Sarjat vs Leffat

 Yleinen kiistan aihe, jonka muistan lapsuudestani, oli kilpailu siitä, kumpi oli parempi: kirja vai elokuva. Esimerkiksi Harry Potterista puhuttaessa kuuli usein kommentteja ylistäen kirjoja, tai elokuvia parempina.  "Kirja oli parempi!" "Itse pidin enemmän leffasta..." Harvemmin kuulin kuitenkaan keskustelua siitä, pitikö joku enemmän elokuvista vai sarjoista. Tietenkin totuus on, että sarjoihin perustuvia elokuvia, tai elokuviin perustuvia sarjoja on paljon vähemmän kuin kirjoihin perustuvia elokuvia ja toisinpäin. Niitäkin kuitenkin löytyy, mutta tässä postauksessa pohdiskelenkin elokuvien ja sarjojen tarinankerronnallisia eroja. 

Yllätys yllätys, olen sekä elokuvien, että sarjojen suuri ystävä. Molemmat tavat kertoa tarinaa ovat lähellä sydäntäni, mutta näillä kahdella on kuitenkin todella erilaisia tapoja kertoa tarina. Elokuvat ovat usein yksittäisiä, tai joskus jatko-osilla varustettuja kokonaisuuksia, jotka ovat keskimäärin 80-120 minuuttia pitkiä. Tietenkin on olemassa myös lyhytelokuvia, jotka voivat kestää myös alle puoli tuntia. Elokuvien tarinoiden pituudet ovat siis todella paljon lyhyempiä kuin sarjojen. Sarjoissa taas on monia jaksoja, jotka kestävät yleisesti 20-60 minuuttia. Nämä jaksot muodostavat kausia, joita on sarjasta riippuen myös eri määriä. Joissakin sarjoissa kausien pituudet vaihtelevat myös hurjasti (esimerkiksi The Walking dead, jossa ensimmäinen kausi sisältää 6 jaksoa, toinen 13, ja kaudet 3.-9. sisältävät 16). On itsestäänselvää, että sarjojen tarinat ovat täten pidempiä. Sarjojen tarinoissa on usein paljon helpompi syventyä tarinoiden eri osiin ja tutustua hahmoihin syvällisemmin. Elokuvissa tarina on esitettävä nopeammin, koska ruutuaikaa on paljon vähemmän. Niiden tarinat ovat usein suoraviivaisempia ja nopeampia, jolloin tekijöiden on rajoitettava tarinaa jonkin verran.

Rakastan tarinoihin, tarinoiden maailmoihin, sekä hahmoihin uppoutumista. Tässä suhteessa pidän siksi enemmän sarjoista. Kun löydän hyvän sarjan, rakastan sitä, että voin uppotua siihen päiviksi, viikoiksi, tai jopa kuukausiksi. Elokuvien tarinoissa on kuitenkin se hyvä puoli, että ne saa katsottua nopeammin kuin sarjat. Niissä esitetään ideat ja teemat nopeammin, joten pääsen myös nopeammin pohtimaan ja reflektoimaan sitä, mitä tarina minussa herättää, tai mitä se on opettanut minulle.

Elokuvateatterit popcornin tuoksuisine saleineen ovat minulle todella kotoisia, rauhallisia ja viihtyisiä. Jonkin tarinan kokeminen isolta valkokankaalta, pimeässä, popcorn paketti sylissäni on sellainen kokemus, jota en valitettavasti ole voinut kokea sarjojen kanssa. En ole koskaan itse ollut katsomassa sarjaa elokuvateatterissa, tai edes kuullut sellaisesta elokuvateatterista, joka esittäisi sarjojen jaksoja. (Elokuvateatterit, jokin sarjankatsomismaratoni valkokankaalla ilta idea on vapaasti käytettävissänne!) Se tunnelma ja nostalgia, jonka elokuvan katsominen teatterissa herättää, on jotain sellaista, mitä ei voi kokea kotisohvalla. Tietenkin, olisi aika kallista rampata jatkuvasti elokuvissa, kun nykyään voi katsoa Netflixistä tuhansia elokuvia paljon halvemmalla, mutta tässä suhteessa elokuvien katselu vie voiton. (Ainakin siihen asti, kunnes teattereissa aletaan esittää sarjoja.)

