Invincible, supersankareita oikeassa maailmassa

Olen nähnyt paljon meemejä liittyen erääseen Amazon Prime palvelussa julkaistuun sarjaan. Invincible on ollut katsottavissa jo melkein vuoden ajan, joten olen toki hiukan myöhässä hypejunasta. Pääsin toki silti nauttimaan tähän sarjaan liittyvistä meemeistä, koska niitä käytettiin niin monipuolisesti. Vaikka tätä sarjaa kehuttiin maasta taivaisiin, en silti saanut aikaiseksi alkaa katsoa sitä aiemmin, mutta todellakin parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Invincible on Robert Kirkmanin sarjakuviin perustuva aikuisille suunnattu animaatio. Kirkman on erityisen tunnettu The Walking Deadin kirjoittajana niin sarjakuvamuodossa kuin myös TV-sarjan käsikirjoittajana. Tämä mies on todellakin aivan omaa luokkaansa tarinankertojana. Hän osaa saada katsojan tai lukijan pohtimaan monenlaisia monimutkaisia moraalikysymyksiä, elämää ja ihmisyyttä. Invincible ei pettänyt.

Tämä sarja kertoo nuoresta Mark Graysonista, joka odottaa malttamattomana sitä, että saisi supervoimia. Hänen isänsä Nolan Grayson on yksi maailman tunnetuimmista supersankareista, Omni man. Nolan ei kuitenkaan ole täysin ihminen. Hän on "viltrumiitti", eli kotoisin Viltrum nimiseltä planeetalta, jolla elää muitakin super vahvuuden omaavia viltrumiitteja. Mark ihailee isäänsä ja muita sankareita, haaveillen itsekin sankaruudesta. Alkaessaan harjoitella uusien supervoimiensa käyttöä Mark saa kuitenkin huomata, ettei sankaruus olekaan niin upeaa kuin miltä se näyttää.

Olin täysin sanaton, kun sain tämän sarjan katsottua läpi. Se oli aivan uskomaton. Invincible on erittäin realistinen kuvaus siitä, millainen maailmamme olisi, jos supersankareita ja supervoimia olisi oikeasti olemassa. Siinä myös paneudutaan hyvin syvälle hahmojen psykologiaan, ja näytetään, miten sankaruus ja jatkuva vaara vaikuttavat sankareihin, sekä heidän ihmissuhteisiinsa. Toki, sankarit saavat paljon ihailua osakseen, mutta kolikolla on myös kääntöpuoli. He joutuvat koko ajan tekemään valintoja rakkaittensa, ja maailman pelastamisen välillä. He joutuvat kokemaan jatkuvaa painetta, koska pienikin virhe voi aiheuttaa tuhansia kuolemia. Lisäksi heidän on jatkuvasti mietittävä, keihin he voivat luottaa ja keille he voivat kertoa salaisesta sankarin roolistaan.

Katsoessani ensimmäistä jaksoa, ajattelin, että sarja olisi varmaankin aika keskiverto. Poika unelmoi sankaruudesta, perussettiä, joka on nähty esimerkiksi My Hero Academiassakin jo aiemmin. Joo joo. Kun pääsin kuitenkin ensimmäisen jakson loppuun, olin lyöty yhtä ällikällä kuin Guardians, eli yksi sarjan sankaritiimeistä.

Tästä eteenpäin postaukseni sisältää spoilereita. Jos et vielä ole katsonut Invincibleä, suosittelen erittäin vahvasti sen katsomista, ennen kuin luet postaukseni loppuun.

Robert Kirkmanin tapa saada katsojansa ja lukijansa pohtimaan erilaisia moraalisia kysymyksiä on yksi syy, miksi rakastan Kirkmanin luomaa mediaa. Aina kuluttaessani hänen tarinoitaan mediasta tai toisesta, päädyn pohtimaan kaikkia eri vaihtoehtoja, ja tapahtumien verkkoja, jotka johtivat kyseiseen tilanteeseen. Täydellinen esimerkki tästä on Invinciblen Omni man, Nolan. 

