Yksityisyys niinku... eiku Rakkaus niinku

 Johannes Ekholmin esikoisromaani Rakkaus niinku (2016) on yksi mielenkiintoisimmista kirjoista, jonka olen lukenut. Sen koko konsepti on todella uniikki, enkä ole aiemmin kokenut tällaista kirjaa. Sen kansi herättää heti huomion, mutta nimi ei aluksi ainakaan napannut minua. Romanttiset tarinat kiehtovat minua todella harvoin, joten jos tämä ei olisi ollut kurssini lukulistalla, olisin skipannut tämän. Olen todella iloinen, etten jättänyt tätä helmeä välistä!

Tämä kirja kertoo toimittajan työnsä menettäneestä Joonasta, joka muuttaa taloudellisesta pakosta takaisin isänsä luokse asumaan. Kustantamo ehdottaa hänelle tilaisuutta julkaista kirja, ja Joona tarttuu tähän tilaisuuteen. Hän keksii alkaa äänittämään jokaista keskusteluaan kännykällään ja kirjoittamaan nämä käymänsä keskustelut kirjan muotoon. Kirjaan hän on sisällyttänyt myös nettikeskustelujaan nimimerkki Sadgirlin kanssa. Joonan elämä alkaa pyöriä tämän projektin ympärillä, kun deadline lähestyy. 

Yllätys yllätys, koko kirja rakentuu pelkästään hahmojen välisestä dialogista. Sen hahmot ovat uskottavia ja aitoja, ja dialogi tuntuu niin todenmukaiselta, etten oikeasti osaa sanoa, onko Ekholm oikeasti äänittänyt ja kirjoittanut ylös omia keskustelujaan, vai tuleeko tarina kokonaan hänen mielikuvituksestaan. Teksti käsittelee paljon Joonan isäsuhdetta, halua tulla hyväksytyksi, nykyajan suvaitsevaisuutta ja mielipiteitä, sekä suhteita. Keskeisimmäksi teemaksi kirjassa nousee kuitenkin yksityisyys. Monissa kohdissa minulle tuli tunne, ettei minun kuuluisi lukea tiettyjä kohtia. Monet sivuhahmot tuovat esille Joonan kirjan idean ongelmallisuuden. Joona kyllä ilmoittaa sivuhahmoille aina äänittävänsä tilanteet, mutta hahmoilla ei ole mitään sanavaltaa kieltäytyä tulemasta äänitetyksi. Siinä myös kyseenalaistetaan nerokkaasti se, miten aitoja hahmot voivat olla näissä tilanteissa, kun he tietävät tulevansa äänitetyiksi. Joonan isä esimerkiksi toteaa muutaman kerran, että Joona puhuu poliittisesti korrektimmin, korjailee omia sanomisiaan, ja tuomitsee muiden vähänkin kiistanalaisemmat mielipiteet paljon herkemmin, kun hän on alkanut äänittää. Sadgirl taas toteaa suoraan, ettei halua olla ollenkaan osana Joonan kirjaa. Hän ei halua levitellä hänen ja Joonan välisiä keskusteluja, koska keskusteluissa on paljon henkilökohtaisia asioita. Etenkin heidän kahden keskustelua lukiessa, minulle tuli melkein syyllinen olo. Joona tietenkin oli julkaissut nämä viestit, koska ne olivat kirjassa nenäni edessä, mutta pitäisikö minun jättää se lukematta, koska viestien sisällöt eivät periaatteessa kuulu minulle?

Pidin tässä kirjassa myös siitä, kuinka välillä sain nauraa kyynelet silmissä, kun taas toiset kohdat saivat minut itkemään. Minusta parhaat tarinat ovatkin juuri niitä, jotka saavat koko tunneskaalan mukaan sitä lukiessa, kuten tämä kyseinen tarina. Lisäksi minusta oli todella mielenkiintoista lukea näiden hahmojen välisiä keskusteluja, joissa pohdittiin nykyajan ongelmia. Moni asia, jotka olivat ennen vanhaan normaaleja asioita, mutta nykyään on tajuttu niiden ongelmallisuus ja vääryys, tulevat myös pohdinnan aiheiksi Joonan ja hänen isänsä välillä. Joona pohtii omaa mieheyttään todella paljon, ja hänen inhonsa isänsä mielipiteitä kohtaan näkyy myös siinä, ettei hän tajua olevansa oikeastaan aika samankaltainen tämän kanssa. Tämä näkyy mielestäni Joonassa myös itseinhona. Sukupolvien väliset erot eivät välttämättä ole niin suuret kuin toivoisimme. 

Vaikka tämä teos on ironinen, se saa lukijan aidosti pohtimaan samoja asioita, joita hahmotkin pohtivat. Hahmot ovat monikerroksisia. He ovat kaikki joillain tavoin tekopyhiä, mikä on normaalia. Lukijan on kuitenkin helppo tuntea myös empatiaa hahmoja kohtaan, koska he ovat kuitenkin vain ihmisiä, kuten me kaikki. 

Kaiken kaikkiaan tämä kirja on todellakin lukemisen arvoinen. Jäin tarinaan koukkuun enemmän ja enemmän mitä pidemmälle luin. Rakkaus niinku on nykyajan kirjallisuuden helmi. Se on todella uniikki niin koko konseptiltaan, kuin myös sen tyylistä esittää kertomus. Kerrontaa ei ollut yhtään, vaan siinä keskityttiin pääosin dialogiin. Paikan - ja taustankuvaukset tapahtuivat todella lyhyesti dialogin välissä. Myös Joonan ja Sadgirlin välinen keskustelu on esitetty todella nykyaikaisella tavalla. Kaikki heidän keskustelunsa tapahtuu netissä, joten sivuilla on käytetty tilaa hienosti esittämään chatti viestittelyjä. Ekholm on käyttänyt hyväkseen myös kirjan visuaalista puolta siinä, että Sadgirl ja Joona käyttävät emojeita. Sadgirl käyttää myös vektorikuvituksia, eli luo kuvia käyttäen näppäimistöä, kirjaimia, välimerkkejä, ja numeroita. Siksi minun on pakko kehua erityisesti tämän tarinan kirja versiota. Vaikka rakastankin äänikirjoja, tästä kirjasta jäisi jokin todella oleellinen osa kokematta, jos sen kuuntelisi äänikirjana. Suosittelen lämpimästi tämän kirjan kohdalla lainaamaan sen kirjastosta vanhanaikaiseen tyyliin fyysisenä kopiona, tai nykyaikaisemmin lukemaan sen e-kirjana. 

Tällöin tästä kirjasta saa eniten irti. 

Ekholmin Rakkaus niinku on yksi suosikkikirjoistani, jotka olen tänävuonna lukenut. Se erottuu muista kirjoista todella vahvasti, ja pidän siitä tavasta, millä se kyseenalaistaa yksityisyyttä nykyaikana. Tämä todella uniikki lukukokemus sai minut tuntemaan kaikkia tunteita; vihaisuutta, iloa, surua, myötätuntoa, ja häpeää. Minusta myös kirjan koko konsepti oli todella mielenkiintoinen, omaperäinen, ja kuvastaa nykyaikaa todella hienosti. Tätä kirjaa ei kannata missata! Se löytyy BookBeatista e-kirjana.

Oletko itse lukenut tämän kirjan? Mitä mieltä olit siitä? Oletko aiemmin lukenut jotain tämän kaltaista? (Jos olet lukenut jotain samankaltaista, jätä se kommenttiin suositukseksi, koska haluaisin todellakin löytää lisää tämän kaltaisia kirjoja!)