naapurinpoika, joka on hiukan ihastunut Sydneyyn. Hän on erittäin mukava ja huoleton poika, joka todella välittää Sydneystä. Sydney on hiukan hämmentynyt Stanleylta saamastaan huomiosta, ja päätyy jonkinlaiseen suhteeseen tämän kanssa. Hän ei kuitenkaan oikein osaa sanoittaa sekavia tunteitaan Stanleyta kohtaan, vaikka tietääkin, ettei kyseessä ole minkäänlainen romanttinen tunne. Lopulta Sydney kuitenkin tajuaa eräissä juhlissa syyn sille, miksei pidä Stanleysta romanttisesti, vaikka Stanleysta on tullutkin hänelle todella tärkeä.

Minusta Stanley ja Sydney ovat todella upeasti kirjoitetut ystävät. Monesti romanttiset draamat eivät ole iskeneet minulle kovin syvälle juuri sen takia, että jos parisuhde hahmojen välillä ei onnistu, he vain unohtavat toisensa, vaikka vannoivatkin juuri toisilleen suurinta rakkautta muutamaa kohtausta aiemmin. I am not okay with this-sarjassa Sydneyn ja Stanleyn suhde kehittyy pikkuhiljaa, ja näemme, miksi Stanley välittää Sydneystä ja toisin päin. Silloinkin, kun Sydney päätyy torjumaan Stanleyn romanttiset elkeet, ja kertoo haluavansa olla ystäviä, Stanleyn reaktio on se, mikä sai minut rakastumaan tähän sarjaan ja parivaljakkoon. Stanley ei suutu, vaikka häntä selkeästi harmittaakin. Hän kunnioittaa Sydneyn päätöstä, eikä hän yritä saada tätä muuttamaan mieltään. Hän ottaa Sydneyn ystävyyden vastaan ilolla, ja on koko sarjan loppuun asti Sydneyn tukena, niin kuin hyvä ystävä oikeassakin elämässä olisi.

Stanleyn ja Sydneyn välinen lovers to friends-tarina on minusta loistava. Näitä tarinoita olen nähnyt mediassa todella harvoin, joten arvostan sitä suuresti, kun jossain tarinassa pääsen näkemään sen. I am not okay with this on kaikin puolin mahtava tarina, mutta minusta Sydneyn ja Stanleyn matka aitoon ja syvään ystävyyteen on yksi sen parhaista puolista.

Mediassa on paljon muitakin minua koskettaneita ystävyksiä ja tarinoita erilaisista ystävyyksistä, koska on miljardeja tapoja olla hyvä ystävä. Tässä listassa mainitsin siis muutaman tarinan ystävyydestä, jotka ovat jääneet minulle mieleen monesta eri syystä. Suosittelen näitä kaikkia katseltavaksi ja pelattavaksi erittäin lämpimästi. Vaikka kaikki tarinoiden hahmot ovatkin fiktiivisiä, niin ne ovat kuitenkin vaikuttaneet minuun, ja heidän ja heidän tarinoidensa seuraan palaaminen on aina yhtä ihanaa. Ehkä ystävänpäivänä voisinkin siis katsoa jonkin näistä uudelleen!

 Millaisia tarinoita ystävyydestä olet itse nähnyt/pelannut/lukenut? Mikä ystäväporukka tai parivaljakko on mediassa sinun suosikkisi?

Hyvää ystävänpäivää!

Jouluspesiaali #1 - Paluu pulpettiin

 Joulukuu on viimein täällä! Joulun kunniaksi tämän kuun ajan kirjoittelenkin jouluaiheisia postauksia. Tässä kuussa saa odottaa useampaa kuin yhtä postausta viikossa, koska haluan jakaa suosikki joulutarinoitani kanssanne! 

Ensimmäinen joulutarina, jonka haluan jakaa kanssanne tänä vuonna on Paluu pulpettiin-sarjan (alkuperäiseltä nimeltään Community) kolmannen kauden jakso 10. Jakso on nimeltään Alueelliset erot joulumusiikissa (alkuperäiseltä nimeltään Regional Holiday Music). Tämä on Paluu pulpettiin jouluspesiaali jaksoista suosikkini, koska se on musikaalijakso. En usko, että rakkauteni musikaaleihin tulee kenellekään yllätyksenä. Ja musikaali parodiat ovat vielä parempi yhdistelmä. 