Omni Man on kaikkien ihailema sankari, ja tarina jopa alkaa siitä, kun hän alkaa kouluttaa poikaansakin sankariksi. Markin sanat "Haluan olla aivan kuin sinä, isä!" kuulostavat todella iloisilta ja optimistisilta sarjan alussa, mutta nuo sanat saavat loppua kohden aivan uuden merkityksen. Jo ensimmäisen jakson lopussa katsojille selviää, ettei Nolan ole sitä, miltä näyttää, kun hän murhaa kylmäverisesti kaikki sankari ystävänsä. Olin aivan shokissa katsoessani tätä kohtausta, koska sarjan tunnelma muuttuu kertaheitolla todella brutaaliksi ja synkäksi. Veri ja ruumiinosat lentelevät, ja jakso loppuu siihen, kun Nolan on aivan uupunut tästä murhatyöstä.

Tästä eteenpäin olin koko ajan jännittynyt. Voiko Nolaniin luottaa? Puhuiko hän totta, kertoessaan tapauksen tutkijoille, ettei muistanut itse murhaamisesta mitään? Minusta Nolanin ja Markin välinen isä-poikasuhde ja heidän kummankin hahmokehityksensä oli sarjan mielenkiintoisin puoli. Välillä Nolan oli upea isä hahmo, joka kannusti poikaansa, mutta toisaalta, en ollut varma, voiko häneen luottaa. Hänen opetuksensa Markille vaikuttivat todella moraalisilta ja isällisiltä, varsinkin alussa. Minua todella kylmäsi ajatella sitä, miten harjoittelu alkoi siitä, kun Nolan näytti pojalleen miten lyödään, ja löi häntä antaakseen esimerkin. Mark oli tästä hiukan shokissa, mutta otti iskun vastaan ja jatkoi harjoittelua. Nolanin isällinen lämpö tämän ensimmäisen harjoittelukerran aikana katoaa täysin sarjan loppua kohden. Aivan lopussa Nolan antaa pojalleen järkyttävän ja  armottoman turpasaunan, joka vie sivussa monia tuhansia ihmishenkiä mukanaan. Tämän eeppisen taistelun aikana melkein toivoin, että Mark vain antaisi periksi, erityisesti metrokohtauksen aikana. Oli kamalaa katsoa, kuinka ihmisiä kuoli Markin ympärillä, eikä hän voinut tehdä mitään. Metro kohta oli yksi järkyttävimmistä kohtauksista Invinciblessa, enkä päässyt tätäkään sarjaa läpi kuivin silmin. 

Markin kasvutarina naiivista unelmoijasta aidoksi sankariksi on surullinen. Hän on todella mukava ja aito nuori mies, mutta hänen voimiensa takia hän ei pääse kokemaan onnistumisia kovinkaan usein. Hänen on salattava identiteettinsä ystäviltään ja tyttöystävältään, mikä aiheuttaa kitkaa näihin suhteisiin. Aivan alussa hän valitsee supersankari nimekseen Invincible, joka kuvastaa hyvin kyseisen hahmon ylimalkaista optimismia. Se on kuitenkin täydellinen nimi Markille, sillä kaikkien kauheuksien ja vaikeuksien jälkeenkin, Mark selviää hengissä ja voittamattomana. Pidän tästä kehityksestä, jossa kyseinen nimi muuttaa merkitystään tarinan edetessä, mutta kuvaa silti päähenkilöä hienosti.

Tarina on erittäin synkkä, mutta realistinen kuva sankareiden ja "sankareiden" maailmasta. Sen hahmot ovat todella pitkälle mietittyjä, ja joka ikisestä sivuhahmostakin saisi aikaiseksi oman esseen. Rakastan psykologisia sarjoja, ja Invincible on todellakin yksi synkimmistä psykologisista action trillereistä, joita olen ikinä katsonut. Tämä ei todellakaan sovi heikkohermoisille, koska erityisesti Nolanin syvällejuurtunut julmuus on todella vaikeaa katsottavaa. 