On mainittava myös hahmokehitykset. Sarjoissa hahmokehitys on mahdollista toteuttaa hitaammin pidemmällä aikavälillä, jolloin katsoja voi kokea kasvavansa hahmon mukana. Tietenkään kaikissa sarjoissa ei ole sellaista juonta, joka jatkuu jaksosta jaksoon, mutta myös episodisissa sarjoissa on jonkinlaista hahmokehitystä. En sano, etteikö elokuvissa olisi hahmokehitystä, koska totta kai hahmokehitystä löytyy myös niiden sisältä. Elokuvien hahmokehitys on rajoitetun aikakehyksen takia esitettävä paljon nopeammin, joten elokuva saattaa usein tuntua yhdeltä jaksolta. Minulla on tapana kiintyä hahmoihin, joten haluan viettää hahmojen kanssa mahdollisimman paljon aikaa. Minulla on piiiiiitkä lista upeasti rakennettuja elokuvahahmoja, joita rakastan yhtä paljon kuin joidenkin sarjojen hahmoja. Juuri tämän hahmorakkauden takia, valitsen yleensä mieluummin sarjat kuin elokuvat. Varsinkin sellaisissa elokuvissa, joissa ei ole jatko-osia, pääsen tutustumaan hahmoon vain todella lyhyen ajan. Sarjoissa taas minulla on pidempi aika seurata lempihahmojeni elämää ja kehitystä.

Elokuvat ovat kuitenkin loistava tapa viettää aikaa ystävien kanssa. Niiden keston vuoksi, niitä on helpompi kuluttaa yhdessä, koska ne ovat usein yksittäisiä tarinoita. Jos haluaa katsoa sarjoja toisten kanssa, voi tuntua todella vaikealta odottaa seuraavan jakson aloittamista ennen kuin toisilla olisi aikaa katsoa se kanssasi. Elokuvat ovat siksi loistava sosiaalinen tarinan kokemisen muoto. Vaikka ystävien kanssa voi maratoonata tietenkin myös sarjoja, niin elokuvat ovat usein helpompi ratkaisu, jos haluaa katsoa jotakin hyvässä seurassa. 

Sarjat sekä leffat ovat molemmat minulle siis todella lähellä sydäntä, ja rakastan kumpaakin tarinan kerronta muotoa. Pidän sarjojen katselemisesta itsekseni, ja jaan intoni niihin toisten kanssa katselun jälkeen esimerkiksi tässä blogissa, tai hehkuttamalla niistä ystävilleni, jos he ovat myös katsoneet ne. Elokuvat taas jaan katselukokemuksena mieluusti myös ystävieni kanssa esimerkiksi elokuvateatterissa. En osaa valita itselleni suosikkia, vaan katson jompaa kumpaa riippuen siitä, mitä juuri silloin tekee mieli katsoa. Useimmiten löydän itseni kuitenkin sarjojen parista.

Mitä mieltä sinä olet? Kummasta itse pidät enemmän, sarjoista vai leffoista? Ja tietenkin miksi itse pidät jommasta kummasta enemmän?

Yksityisyys niinku... eiku Rakkaus niinku

 Johannes Ekholmin esikoisromaani Rakkaus niinku (2016) on yksi mielenkiintoisimmista kirjoista, jonka olen lukenut. Sen koko konsepti on todella uniikki, enkä ole aiemmin kokenut tällaista kirjaa. Sen kansi herättää heti huomion, mutta nimi ei aluksi ainakaan napannut minua. Romanttiset tarinat kiehtovat minua todella harvoin, joten jos tämä ei olisi ollut kurssini lukulistalla, olisin skipannut tämän. Olen todella iloinen, etten jättänyt tätä helmeä välistä!

Tämä kirja kertoo toimittajan työnsä menettäneestä Joonasta, joka muuttaa taloudellisesta pakosta takaisin isänsä luokse asumaan. Kustantamo ehdottaa hänelle tilaisuutta julkaista kirja, ja Joona tarttuu tähän tilaisuuteen. Hän keksii alkaa äänittämään jokaista keskusteluaan kännykällään ja kirjoittamaan nämä käymänsä keskustelut kirjan muotoon. Kirjaan hän on sisällyttänyt myös nettikeskustelujaan nimimerkki Sadgirlin kanssa. Joonan elämä alkaa pyöriä tämän projektin ympärillä, kun deadline lähestyy. 