Paluu pulpettiin-sarjan koko idea onkin siinä, että se parodioi tv-sarjoja ja elokuvia, sekä niistä tuttuja kliseitä. Tämä satiirinen joulujakso parodioi televisiosta tuttua Glee musikaalia ja yhdistää parodiaan sekaan myös kritiikkiä kaikista kliseisimpiä joulumusikaali trooppeja kohtaan. Tämän jakson tarina alkaa siitä, kun Jeff onnistuu lopettamaan Greendalen community collegen Glee kerhon sillä verukkeella, että he ovat esittäneet tekijänoikeuslain suojaamia lauluja julkisilla paikoilla. Yksi jäsenistä, Cory Radison, kuitenkin jää Greendaleen vielä hetkeksi siivotakseen Glee kerhon jouluesityksen koristeet pois koululta. Abed päätyy juttelemaan hetkeksi hänen kanssaan, jolloin Cory onnistuu käännyttämään Abedin mukaan tavoittelemaan pääsyä aluekisoihin (regionals), mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

Tämän musiikki esityksen jälkeen pääporukasta aletaan yksi kerrallaan käännyttää Glee kerhoa vihaavat päähenkilöt mukaan aluekisoihin musiikin voimalla. Abed käännyttää Troyn mukaan räpin keinoin, sitten Troy ja Abed yhdessä käännyttävät Piercen mukaan vetoamalla hänen boomerin ylpeyteensä yhdellä jakson hauskimmista lauluista:

Kun myös Pierce on saatu käännytettyä mukaan tähtäämään aluekisoihin, jäljellä ovat enää Annie, Shirley, Britta ja Jeff. Cory, Troy, ja Abed piirittävät Annien ja saavat käännytettyä hänet, kun taas Pierce kokoaa kasaan lapsikuoron, jotka saavat käännytettyä kristillisen Shirleyn mukaan Glee porukkaan.

Glee porukkaan mukaan käännytetty Annie onnistuu käännyttämään myös Jeffin mukaan koko jakson hulvattomimmalla laululla:

Lopuksi myös Britta saadaan käännytettyä, jolloin he kaikki päätyvät esiintymään Coryn joulumusikaalissa. Abed saa kuitenkin Coryn oikeat suunnitelmat selville. Hän tajuaa, että Coryn suunnitelmat on pysäytettävä, joten hän pyytää Brittaa, joka on alunperin pyydetty esiintymään musikaalissa pelkkänä puuna laulutaitojensa (tai niiden puutteen) vuoksi, improvisoimaan musikaaliin Abedin oman osuuden. Tämä onnistuu suututtamaan Coryn, jolloin kaikki saavat tietää hänen suunnitelmansa, ja pääpoppoomme pääsee palaamaan status quohonsa, eli kaikki palautuu normaaliksi.

 Rakastan tätä koko sarjaa todella paljon, ja tämä on minusta Paluu pulpettiin jouluspesiaaleista hauskin. Jakson nerokkuus piilee mielestäni juuri sen lauluissa. Vaikka tämä jakso toimii paremmin osana sen kauden kokonaista tarinaa, se toimii myös itsenäisenä tuotoksena. Nämä laulut tuovat esiin jokaisen hahmon persoonallisuuden siten, että ne kertovat katsojalle kyseisen hahmon sisimmät toiveet ja motivaation. Jokainen pääporukan jäsen on todella muistettava ja persoonallinen yksilö, mikä tulee juuri musiikkiesityksissä esiin hienosti. Lisäksi käsikirjoittajat ovat todellakin onnistuneet luomaan huumoria näillä lauluilla. Paluu pulpettiin sarjan huumori uppoaa minuun kuin kivenmurikka meriveteen, enkä kykene katsomaan yhtäkään jaksoa hymyilemättä. 

Suosikkikappaleeni tästä jaksosta on Annien Teach me how to understand Christmas. Tämän kyseisen laulun satiiri naisten ylimalkaisesta seksualisoinnista joulun teemojen lomassa on yksinkertaisesti nerokasta. Pääporukan fiksuin tyttö, koko koulun priimus, saa tässä laulussa käännytettyä psykologisesti älykkään ja manipuloivan Jeffin alentamalla itseään ja esittämällä tyhmää. Tämä kontrasti, joka ruudulla on läsnä tämän laulun ajan, on niin absurdi, ettei voi muuta kuin nauraa. Komedia on loistava tapa kyseenalaistaa normaalina pitämiämme asioita, ja mielestäni Teach me how to understand Christmas saa katsojan todellakin kyseenalaistamaan niitä kliseitä, joita se parodioi.

Suosittelen tätä koko sarjaa lämpimästi kaikille, jotka pitävät tv-sarja ja elokuvaparodioista. Jokainen jakso tuntuu olevan eri genreä, juuri tämän sen takia, että siinä parodioidaan niin monia eri asioita. Siitä löytyy siis aivan jokaiseen makuun jotakin! Myös muut joulujaksot tässä sarjassa ovat erittäin hauskoja ja niitä katsellessa pääsee itse kukin joulumielelle. Mitä mieltä itse olet tästä jaksosta? Mikä on sinun suosikki Paluu pulpettiin joulujaksosi? Mikä oli lempilaulusi tästä jaksosta?

Kiitos lukemisesta!

Sarjat vs Leffat

 Yleinen kiistan aihe, jonka muistan lapsuudestani, oli kilpailu siitä, kumpi oli parempi: kirja vai elokuva. Esimerkiksi Harry Potterista puhuttaessa kuuli usein kommentteja ylistäen kirjoja, tai elokuvia parempina.  "Kirja oli parempi!" "Itse pidin enemmän leffasta..." Harvemmin kuulin kuitenkaan keskustelua siitä, pitikö joku enemmän elokuvista vai sarjoista. Tietenkin totuus on, että sarjoihin perustuvia elokuvia, tai elokuviin perustuvia sarjoja on paljon vähemmän kuin kirjoihin perustuvia elokuvia ja toisinpäin. Niitäkin kuitenkin löytyy, mutta tässä postauksessa pohdiskelenkin elokuvien ja sarjojen tarinankerronnallisia eroja. 