Ainoa asia, mistä keksin jotain kritisoitavaa tässä sarjassa, on sen animaatio. Se ei ole huonoa, muttei myöskään kovin kehuttavaa. Kaikista brutaaleimpiin kohtauksiin oli kuitenkin selkeästi panostettu, koska niissä animaatio oli paljon sulavampaa kuin joissakin muissa kohtauksissa. Hahmot oli kuitenkin suunniteltu mielestäni hyvin. Kaikilla oli todella omalaatuinen ulkonäkö, joten heidät oli helppo tunnistaa. Pidin myös eri sankareiden sankariasuista todella paljon, varsinkin Even, koska pinkki on lempivärini. 

Vaikka animaatio ei ollutkaan parasta mahdollista A-luokkaa, Invinciblen tarina on ehdottomasti kokemisen arvoinen. Se todellakin täyttää ja ylittää jokaisen odotuksen, eikä pelkää näyttää katsojille kaikista kauheimpia puolia ihmisistä ja ihmisyydestä. Lisäksi ääninäyttely tässä sarjassa on aivan uskomatonta, varsinkin tietyillä hahmoilla. Tunsin oikeasti kylmiä väreitä tämän aivan fantastisen kokonaisuuden takia. Tätä ei missään nimessä kannata missata.

Oletko itse nähnyt Inviciblen? Mitä mieltä olet siitä? Kuka oli suosikkisankarisi?

Top 3 parit

Maanantaina vietimme viimein ystävänpäivää! Lisäksi, edellisessä postauksessani kerroin muutamasta ystävyksestä, jotka ovat jääneet mieleeni mediassa. Tähän postaukseen valitsinkin kolme sydänkäpystä, joiden tarinat ovat lämmittäneet sydäntäni. 

1. Yuri Katsuki ja Viktor Nikiforov (Yuri on Ice!)

Kyllä, se luisteluanime ja sen pääpari Yuri ja Viktor pääsivät listani kärkeen. Vaikka sarjassa ei annettu 100% varmistusta tämän parivaljakon kanonisuudesta, minusta he ovat aivan selvä pari. 

Tämä anime kertoo japanilaisesta Yuri Katsukista, joka häviää tärkeän luistelukilpailun. Venäläinen luistelun ex-maailmanmestari Viktor Nikiforov kuitenkin näkee Yurissa paljon potentiaalia. Viktor matkustaa Japaniin tapaamaan Yuria, ja päättää ryhtyä tämän valmentajaksi. Yuri on täysin ällikällä lyöty, koska Viktor on hänen idolinsa ja inspiraationsa. Viktorin avustuksella hän kuitenkin onnistuu kehittymään luistelijana, ja pääsee todella pitkälle.

Rakastan tätä paria, koska he täydentävät toisiaan niin hienosti. Itsestään epävarma ja helposti huolestuva Yuri kehittyy sarjan aikana paljon itsevarmemmaksi niin luistelijana kuin myös ihmisenä. Viktor taas on Yurin seurassa koko ajan yhtä hymyä. Minusta oli todella ihanaa nähdä, kuinka onnelliseksi nämä kaksi tekivät toisensa. Pidin myös siitä, ettei heidän suhteestaan tehty isoa numeroa, vaan luistelu ja itse hahmot pysyivät koko ajan tarinan keskiössä. Toki heillä oli monia suloisia hetkiä, mutta tämä ei kuitenkaan ollut ensisijaisesti romanttinen draama, vaan urheilu draama. Tästä syystä heidän suhteensa tuntui todella luonnolliselta, vaikka homosuhteet aiheuttavat mediassa nykyäänkin jonkin verran kohua ainakin joissakin maissa ja piireissä. 