Yllätys yllätys, koko kirja rakentuu pelkästään hahmojen välisestä dialogista. Sen hahmot ovat uskottavia ja aitoja, ja dialogi tuntuu niin todenmukaiselta, etten oikeasti osaa sanoa, onko Ekholm oikeasti äänittänyt ja kirjoittanut ylös omia keskustelujaan, vai tuleeko tarina kokonaan hänen mielikuvituksestaan. Teksti käsittelee paljon Joonan isäsuhdetta, halua tulla hyväksytyksi, nykyajan suvaitsevaisuutta ja mielipiteitä, sekä suhteita. Keskeisimmäksi teemaksi kirjassa nousee kuitenkin yksityisyys. Monissa kohdissa minulle tuli tunne, ettei minun kuuluisi lukea tiettyjä kohtia. Monet sivuhahmot tuovat esille Joonan kirjan idean ongelmallisuuden. Joona kyllä ilmoittaa sivuhahmoille aina äänittävänsä tilanteet, mutta hahmoilla ei ole mitään sanavaltaa kieltäytyä tulemasta äänitetyksi. Siinä myös kyseenalaistetaan nerokkaasti se, miten aitoja hahmot voivat olla näissä tilanteissa, kun he tietävät tulevansa äänitetyiksi. Joonan isä esimerkiksi toteaa muutaman kerran, että Joona puhuu poliittisesti korrektimmin, korjailee omia sanomisiaan, ja tuomitsee muiden vähänkin kiistanalaisemmat mielipiteet paljon herkemmin, kun hän on alkanut äänittää. Sadgirl taas toteaa suoraan, ettei halua olla ollenkaan osana Joonan kirjaa. Hän ei halua levitellä hänen ja Joonan välisiä keskusteluja, koska keskusteluissa on paljon henkilökohtaisia asioita. Etenkin heidän kahden keskustelua lukiessa, minulle tuli melkein syyllinen olo. Joona tietenkin oli julkaissut nämä viestit, koska ne olivat kirjassa nenäni edessä, mutta pitäisikö minun jättää se lukematta, koska viestien sisällöt eivät periaatteessa kuulu minulle?

Pidin tässä kirjassa myös siitä, kuinka välillä sain nauraa kyynelet silmissä, kun taas toiset kohdat saivat minut itkemään. Minusta parhaat tarinat ovatkin juuri niitä, jotka saavat koko tunneskaalan mukaan sitä lukiessa, kuten tämä kyseinen tarina. Lisäksi minusta oli todella mielenkiintoista lukea näiden hahmojen välisiä keskusteluja, joissa pohdittiin nykyajan ongelmia. Moni asia, jotka olivat ennen vanhaan normaaleja asioita, mutta nykyään on tajuttu niiden ongelmallisuus ja vääryys, tulevat myös pohdinnan aiheiksi Joonan ja hänen isänsä välillä. Joona pohtii omaa mieheyttään todella paljon, ja hänen inhonsa isänsä mielipiteitä kohtaan näkyy myös siinä, ettei hän tajua olevansa oikeastaan aika samankaltainen tämän kanssa. Tämä näkyy mielestäni Joonassa myös itseinhona. Sukupolvien väliset erot eivät välttämättä ole niin suuret kuin toivoisimme. 

Vaikka tämä teos on ironinen, se saa lukijan aidosti pohtimaan samoja asioita, joita hahmotkin pohtivat. Hahmot ovat monikerroksisia. He ovat kaikki joillain tavoin tekopyhiä, mikä on normaalia. Lukijan on kuitenkin helppo tuntea myös empatiaa hahmoja kohtaan, koska he ovat kuitenkin vain ihmisiä, kuten me kaikki. 