Yllätys yllätys, olen sekä elokuvien, että sarjojen suuri ystävä. Molemmat tavat kertoa tarinaa ovat lähellä sydäntäni, mutta näillä kahdella on kuitenkin todella erilaisia tapoja kertoa tarina. Elokuvat ovat usein yksittäisiä, tai joskus jatko-osilla varustettuja kokonaisuuksia, jotka ovat keskimäärin 80-120 minuuttia pitkiä. Tietenkin on olemassa myös lyhytelokuvia, jotka voivat kestää myös alle puoli tuntia. Elokuvien tarinoiden pituudet ovat siis todella paljon lyhyempiä kuin sarjojen. Sarjoissa taas on monia jaksoja, jotka kestävät yleisesti 20-60 minuuttia. Nämä jaksot muodostavat kausia, joita on sarjasta riippuen myös eri määriä. Joissakin sarjoissa kausien pituudet vaihtelevat myös hurjasti (esimerkiksi The Walking dead, jossa ensimmäinen kausi sisältää 6 jaksoa, toinen 13, ja kaudet 3.-9. sisältävät 16). On itsestäänselvää, että sarjojen tarinat ovat täten pidempiä. Sarjojen tarinoissa on usein paljon helpompi syventyä tarinoiden eri osiin ja tutustua hahmoihin syvällisemmin. Elokuvissa tarina on esitettävä nopeammin, koska ruutuaikaa on paljon vähemmän. Niiden tarinat ovat usein suoraviivaisempia ja nopeampia, jolloin tekijöiden on rajoitettava tarinaa jonkin verran.

Rakastan tarinoihin, tarinoiden maailmoihin, sekä hahmoihin uppoutumista. Tässä suhteessa pidän siksi enemmän sarjoista. Kun löydän hyvän sarjan, rakastan sitä, että voin uppotua siihen päiviksi, viikoiksi, tai jopa kuukausiksi. Elokuvien tarinoissa on kuitenkin se hyvä puoli, että ne saa katsottua nopeammin kuin sarjat. Niissä esitetään ideat ja teemat nopeammin, joten pääsen myös nopeammin pohtimaan ja reflektoimaan sitä, mitä tarina minussa herättää, tai mitä se on opettanut minulle.

Elokuvateatterit popcornin tuoksuisine saleineen ovat minulle todella kotoisia, rauhallisia ja viihtyisiä. Jonkin tarinan kokeminen isolta valkokankaalta, pimeässä, popcorn paketti sylissäni on sellainen kokemus, jota en valitettavasti ole voinut kokea sarjojen kanssa. En ole koskaan itse ollut katsomassa sarjaa elokuvateatterissa, tai edes kuullut sellaisesta elokuvateatterista, joka esittäisi sarjojen jaksoja. (Elokuvateatterit, jokin sarjankatsomismaratoni valkokankaalla ilta idea on vapaasti käytettävissänne!) Se tunnelma ja nostalgia, jonka elokuvan katsominen teatterissa herättää, on jotain sellaista, mitä ei voi kokea kotisohvalla. Tietenkin, olisi aika kallista rampata jatkuvasti elokuvissa, kun nykyään voi katsoa Netflixistä tuhansia elokuvia paljon halvemmalla, mutta tässä suhteessa elokuvien katselu vie voiton. (Ainakin siihen asti, kunnes teattereissa aletaan esittää sarjoja.)

On mainittava myös hahmokehitykset. Sarjoissa hahmokehitys on mahdollista toteuttaa hitaammin pidemmällä aikavälillä, jolloin katsoja voi kokea kasvavansa hahmon mukana. Tietenkään kaikissa sarjoissa ei ole sellaista juonta, joka jatkuu jaksosta jaksoon, mutta myös episodisissa sarjoissa on jonkinlaista hahmokehitystä. En sano, etteikö elokuvissa olisi hahmokehitystä, koska totta kai hahmokehitystä löytyy myös niiden sisältä. Elokuvien hahmokehitys on rajoitetun aikakehyksen takia esitettävä paljon nopeammin, joten elokuva saattaa usein tuntua yhdeltä jaksolta. Minulla on tapana kiintyä hahmoihin, joten haluan viettää hahmojen kanssa mahdollisimman paljon aikaa. Minulla on piiiiiitkä lista upeasti rakennettuja elokuvahahmoja, joita rakastan yhtä paljon kuin joidenkin sarjojen hahmoja. Juuri tämän hahmorakkauden takia, valitsen yleensä mieluummin sarjat kuin elokuvat. Varsinkin sellaisissa elokuvissa, joissa ei ole jatko-osia, pääsen tutustumaan hahmoon vain todella lyhyen ajan. Sarjoissa taas minulla on pidempi aika seurata lempihahmojeni elämää ja kehitystä.