2. Luz ja Amity (The Owl house) 

The Owl house on yksi tämän hetkisiä suosikkisarjojani. Sen fantastinen maailma ja persoonalliset hahmot ansaitsevat todellakin oman postauksensa. Tässä postauksessa haluan kuitenkin antaa kunniamaininnan erittäin sydäntälämmittävälle parille, Luzille ja Amitylle.

Luz on ihminen, joka päätyy taianomaiseen toiseen maailmaan, jossa hän alkaa opetella taikaa Eda nimisen noidan oppeja seuraten. Tässä toisessa maailmassa hän tapaa paljon uusia ystäviä, ja kokee monia seikkailuja. Hän saa myös nähdä pintaraapaisun siitä, kuinka vaarallinen maailma on. Amity on myös nuori noitaoppilas, joka sarjan alussa on Luzin ja hänen ystäviensä vihollinen. Jaksossa, jossa Amity esiintyy ensimmäisen kerran, hän vaikuttaa ilkeältä kiusaajalta. Toiseen kauteen mennessä hänen koko hahmonsa on kuitenkin muuttunut täysin. Tämä hahmokehitys on todella hienosti kirjoitettu, vaikkakin se tapahtuu hiukan nopeasti. Amityn ja Luzin matka vihollisista tyttöystäviksi on todella mielenkiintoinen, koska pääsemme näkemään miten Luzin avoin ja empaattinen asenne Amitya kohtaan saa Amityn lämpenemään ja muuttamaan omaa asennettaan tätä kohtaan pikkuhiljaa. Tämä pari on niin suloinen, että se tuo aina hymyn kasvoille. 

3. James ja Alyssa (The end of the f***ing world) 

Tämä todella epäterve ja impulsiivinen pari on surkukoominen. Alyssa vain päättää yhtenä päivänä, että haluaa seurustella Jamesin kanssa, mutta Jamesilla on aivan muita ajatuksia. Hän aikoo murhata Alyssan. Tämä konflikti johtaa todella syvälliseen matkaan, kun James ei uskallakaan tappaa Alyssaa, ja kun tämä tunteettomana esitelty hahmo alkaa pikkuhiljaa rakastua. 

Jamesin ja Alyssan pitkä ja vaarallinen karkumatka on täynnä käänteitä ja huumoria. Tämän sarjan huumori syntyy siitä, kun katsoja saa tietää kummankin hahmon oikeat ajatukset, kun taas tämä kaksikko tietää vain sen, mitä toinen sanoo ääneen. Pidän tästä parista, koska he kuvaavat loistavasti sitä, millainen impulsiivinen ja sekainen teinisuhde voi pahimmillaan olla. Lisäksi pidän siitä, kuinka heidän elämänsä kuitenkin sitoutuvat toisiinsa, kun kumpikin tajuaa tarvitsevansa toista.

Mediasta löytyy vielä paljon muitakin pareja, joista pidän. Tässä oli kuitenkin muutama pari, joka on saanut sydämeni lämpenemään. Piditkö itse näistä pareista? Onko sinulla omia lempipareja, ja miksi pidät kyseisistä kyyhkyläisistä? 

Top 3 ystävykset

Maanantaina juhlistetaan ystävänpäivää. Ystävät ja ystävyys ovat minulle yksi maailman tärkeimmistä asioista, ja ystävyys on tuonut elämääni erittäin paljon iloa ja valoa vuosien aikana. Minusta on upeaa, että vaikka maailmalla 14. helmikuuta tunnetaan rakastavaisten päivänä, Suomessa tuona päivänä juhlistetaan myös ystävyyttä. Sen kunniaksi ajattelin kirjoittaa postauksen suosikki ystävyksistäni eri medioissa. Nämä kumppanukset, jotka olen listannut, ovat kaikki vaikuttaneet minuun syvästi, ja palaankin näiden kyseisten sarjojen tai pelien pariin usein. Tässä postauksessa haluan siis ylistää ystävyyttä, ja erityisesti näitä ruudulla näkemiäni ystävyyksiä.