Kaiken kaikkiaan tämä kirja on todellakin lukemisen arvoinen. Jäin tarinaan koukkuun enemmän ja enemmän mitä pidemmälle luin. Rakkaus niinku on nykyajan kirjallisuuden helmi. Se on todella uniikki niin koko konseptiltaan, kuin myös sen tyylistä esittää kertomus. Kerrontaa ei ollut yhtään, vaan siinä keskityttiin pääosin dialogiin. Paikan - ja taustankuvaukset tapahtuivat todella lyhyesti dialogin välissä. Myös Joonan ja Sadgirlin välinen keskustelu on esitetty todella nykyaikaisella tavalla. Kaikki heidän keskustelunsa tapahtuu netissä, joten sivuilla on käytetty tilaa hienosti esittämään chatti viestittelyjä. Ekholm on käyttänyt hyväkseen myös kirjan visuaalista puolta siinä, että Sadgirl ja Joona käyttävät emojeita. Sadgirl käyttää myös vektorikuvituksia, eli luo kuvia käyttäen näppäimistöä, kirjaimia, välimerkkejä, ja numeroita. Siksi minun on pakko kehua erityisesti tämän tarinan kirja versiota. Vaikka rakastankin äänikirjoja, tästä kirjasta jäisi jokin todella oleellinen osa kokematta, jos sen kuuntelisi äänikirjana. Suosittelen lämpimästi tämän kirjan kohdalla lainaamaan sen kirjastosta vanhanaikaiseen tyyliin fyysisenä kopiona, tai nykyaikaisemmin lukemaan sen e-kirjana. 

Tällöin tästä kirjasta saa eniten irti. 

Ekholmin Rakkaus niinku on yksi suosikkikirjoistani, jotka olen tänävuonna lukenut. Se erottuu muista kirjoista todella vahvasti, ja pidän siitä tavasta, millä se kyseenalaistaa yksityisyyttä nykyaikana. Tämä todella uniikki lukukokemus sai minut tuntemaan kaikkia tunteita; vihaisuutta, iloa, surua, myötätuntoa, ja häpeää. Minusta myös kirjan koko konsepti oli todella mielenkiintoinen, omaperäinen, ja kuvastaa nykyaikaa todella hienosti. Tätä kirjaa ei kannata missata! Se löytyy BookBeatista e-kirjana.

Oletko itse lukenut tämän kirjan? Mitä mieltä olit siitä? Oletko aiemmin lukenut jotain tämän kaltaista? (Jos olet lukenut jotain samankaltaista, jätä se kommenttiin suositukseksi, koska haluaisin todellakin löytää lisää tämän kaltaisia kirjoja!)

Inside job, Alex Hirsch jälleen vauhdissa uuden sarjan parissa

 Suurena Gravity Fallsin fanina olen luonnollisesti myös Alex Hirschin suuri fani. Kun Gravity falls päättyi, minä ja moni muu fani jäi innolla odottamaan Hirschin seuraavia projekteja. Netflixissä julkaistiin hiljattain Inside job-niminen aikuisille suunnattu animaatio, jota Alex Hirsch on ollut mukana tuottamassa. Olin enemmän kuin riemuissani kuullessani, että Hirsch on nyt tuottamassa aikuisille suunnattua animaatiota, koska aikuisten animaatiossa hänen luovuutensa pääsee paljon vapaammin oikeuksiinsa. Inside job on kuitenkin Shion Takeuchin luomus. Takeuchi on itsekin ollut mukana työstämässä Gravity fallsia kirjoitustiimissä. Hän on ollut myös Regular shown kirjoitustiimissä, sekä Disney Pixarin Mielensopukoissa elokuvan animaatiotiimissä, joten minulla oli todellakin korkeat odotukset Inside job sarjalle. En todellakaan pettynyt!

Inside job kertoo Cognito Incissä työskentelevästä Reagan Ridleystä, joka odottaa innolla ylennystä yrityksen pomoksi. Cognito Inc on salainen järjestö, joka hallitsee maailmaa. Kaikki salaliittoteoriat liskoihmisistä alieeneihin ja klooneihin ovat totta, ja Cognito Inc piilottelee totuutta. Reaganin saadessa toivomansa ylennyksen, se kuitenkin sisältää hänestä ikäviä ehtoja. Hän pääsee johtamaan Cognito Inciä Brett Hand nimisen uuden työntekijän kanssa. Brettin sosiaaliset taidot ovat huippuluokkaa, kun taas Reaganilla olisi niissä paljon parantamisen varaa. Heidän kollegansa ovat todella persoonallinen porukka: juoruamista rakastava Gigi Luigi on vastuussa Cognito Incin PR:stä, Glenn Dolphman on sotaa rakastava delfiininkehon omaava mies, Dr. Andre Lee on ryhmän biokemisti, joka testailee huumausaineita todella vapaalla kädellä, sekä Magic Myc, joka on yhdysmielen omaava sienimäinen alieeni. Pakkaa sekoittamassa on myös Reaganin isä Rand Ridley, joka on Cognito Incin ex-työntekijä, sekä paikan nykyinen pomo J.R., joka osaa poliitikon tavoin puhua itsensä ulos tilanteesta kuin tilanteesta.  