Elokuvat ovat kuitenkin loistava tapa viettää aikaa ystävien kanssa. Niiden keston vuoksi, niitä on helpompi kuluttaa yhdessä, koska ne ovat usein yksittäisiä tarinoita. Jos haluaa katsoa sarjoja toisten kanssa, voi tuntua todella vaikealta odottaa seuraavan jakson aloittamista ennen kuin toisilla olisi aikaa katsoa se kanssasi. Elokuvat ovat siksi loistava sosiaalinen tarinan kokemisen muoto. Vaikka ystävien kanssa voi maratoonata tietenkin myös sarjoja, niin elokuvat ovat usein helpompi ratkaisu, jos haluaa katsoa jotakin hyvässä seurassa. 

Sarjat sekä leffat ovat molemmat minulle siis todella lähellä sydäntä, ja rakastan kumpaakin tarinan kerronta muotoa. Pidän sarjojen katselemisesta itsekseni, ja jaan intoni niihin toisten kanssa katselun jälkeen esimerkiksi tässä blogissa, tai hehkuttamalla niistä ystävilleni, jos he ovat myös katsoneet ne. Elokuvat taas jaan katselukokemuksena mieluusti myös ystävieni kanssa esimerkiksi elokuvateatterissa. En osaa valita itselleni suosikkia, vaan katson jompaa kumpaa riippuen siitä, mitä juuri silloin tekee mieli katsoa. Useimmiten löydän itseni kuitenkin sarjojen parista.

Mitä mieltä sinä olet? Kummasta itse pidät enemmän, sarjoista vai leffoista? Ja tietenkin miksi itse pidät jommasta kummasta enemmän?

Mitä katsoa halloweenina?

Päivät ovat alkaneet lyhentyä. Pimeä tulee joka päivä hiukan aikaisemmin ja kestää joka yö hiukan pidempään. Lempijuhlani on pian täällä, tuo kauhulle ja kaikelle pelottavalle omistettu juhla. Halloween on aina ollut minulle yksi vuoden kohokohdista. Silloin pääsee pukeutumaan pelottaviin asuihin, katsomaan kauhuelokuvia, pelaamaan kauhupelejä, ja nauttimaan erilaisista kammottavista asioista teekupposen äärellä. 

Rakastan kauhua, mikä on yksi syy sille, että rakastan myös halloweenia. Siksi ajattelin, että jakaisin tässä postauksessa omia suosikkisarjojani, joita tulee uudelleenkatsottua joka halloweenina. Tämä ei ole top lista, joten mainitsemani sarjat eivät ole postauksessani missään paremmuusjärjestyksessä. Kaikki nämä sarjat ovat lähellä sydäntäni. Jos sinulla on vaikeuksia löytää halloween katsottavaa, tämän listan luettuasi olet toivottavasti löytänyt jotain, mikä herättää mielenkiintosi!

Over the garden wall

Tämä on yksi niistä sarjoista, jonka katson uudestaan joka vuosi. Over the garden wall on Cartoon Networkin sympaattinen tarina veljeksistä, jotka eksyvät synkkään metsään nimeltä Unknown, josta he yrittävät löytää ulos. Beatrice niminen tyttö, joka on kirottu linnuksi, lupaa auttaa veljeksiä löytämään pois metsästä, jos he auttavat häntä löytämään Adeleide nimisen naisen, joka voi rikkoa Beatricen kirouksen. 

Over the gardenwall on animoitu, eikä se ole kovin pelottava, mutta sen tarina sopii täydellisesti halloween katseluun. Sarja on todella tunnelmallinen, ja Gregin ja Wirtin seikkailu Unknown-metsän lävitse on täynnä yliluonnollisia kohtaamisia, mieltäkutkuttavia mysteerejä, sekä todella aitoja ja sydämellisiä tunteita. Tässä sarjassa on vain 10 jaksoa, joten se on nopea ja helppo katsoa yhdeltä istumalta. Tämä voisi olla juuri sinun halloween katseltavasi, jos pidät mysteereistä, ja aidon tuntuisista hahmoista, sekä surullisista juonenkäänteistä. Minä en koskaan kyllästy Over the garden walliin, ja joka katselukerralla löydän siitä jotain uutta. 

Salad fingers

Tämä on David Firthin websarja, jonka ensimmäinen jakso julkaistiin jo 14 vuotta sitten. Tämä sarja on yksi ensimmäisistä websarjoista, jonka katsoin, joten se on minulle erittäin nostalginen. Salad fingersin tarinaa on vaikea selittää, koska siinä ei ole selkeää suoraviivaista tarinaa. Youtuben syövereistä löytyy kuitenkin monia "Salad fingers explained" ja teoria videoita koskien kyseistä sarjaa. Jos pidät oudoista ja oudon pelottavista sarjoista, tämä kannattaa tsekata! Se on ilmaiseksi katseltavissa Firthin kanavalla. Jos Salad fingers on makuusi, Firthin muutkin luomukset ovat yhtä ihastuttavan outoja ja sopivat loistavasti halloween katseluun.