1. Sly, Bentley, Murray (Sly Cooper Trilogia)

Tämän kolmikon seikkailun olen pelannut läpi niin monta kertaa, etten edes itse ole pysynyt laskuissa. Orpokodissa toisensa tavanneet Sly, Bentley, ja Murray varttuivat yhdessä, ja aloittivat rikollisen uransa yhdessä aikuisina. Sarjan ensimmäisessä pelissä Sly Cooper and the Thievius Raccoonus tämä kolmikko aloittaa seikkailunsa. Tässä pelissä näemme lähinnä Slyn ja Bentleyn välisen ystävyyden paremmin. Sly on ainoa, joka uskaltautuu kentälle, lukuunottamatta muutamaa tehtävää, joissa Murray hankkiutuu hankaluuksiin auttaakseen Slyta saamaan avaimet edetäkseen seuraaviin kenttiin. 

Koplan ystävyys alkaa näkyä selvemmin ja kukoistamaan trilogian toisessa osassa, joka onkin sopivasti nimetty Sly Cooper ja Konnakopla (Band of thieves). Kaikki kolme pääsevät kentälle näyttämään taitojaan erilaisissa tehtävissä, eli keikoissa. He kohtaavat yhdessä vaikeuksia, kokevat onnistumisia, epäonnistumisia, vitsailevat, ja kasvavat yhä läheisemmiksi. Ystävyyden kohokohtia tässä pelissä on erityisesti jaksossa 4, kun Bentleyn on pelastettava Sly ja Murray vankilasta. Tämän kyseisen jakson loppu cutscene näyttää sen, kuinka paljon nämä kolme oikeasti toisistaan välittävät.

Pelisarjan kolmas osa Konnien kunnia (Honour among thieves) kruunaa tämän ystävyyden lopullisesti yhdeksi median parhaista ystävyyksistä. Kun Bentley on joutunut edellisen pelin lopussa pyörätuoliin, Murray syyttää itseään, ja kolmas peli alkaakin siitä, kuinka Sly ja Bentley koettavat saada vaaleanpunaisen ystävänsä takaisin tiimiin. He onnistuvat, ja alkavat kasata koplaan lisää jäseniä. Tässä pelissä kolmikon ystävyys on nerokkaasti upotettu myös pelin keikkoihin, kuten Sitruunaraivo. Kyseisessä keikassa kaverukset haastavat paikalliset kaivostyöläiset limonaadin juontikilpailuun limonaadibaarissa. Se kuitenkin päättyy baaritappeluun, jossa pelaaja pääsee mäiskimään vihollisia koplan kaikilla jäsenillä. Muita kohokohtia, jotka vahvistavat tätä kolmikkoa, ovat esimerkiksi Bentleyn kateus Slyta kohtaan, joka kärjistyy, kun Tohtori M väittää Slyta itsekkääksi huijariksi. Murray kuitenkin puhuu Bentleyn ympäri, muistuttaen, että he kaikki olisivat valmiita kuolemaan toistensa puolesta. 

Cooperin koplan ystävyys on yksi niistä syistä, miksi palaan aina tämän pelin pariin. Tämä bromance on niin upeasti kirjoitettu, että sitä ei voi kuin rakastaa. Sly, Bentley ja Murray eivät ole vain ystäviä, he ovat veljiä, eikä mikään voi erottaa heitä. Ei edes pelisarjan neljäs peli, josta tässä blogissa ei puhuta.

2. Jeremy, Odd, Ulrich, Yumi, ja Aelita (Code Lyoko)

Code Lyoko, toinen nostalginen tarina lapsuudestani, oli myös lisättävä tähän listaan. Katsoin hiljattain koko sarjan uudestaan, ja olin todella iloinen saadessani tajuta, että tämä sarja on todellakin yhtä upea taideteos kuin miltä se tuntui silloin, kun katsoin sitä lapsena. 