Tämä sarja on todella mielenkiintoinen, ja vetää katsojan mukaan heti ensimmäisessä jaksossa. Inside jobin maailma on hauska ja hienosti rakennettu. Tarinan idea on se, että kaikki hulluimmatkin salaliittoteoriat ovat totta. Maailmanrakennus ei tapahdu pelkästään selkeästi tarinan sisällä, vaan myös taustalla. Kun päähenkilöt esimerkiksi kävelevät Cognito Incissä paikasta toiseen, taustalla näkyy aina jotain mielenkiintoista, joka syventää Inside jobin mysteerejä, sekä lorea. Tämä on yksi aspekteista, joista nautin eniten tätä katsellessani, koska taustalle piilotetut yksityiskohdat antavat animaatioteoreetikoille syitä tehdä teorioita siitä, miten tarina voisi jatkua. 

Pidin Inside jobissa myös siitä, että se on todellakin täynnä yllätyksiä. Kaikki salaliittoteoriat, joita siinä käytettiin olivat minulle ennestään tuttuja, mutta Inside job lisäsi niistä jokaiseen oman persoonallisen twistinsä. Nämä persoonalliset twistit saivat aikaan paljon huumoria, sekä absurdeja tilanteita. Tässä tarinassa on niin paljon kaikenlaista odottamatonta, että sitä katsellessa ei voi tylsistyä. Lisäksi moni jakso sisältää parodioita, jotka liittyvät eri elokuviin ja populaari kulttuuriin. Huumori on Inside jobin keskiössä, ja sen vitsit toimivat todella loistavasti. Jaksot yhdistävät tunnettuja salaliittoteorioita ja populaari kulttuuri referenssejä ja parodioita nerokkaasti.

Jokainen hahmo on persoonallinen, ja heidän puuhiaan on todella hauska seurata sivusta. Hahmojen välinen kemia ja dialogit ovat riemastuttavan hauskoja, ja Inside job sisältää paljon samaistuttavia kohtauksia. Kaiken huumorin sekaan mahtuu kuitenkin myös sympaattisia hetkiä, jotka saavat katsojan tuntemaan myötuntoa hahmoja kohtaan. Katsoja pääsee yhdessä jaksossa jopa kirjaimellisesti Reaganin pään sisälle, joten voisin sanoa, että tämän sarjan hahmoihin pääsee todellakin tutustumaan perusteellisesti. 

Inside job loppuu nerokkaaseen cliffhangeriin, joka jättää katsojan janoamaan toista kautta. Odotan sitä innolla! Onneksemme Netflix on jo valmiiksi tilannut 20 jaksoa, joten voimme odottaa toista kymmenen jakson kautta kuulemma jo ensivuodeksi. Isona aikuisille suunnatun animaation fanina, olen pitkään odottanut sarjaa, joka viihdyttäisi minua yhtä paljon kuin esimerkiksi Rick and Morty, Bojack Horseman ja Tuca and Bertie, joten tämä sarja tuli juuri oikeaan aikaan. Lisäksi, en ollutkaan vähään aikaan katsonut scifi sarjoja, joten minua ilahdutti taas pitkästä aikaa päästä vähän scifeilemään. Suosittelen Inside jobia etenkin niille, jotka nauttivat Rick and Morty sarjasta, koska sen huumori on samankaltaista. Se ei kuitenkaan millään tasolla ole Rick and Morty kopio. Se on oma persoonallinen ja erittäin viihdyttävä kokonaisuutensa, joka aika ajoin jopa ylittää Rick and Mortyn.