Mandela Catalogue

Tämä on todella uusi sarja, jonka löysin Youtubesta itse asiassa viime viikolla. Siitä on tullut ulos vasta muutama jakso, joten se on todella nopea katsoa. Mandela Catalogue on loistava analog horror, eli analogista kauhua hyväksi käyttävä sarja, joka kertoo "alternate" nimisistä olennoista. Nämä olennot ovat vaarallisia ja valtio neuvoo ihmisiä välttämään niitä. Nämä oliot ovat niin vaarallisia, että jopa viranomaisia on neuvottu olemaan auttamatta ihmisiä, jotka ottavat heihin yhteyttä liittyen olentoihin. Mandela Cataloguen tarina sisältää kristillisiä teemoja. "Alternate" olennot ovat jonkinlaisia saatanallisia olentoja, jotka aiheuttavat todella kammottavia kuolemia. Katsoin muutaman teoria videon kyseistä sarjaa koskien, ja videoiden teorioitsijat olivat hiukan eri mieltä siitä, miten nämä olennot tappavat uhrinsa. Mysteerien ystävät tulevat siis varmasti nauttimaan tästä sarjasta.

VIVINOS

Minako's room

Tämäkin suositus löytyy ilmaiseksi Youtubesta. Vivinos on korealainen animaatiotubettaja, joka tekee päällepäin söpöltä näyttäviä, iloisia ja värikkäitä animetyylisiä musiikkivideoita. Nämä musiikkivideot kuitenkin sisältävät suuren yllätyksen niille, jotka klikkaavat musiikkivideoihin odottaen iloista animemusiikkivideota. Vaikka musiikkivideoiden laulut ovat japaninkielisiä, videoista löytyy englannin kieliset tekstitykset. Näistäkin videoista löytyy rutkasti "explained" ja teoriavideoita, jos aihe jää kiinnostamaan. Odotan innolla, että hän julkaisee niitä lisää, koska tällä hetkellä en itse osaa yhdistää niitä kaikkia vielä toisiinsa. Omat suosikkini Vivinoksen videoista tähän mennessä ovat Suki Suki Daisuki ja Minako's room. Jos olet kauhun ja hyvän musiikin ystävä, tämä on sinulle täydellistä halloween katseltavaa.

Nightmare before Christmas

Ah, klassikko! Tarvitseeko tämä elokuva edes esittelyjä? Nightmare before Christmas, tai kuten se on suomennettu Painajainen ennen joulua, on yksi Tim Burtonin rakastetuimmista elokuvista. Vaikka tämä elokuva on suunnattu lapsille, eikä se ole oikeasti kovin pelottava, sen tunnelma saa kenet tahansa virittymään halloweenin henkeen. Onko edes olemassa halloween katselusuosituslistaa, jossa tätä elokuvaa, tai muita Burtonin elokuvia, ei olisi ollenkaan mainittu? Tuskin. Jos kaipaat jotain nostalgista, tämä löytyy Disney+ suoratoistopalvelusta.

Jos et kuitenkaan vielä ole jostain syystä nähnyt tätä elokuvaa, se kertoo Halloween-kaupungista, sen kammottavista asukeista, ja sen johtajasta, "Pumpkin king" (kurpitsakuningas) Jack Skellingtonista, joka on kyllästynyt halloweeniin ja samoihin vanhoihin perinteisiin. Hän löytää vahingossa portaalin joulumaailmaan, ja rakastuu tähän uuteen juhlaan. Painajainen ennen joulua on tunnelmallinen ja nostalginen katselukokemus, joka sisältää upeita lauluja, seikkailun, ja erittäin rakastettavia ja ikonisia hahmoja. Tätä suosittelen erittäin vahvasti!

Petscop

Jälleen ilmaiseksi katseltava websarja Youtubessa. Oletko pelivideoiden ja Let's play-kanavien ystävä? Petscop on sitten juuri sinulle sopiva halloween katsottava. Tämä onkin vähän pidempi ja aikaa vievämpi sarja, jossa riittää katsottavaa niillekin, jotka tykkäävät ahmia sarjoja yhdeltä istumalta. 

Petscop vaikuttaa aluksi aivan tavalliselta pelivideolta. Kanavan ylläpitäjä Paul väittää, että Petscop on peli, joka oli tarkoitus julkaista Playstation konsolille, mutta sen tekijä ei saanut sitä valmiiksi. Mitä pidemmälle Paul pääsee pelissä, sitä oudommaksi tarina käy. Tarina vaikuttaa liittyvän jotenkin murhaan, joka tapahtui oikeassa elämässä, ja Paul vaikuttaa tietävän pelistä enemmän kuin näyttää. Tätä enempää en sanokaan tästä sarjasta, koska Petscop on parasta nauttia mahdollisimman vähillä etukäteistiedoilla. 