Tämä sarja kertoo viidestä yläaste-ikäisestä oppilaasta, jotka löytävät eräänä päivänä koulunsa läheisestä tehtaasta supertietokoneen. Supertietokoneen sisällä on Aelita niminen tyttö, joka elää supertietokoneen sisäisessä maailmassa: Lyokossa. Jeremy, Odd, Ulrich, ja Yumi tutustuvat tähän virtuaaliseen maailmaan. Samalla he kuitenkin vahingossa vapauttavat Xana nimisen entiteetin, jolla on pahat mielessä.

Tämä sarja sisältää 97 jaksoa, jotka on jaettu 4 kauteen ja kaksiosaiseen spesiaaliin, joissa paljastetaan tarinan alkuperä. Vaikka Code Lyoko onkin sci-fi seikkailu, tämän viisikon välinen ystävyys on yksi realistisimmista mediassa näkemistäni ystävyyksistä. Katsojille näytetään koko porukan yhteinen dynamiikka, sekä porukan sisäiset dynamiikat jokaisen yksilön välillä. Code Lyokon hahmot ovat kaikki todella mieleenpainuvia ja valloittavia persoonia, vikoineen ja vahvuuksineen. Minusta tämän tarinan kirjoittajat ovat myös ottaneet hyvin huomioon päähenkilöidensä iän. Heillä on aina välillä lapsellisia riitoja, vaikeuksia sanoittaa tunteitaan, mitä ei helpota tasapainoilu maailman pelastamisen ja koulun käynnin välillä. 

Tästä porukasta on todella helppo tykätä. Sarjan viimeinen jakso sai minut jopa hiukan kyynelehtimään, kun Lyoko soturit epäröivät supertietokoneen sammuttamisen kanssa, ja saimme nähdä useamman montaasin jokaisen hahmon hyvistä hetkistä. Koko sarjan ajan olin tietenkin tykästynyt näihin hahmoihin joka jaksolla yhä enemmän, mutta tämä viimeinen jakso oli kirsikka kakun päällä yhden lyhyen keskustelun ansiosta. Jeremy koettaa perustella Yumille sitä, miksi häntä pelottaa sulkea supertietokone. Hän sanoo, että sammuttaessaan sen, hän pelkää sammuttavansa myös porukan välisen ystävyyden. Tähän Yumi vastaa sanomalla: "Ei näin vahvaa ystävyyttä voi sammuttaa." Kaikkien porukan kokemien seikkailujen jälkeen, tämä kohta osuu sydämeen todella syvälle. Siksi rakastan näitäkin ystävyksiä erittäin paljon, ja tulen katsomaan sarjan uudelleen taas joskus.

3. Sydney Novak ja Stanley Barber (I am not okay with this)

Tämä kaksikko on peräisin Netflixin I am not okay with this sarjasta, joka kertoo Sydneyn salaperäisestä tajunnanräjäyttävästä supervoimasta. Sydney on 17-vuotias nuori naisen alku, joka elää kolmestaan äitinsä ja veljensä kanssa. Hän koettaa parhaansa mukaan kahlata sen todella sokkeloisen ja pimeän metsän läpi, joka on teini-ikä ja sen mukanaan tuomat vaikeudet. Hänen elämäänsä ei yhtään helpota se, että hänen isänsä on kuollut, ja Sydney on siitä surun murtama. 

Stanley Barber on saman ikäinen naapurinpoika, joka on hiukan ihastunut Sydneyyn. Hän on erittäin mukava ja huoleton poika, joka todella välittää Sydneystä. Sydney on hiukan hämmentynyt Stanleylta saamastaan huomiosta, ja päätyy jonkinlaiseen suhteeseen tämän kanssa. Hän ei kuitenkaan oikein osaa sanoittaa sekavia tunteitaan Stanleyta kohtaan, vaikka tietääkin, ettei kyseessä ole minkäänlainen romanttinen tunne. Lopulta Sydney kuitenkin tajuaa eräissä juhlissa syyn sille, miksei pidä Stanleysta romanttisesti, vaikka Stanleysta on tullutkin hänelle todella tärkeä.