Mitä mieltä sinä olet Inside jobista? Piditkö siitä yhtä paljon kuin minä? Mitä odotat seuraavalta kaudelta?

Miksi Helluva boss on suurenmoinen sarja?

 Helluva boss on youtube animoija Vivziepopin luoma sarja, joka sijoittuu samaan fiktio maailmaan kuin hänen toinen sarjansa Hazbin hotel. Sen pilottijakso julkaistiin Youtubessa 25.11.2019, eli melkein tasan kaksi vuotta sitten ja sen tuorein jakso ilmestyi Vivzien kanavalle muutama päivä sitten. Halusin kovasti odottaa, että ensimmäinen kausi olisi pulkassa, ennen kuin kirjoittaisin postauksen tästä sarjasta, mutta tämä uusin jakso iski niin syvälle sydämeeni, etten malta olla puhumatta siitä. Tämä uusin jakso on tosin ensimmäinen osa ensimmäisen kauden finalesta, joten toivottavasti saamme pian nähdä myös viimeisen jakson.

Katsoessani Helluva bossia jakso kerrallaan näiden kahden vuoden aikana, joka ikinen jakso on saanut minut sanomaan "tämä on lempijaksoni". Tarina vain paranee jakso jaksolta! Pilotti antoi sarjasta sellaisen kuvan, että kyseessä olisi Family guyn tapainen tilannekomedia, joka sisältäisi paljon mustaa ja härskiä huumoria. Se, mitä Helluva boss on kuitenkin minulle antanut on paljon enemmän. Olen saanut rakastettavia hahmoja, upeita lauluja, naurukohtauksia, erittäin kaunista ja upeaa animaatiota, sekä sydämeni särkevää draamaa. 

Sarjan tarina sijoittuu helvettiin, jossa Blitzon johtama pienyritys tarjoaa murhapalveluita helvetin asukkaille. Blitzolla ja hänen työntekijöillään on pääsy ihmisten maailmaan, jossa he voivat kostaa asiakkaidensa puolesta niille, joille kyseiset asiakkaat kantavat kaunaa. Voidakseen päästä ihmisten maailmaan, Blitzo makaa säännöllisesti Stolas nimisen helvetin valtiaan kanssa, saadakseen lainata tämän Grimoire nimistä loitsukirjaa. 

Jaksojen edetessä saamme tietää enemmän lähes jokaisesta hahmosta, mutta minusta tämä sarja on erityisesti Blitzon henkilöhahmotutkimus. Monessa jaksossa on mukana joku hahmo, joka liittyy vahvasti Blitzon menneisyyteen, tai hahmo, joka jotenkin peilaa tai tuo esiin Blitzon tuntemuksia. Myös muut päähenkilöt korostavat Blitzon hahmokehitystä tässä sarjassa. Millien ja Moxxien avioliitto on täydellinen peili Blitzon ja Stolaksen suhteelle, Loonan tarve olla itsenäinen taas korostaa Blitzon halua olla isä. Koko sarjan sisimmäksi aiheeksi nousee mielestäni Blitzon samanaikainen halu ja pelko olla rakastettu. 

Uusimman jakson loppu sai minut itkemään. Tätä en ollut todellakaan osannut odottaa kaksi vuotta sitten katsoessani pilotti jaksoa. En silloin osannut myöskään arvata, että tulisin niin syvästi välittämään kaikista sarjan hahmoista. Kaikki vaikuttivat alussa niin suurilta karikatyyreilta. Blitzo oli suurista asioista unelmoiva pomo, joka ei antanut työntekijöilleen ollenkaan yksityisyyttä. Moxxie oli koominen kevennys hahmo, Millie oli Moxxien lapsenintoa tihkuva murhanhimoinen vaimo, Loona oli... no, emoturri, ja Stolas taas vanha pervo, joka petti vaimoaan. Jotenkin Vivzie kuitenkin onnistui kirjoittamaan jokaisen näistä hahmoista rakastettavaksi. Tässä sarjassa ei ole yhtäkään hahmoa, josta ei voisi olla välittämättä. Jokainen hahmo on mieleenpainuva ja valloittava persoona.