The operator

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, haluan suositella Sam Barnettin websarjaa The Operator. Se kertoo Info corp nimisestä yhtiöstä, joka ilmoittaa aloittavansa uuden kokeilun, jonka pitäisi nostaa työntekijöiden tehokkuutta 80%. Tämä kokeilu kuitenkin paljastuu joksikin todella vaaralliseksi ja häiritseväksi. The Operator on taitavasti tehty vaha-animaatio, joka oikeasti onnistuu pelottamaan katsojaa. Tarina on vertahyytävää scifiä, eikä sitä voi lakata katsomasta, kun sen aloittaa. Sam Barnett on todella lahjakas animoimaan, ja toivon, että häneltä ilmestyisi tulevaisuudessa lisää jotain uutta. Pidän hänen tavastaan kertoa tarinoita erittäin paljon. 

Toivottavasti tältä listalta löytyy sinulle jotain mielenkiintoista katsottavaa halloweeniksi! Onko sinulla lisää katselusuosituksia, joita en maininnut tässä postauksessa? Tai onko sinulla jotain mielipiteitä ehdottamistani sarjoista? Toivotan sinulle pelottavaa halloweenia näiden suositusten parissa.

Miten sarjojen katselukokemukset ovat muuttuneet?

Blair witch project on yksi maailman tunnetuimmista kauhuelokuvista. Se oli aikanaan erittäin kohuttu, koska se oli kuvattu found footage tyylisesti, ja moni uskoi kyseisen elokuvan olevan aito. Elokuvan näyttelijät menivät elokuvan julkaisun jälkeen hetkeksi piiloon julkisuudesta, jotta Blair witch project vaikuttaisi vieläkin vakuuttavammalta. Tämä temppu toimi, ja johti jopa oikeudenkäyntiin. 

Mitä luulette, että tapahtuisi, jos Blair witch project julkaistaisiinkin nykypäivänä? Jos sitä ei olisikaan julkaistu vuonna 1999, vaan se tulisikin elokuviin tänäpäivänä? Mitä tapahtuisi, jos sitä mainostettaisiin aitona kuten 22 vuotta sitten, saisiko se yhtä suuren suosion? Uskoisiko kukaan? Ei tietenkään. Vaikka internet oli tuolloin jo olemassa, se ei ollut lähelläkään yhtä käytetty kuin nykyään. Nykyään lähes kaikilla on pääsy internettiin ja kuka tahansa voi julkaista tänne mitä haluaa, milloin haluaa.

Internet on mahdollistanut sen, että sarjojen katselusta, pelien pelaamisesta, ja lukemisesta on tullut sosiaalinen aktiviteetti. Monen lempiasiani ympärille on syntynyt fanikunta, eli fandomi, joka voi jakaa keskenään teorioita, mielipiteitä, fanitaidetta ja meemejä. Fandomit ovat suurimmaksi osaksi olleet itsellenikin todella positiivinen kokemus.

Netflix ja muut suoratoistopalvelut ovat myös vaikuttaneet sarjojen katselutapaan omalla tavallaan. Kaikki voidaan katsoa nopeasti yhdeltä istumalta, joten jos haluaa nykyään olla osa fandomia, täytyy koettaa katsoa sarjat ja elokuvat mahdollisimman nopeasti. Parhaat fandomikokemukset syntyvät mielestäni kuitenkin silloin, kun sarjan jaksoja julkaistaan yksi kerrallaan säännöllisin väliajoin.

Internet on mielestäni lyhentänyt sarjojen elinikää. Meemit elävät vain muutaman viikon, jos sitäkään, ja sarjat pysyvät elossa niin kauan, kun niissä riittää katsottavaa. Päätin kesän aikana katsoa yhden nuoruuden lempisarjoistani uudestaan: Gravity falls. Nautin sarjasta yhä, vaikka katselukokemukseni oli täysin erilainen kuin teininä. Mikä on muuttunut? Sarja on vieläkin täysin sama kuin aina ennenkin. 

Kun katsoin Gravity Fallsin ensimmäistä kertaa, se ei ollut tullut ulos vielä kokonaan. Katsoin sitä siis silloin, kun sen jaksoja joutui vielä odottamaan. Jokaisen jakson jälkeen menin heti sosiaaliseen mediaan, ja keskustelin näkemästäni jaksosta muiden sarjan fanien kanssa. Me keksimme omia teorioitamme siitä, miten sen juoni kehittyisi, mitä tietyt juonenkäänteet merkitsivät, tiettyjen hahmojen psykologiasta, ja jaoimme toisillemme esimerkiksi Vailskibum94:n videoita, koska hän teki tuolloin todella mielenkiintoisia teoriavideoita monesta eri animaatiosarjasta. Saman kokemuksen minulle antoivat myös Star vs The forces of evil ja Steven Universe. 

Kaikki tähän asti mainitsemani sarjat ovat sellaisia, joiden katselukokemus on täysin erilainen riippuen siitä, olitko paikalla katsomassa sitä silloin, kun sarjaa vielä julkaistiin, tai jos katsot sen nyt. Tietysti nytkin on helppo löytää fanien tekemää taidetta, Cartoon Universe Youtube kanavan teoriat ja analyysit, sekä meemejä, mutta katselukokemus ei silti ole samanlainen. Minusta on todella nostalgista muistella sitä, kuinka näiden sarjojen fandomit odottivat kärsivällisesti, kun sarjan julkaisussa oli pitkiäkin kausia, jolloin mitään ei tapahtunut. Se, kuinka fandomi heräsi eloon pienimmistäkin sarjaa koskevasta uutisesta, Steven bombit, SVTFOE uudet shipit, Gravity Fallsin päiväkirjojen kirjoittajan paljastuminen... kaikki nuo olivat jotain aivan erityistä, varsinkin jos sen pääsi kokemaan "in real time", silloin kun se julkaistiin. 

Jos et vielä ole nähnyt mainitsemiani sarjoja, suosittelen niiden katselua yhä lämpimästi. Sarjat itsessään omaavat mielestäni ainutlaatuiset ja upeat tarinat, vaikka katselukokemus ei nykypäivänä tule olemaan läheskään samanlainen kuin mitä se oli silloin, kun nämä sarjat olivat vielä tuoreita. Jos taas haluat päästä kokemaan samankaltaisen katselukokemuksen kuin mitä Gravity Falls, Steven Universe ja SVTFOE minulle aikoinaan antoivat, kannattaa käydä vilkaisemassa Vivziepopin sarja Helluva boss. Se on ilmaiseksi Youtubessa, ja sen ensimmäinen kausi lähenee loppuaan. Myös Vivziepopin toinen sarja Hazbin hotel kannattaa tsekata. Jos pidät tässä postauksessa mainitsemistani sarjoista, tulet varmasti pitämään tästä, koska se on aikuisille suunnattu animaatiosarja. Vivziepopista huomaa, että hän on itse ollut osana montaa eri fandomia, koska kaikista hänen animaatiosarjoistaan paistaa läpi rakkaus animaatioon ja tarinankerrontaan. Minusta on todella upeaa, että olemme saaneet fellow fanitytön nostettua näin suureen suosioon. 

Toki on olemassa poikkeuksia. Esimerkiksi The Office, sekä JoJo's bizarre adventure ovat ikuisuussarjoja. Kun The Office tuli Netflixiin katsottavaksi, se sai paljon uusia katsojia ja faneja, mutta kaikki tunnistavat kyseisestä sarjasta syntyneet meemit, vaikkei olisi nähnyt yhtäkään jaksoa koko sarjasta. JJBA on toinen hyvä esimerkki tästä. Itse katsoin sen myös vasta viime vuonna, ja sainkin sitä kautta tietää, kuinka suuri osa minuakin eniten naurattaneista meemeistä on ollut peräisin tästä sarjasta, vaikken edes tiennyt sitä. Meemattavuus on minusta siis yksi niistä asioista, jotka lisäävät sarjan elinikää, sekä sitä, kuinka helppo siitä on nauttia pitkänkin ajan jälkeen.

Sarjojen katseleminen on nykypäivänä siis hyvin erilaista kuin ennen. Niiden katsominen pitkään sen jälkeen, kun ne ovat jo tulleet ulos, ei enää tunnu yhtä hauskalta, koska sarjojen fandomit ovat ehtineet jo kuolla. Minulla itsellänikin on usein paljon sanottavaa katsomistani sarjoista, joka on suurin syy sille, miksi aloitin tämän bloginkin. Haluan jakaa sanottavani lempiasioistani, ja keskustella sarjojen, pelien ja kirjojen teemoista, teorioista koskien niitä, sekä hahmojen psykologiasta. Lisäksi nautin siitä, kun pääsee nauramaan sarjoja koskeville meemeille, ja itsekin tekemään sarjaa koskevia vitsejä muiden kanssa. Se, että internetissä voi keskustella sarjoista milloin tahansa, on tehnyt sarjojen katselusta mielestäni vielä nautinnollisempaa kuin mitä se ennen oli, vaikka nykyään Blair witch project kaltaiset projektit eivät toimisikaan, koska nykyään ihmiset saavat helposti selville sen, että kyseessä oli elokuva, tai vaikka ARG.

Mikä sinun mielestäsi on parasta sarjan katsomisessa? Oletko katsonut postauksessani mainittuja sarjoja? Onko sinusta katselukokemus erilainen riippuen siitä, pääsetkö katsomaan sarjan silloin kun se julkaistaan, tai jos katsot sen myöhemmin? Mitkä sarjat ovat itsellesi tuoneet parhaita kokemuksia?

WandaVision ensi kosketuksena Marveliin

 WandaVision on Marvel comicsin sarjakuvahahmoihin perustuva tilannekomedialta vaikuttava sarja, joka julkaistiin Disney+ palvelussa tämän vuoden alussa. Tämä sarja on nopea katsottava, koska siinä on vain yhdeksän jaksoa. Marvel ei ole minulle kovin tuttu. Olen nähnyt Marvel elokuvista vain ensimmäisen Ironmanin, joten aluksi en edes tajunnut, että WandaVision liittyy jotenkin Marveliin. Googlailtuani hiukan, netistä löytyi artikkeleita ja foorumi postauksia, joissa neuvottiin ja suositeltiin katsomaan tietyt Marvel elokuvat ennen WandaVisionia. Itse halusin kuitenkin katsoa WandaVisionin loppuun, koska olin jo jäänyt koukkuun. Tässä on siis ei-Marvel-fanin näkemys WandaVisionista!