Vaikka Vivziepopin tarinankerronta ja hahmot ovat ensiluokkaista tasoa, on pakko mainita myös tämän sarjan ääninäyttelijät. Blitzon ääninäyttelijänä toimii Youtubesta tuttu Brandon Rogers. Hän ei todellakaan saa tarpeeksi kunniaa ääninäyttelytaidoistaan. Olen seurannut hänen kanavaansa jo useampia vuosia, ja minusta hän oli aina täydellinen valinta Blitzon rooliin. Hänen Youtube kanavansa sketsit ovat juuri sellaisia, mitä voisi kuvitella Blitzonkin tekevän; rivoa, mustaa huumoria. Viimeisimmässä jaksossa Rogers kuitenkin yllätti minut täysin. Jakson loppuosa oli todella tunteellinen, ja Rogers näytteli tämän osan täydellisesti. Tiesin, että Rogers on ilmiömäinen näyttelijä, mutta hänen ääninäyttelynsä tässä surullisessa ja vakavassa kohtauksessa sai minut todellakin arvostamaan Rogersia miljoona kertaa enemmän.

Minua on myös yllättänyt, että Vivzie on saanut muitakin todella isoja nimiä ääninäyttelemään tähän sarjaan. Moxxien ääninäyttelijänä toimii esimerkiksi Richard Horvitz, joka tunnetaan roolistaan Invader Zim sarjan Ziminä. Moni Invader Zim fani on ilahtunut siitä, kun on päässyt Helluva bossissa kuulemaan Zimin äänen kiroilemassa. Yksi nimi, joka yllätti minut viidennen jakson lopputeksteissä täysin oli Norman Reedus, The Walking deadin Daryl. Hän ääninäytteli Strikeria, enkä minä ensimmäisellä katselukerrallani tajunnut sitä ollenkaan. Minua ilahdutti suuresti, kun sain kuulla kuinka upea Reeduksen lauluääni on. Minut yllätti myös ällikällä Verosikan ääninäyttelijä Cristina Valenzuela. Hänet tunnetaan muunmuassa The miraculous ladybugin Marinetten ääninäyttelijänä. Tästä syystä Verosika Mayday on saanut fandomissa yhdeksi lempinimekseen "Slutty Marinette".

Kun on saanut näin laadukkaita ääninäyttelijöitä mukaan sarjaan, ei ole mikään ihme, että sarjan laulutkin ovat erittäin laadukkaita. Niitä ei voi lakata kuuntelemasta, koska yhdistelmä upeita ääninäyttely suorituksia ja todella kaunista animaatiota, luo täydellisen kokonaisuuden. Jos pidit lapsuudessasi ja nuoruudessasi sarjoista, joissa oli mukana esimerkiksi yksi laulu per jakso, kuten Finias ja Ferb, tulet rakastamaan tätä sarjaa. Vivziepop on selkeästi itsekin kasvanut animaatiosarjojen parissa, joten hän todellakin tietää miten luoda meille muillekin animaatioiden kanssa kasvaneille koukuttava aikuisille suunnattu animaatiosarja. Omiksi suosikeiksini tämän kauden lauluista nousi ehdottomasti The House of Asmodeus, sekä Vacay to Bonetown. 

Voisin kehua tätä sarjaa maasta taivaisiin, tai no, helvettiin, koko päivän. Sen ensimmäinen kausi ei kuitenkaan vielä ole kokonaan pulkassa, joten en voi tehdä siitä kunnon arviota vielä. Voin vain hypettää sitä, kuinka innoissani olen ensimmäisen kauden viimeisestä jaksosta! Yksikään jakso ei ole ollut sellainen kuin odotin, joten en osaa edes esittää odotuksia siitä, mitä viimeinen jakso tuo tullessaan. Uskon ja toivon, että Blitzo saa selvitettyä välinsä Stolaksen kanssa jotenkin. Lisäksi minua huolettaa ajatus siitä, että Striker saattaa koettaa saada tehtävänsä loppuun, ja että Blitzo saattaisi mahdollisesti auttaa häntä siinä jotenkin. 

Mitä odotuksia sinulla on Helluva bossin ensimmäisen kauden viimeiselle jaksolle? Mistä itse pidit tällä kaudella? Mikä oli suosikkilaulusi? 

P.S. Jos et vielä ole nähnyt tätä sarjaa, se on ilmaiseksi katsottavissa Youtubessa.