Sarja alkaa esittelemällä päähenkilöt: Wanda Maximoffin ja hänen aviomiehensä Visionin. He ovat juuri muuttaneet yhdessä New Jerseyssä sijaitsevaan kaupunkiin nimeltä Westview, jossa he pääsevät aloittamaan yhteisen elämänsä häittensä jälkeen. Wandalla ja Visionilla on kuitenkin salaisuus; Wandalla on telepaattisia ja telekineettisiä taikavoimia, kun taas Vision on robotti. Heidän elämänsä vaikuttaa täydelliseltä, jopa hieman liian täydelliseltä. Heillä on upea koti, kaikki ovat koko ajan onnellisia ja iloisia, ja vaikka asiat menisivät hiukan mönkään, ne menevät mönkään viihdyttävällä sekä kliseisellä tavalla, josta Wanda ja Vision selviävät yhdessä, ja oppivat jakson päätteeksi aina jotain. Katsojana minulla oli kuitenkin koko ajan sellainen olo, että tässä on nyt jotain mätää. WandaVision vaikuttaa siltä kuin se yrittäisi olla tilannekomedia.

Sitten tulivat ensimmäisen jakson lopputekstit. Nämä lopputekstit viimeistään jättivät hiukan oudon maun katsojan suuhun. Itsekin jäin miettimään, että mitä ihmettä. Jotakin mysteeristä on tekeillä, mistä katsojalla ei ole tässä vaiheessa vielä aavistustakaan. Kun seuraava jakso alkaa, ollaan hypätty tilannekomediassa 70-luvun tyyliin. Ensimmäinen jakso oli tyyliltään 60-luvun tilannekomedia, joten hämmennyin aluksi hiukan. Viimeistään kolmas jakso saa katsojan investoitumaan tämän sarjan tarinaan täysin.

Seuraava kappale sisältää suuria juonipaljastuksia WandaVisionista, voit hypätä kappaleen yli lukemaan omat mietteeni sarjasta ja sen tarinasta.

Wandan ja Visionin yhteiselo jatkuu täydellisen oloisena jaksosta jaksoon, mutta Visionkin alkaa huomata epäkohtia tässä tilannekomedia maailmassa, jossa he elävät. Jakso jaksolta saamme tietää Wandasta enemmän ja enemmän, ja mitä enemmän hänestä tiedämme, sitä epäilyttävämmältä hän vaikuttaa. Lopulta Vision pääsee juttelemaan muutaman naapurinsa kanssa ilman Wandan valvovaa silmää tirkistelemässä, ja pääsee jyvälle vaimonsa puuhista. Pian hän myös saa yhteyden Westview:n ulkopuolella työskenteleviin agentteihin, jotka paljastavat hänelle, että Wanda on vallannut koko Westview:n luodakseen itselleen ja Visionille täydellisen elämän. Kaikki ihmiset siellä ovat Wandan hallinnassa, mutta jaksojen edetessä paljastuu, ettei Wanda pidä heitä vankina ihan vain pahaa pahuuttaan, vaan koska hän suree.

Tähän loppuvat juonipaljastukset.

The Avengers (Kostajat) mainitaan WandaVisionissa monta kertaa, joten uskon, että Marvel elokuvia katsoneet ihmiset varmasti ymmärtävät jotkin yksityiskohdat tästä sarjasta paremmin kuin minä, mutta minäkin nautin tästä sarjasta. Mielestäni WandaVision on todella koskettava kertomus suremisesta, menetyksestä ja irtipäästämisestä. Se, miten aikuisen ihmisen suru voi heijastua omaan ympäristöön todella tuhoisalla tavalla on kuvattu tässä sarjassa todella koskettavalla tavalla. 

Suosittelen tätä sarjaa lämpimästi kaikille, jotka sitä eivät vielä ole katsoneet. Minusta tämä sarja on ymmärrettävissä myös ilman, että olisi katsonut Marvelin aikaisempia tuotoksia. Minä nautin mysteereistä todella paljon, ja rakastan sitä, kun tarina kietoutuu jotenkin jonkin hahmon psykologiaan. WandaVision kutkuttaa minunkaltaiseni mysteerin ja psykologisen trillereiden ystävää juuri oikeista paikoista, joten jos itsekin tunnistaudut mysteerien ja psykologisten trillereiden faniksi, tätä ei kannata missata.

Mitä mieltä sinä olet WandaVisionista? Jos et ole vielä katsonut sitä, aiotko katsoa sen? Ja tietenkin: jos olet Marvel fani, minusta olisi mielenkiintoista kuulla, vaikuttiko se, että olet jo nähnyt aiempia Marvel tuotantoja katselukokemukseesi?