Minusta Stanley ja Sydney ovat todella upeasti kirjoitetut ystävät. Monesti romanttiset draamat eivät ole iskeneet minulle kovin syvälle juuri sen takia, että jos parisuhde hahmojen välillä ei onnistu, he vain unohtavat toisensa, vaikka vannoivatkin juuri toisilleen suurinta rakkautta muutamaa kohtausta aiemmin. I am not okay with this-sarjassa Sydneyn ja Stanleyn suhde kehittyy pikkuhiljaa, ja näemme, miksi Stanley välittää Sydneystä ja toisin päin. Silloinkin, kun Sydney päätyy torjumaan Stanleyn romanttiset elkeet, ja kertoo haluavansa olla ystäviä, Stanleyn reaktio on se, mikä sai minut rakastumaan tähän sarjaan ja parivaljakkoon. Stanley ei suutu, vaikka häntä selkeästi harmittaakin. Hän kunnioittaa Sydneyn päätöstä, eikä hän yritä saada tätä muuttamaan mieltään. Hän ottaa Sydneyn ystävyyden vastaan ilolla, ja on koko sarjan loppuun asti Sydneyn tukena, niin kuin hyvä ystävä oikeassakin elämässä olisi.

Stanleyn ja Sydneyn välinen lovers to friends-tarina on minusta loistava. Näitä tarinoita olen nähnyt mediassa todella harvoin, joten arvostan sitä suuresti, kun jossain tarinassa pääsen näkemään sen. I am not okay with this on kaikin puolin mahtava tarina, mutta minusta Sydneyn ja Stanleyn matka aitoon ja syvään ystävyyteen on yksi sen parhaista puolista.

Mediassa on paljon muitakin minua koskettaneita ystävyksiä ja tarinoita erilaisista ystävyyksistä, koska on miljardeja tapoja olla hyvä ystävä. Tässä listassa mainitsin siis muutaman tarinan ystävyydestä, jotka ovat jääneet minulle mieleen monesta eri syystä. Suosittelen näitä kaikkia katseltavaksi ja pelattavaksi erittäin lämpimästi. Vaikka kaikki tarinoiden hahmot ovatkin fiktiivisiä, niin ne ovat kuitenkin vaikuttaneet minuun, ja heidän ja heidän tarinoidensa seuraan palaaminen on aina yhtä ihanaa. Ehkä ystävänpäivänä voisinkin siis katsoa jonkin näistä uudelleen!

 Millaisia tarinoita ystävyydestä olet itse nähnyt/pelannut/lukenut? Mikä ystäväporukka tai parivaljakko on mediassa sinun suosikkisi?

Hyvää ystävänpäivää!

Lähikaupan nainen, onnellinen ikisinkku

Ystävänpäivä, jota pidetään maailmalla myös rakastavaisten päivänä, lähestyy. Sen kunniaksi aion koko helmikuun ajan kirjoittaa minusta ystävänpäivän teemaan sopivista asioista. Rakkaus kukoistaa, ja nyt on täydellinen aika muistaa omia ystäviä ja mielitiettyjä. Parisuhteet voivat olla todella kaunis asia, ja tuoda ihmisen elämään paljonkin iloa, mutta parisuhteet eivät ole kaikkien juttu. Täydellinen esimerkki tästä on Lähikaupan nainen. 

Lähikaupan nainen on Sayaka Murakan romaani vuodelta 2016, ja joka suomennettiin 2020. Se kertoo 36-vuotiaasta sinkkuna elelevästä Keikosta, joka työskentelee tokiolaisen kaupan kassalla. Hän on ollut siellä töissä 18 vuotta, ja rakastaa työtään, mikä on suuri pettymys hänen perheelleen. Keikon koko elämä on ollut tasaisen arkista ja normaalia. Hänen lapsuudessaan tai nuoruudessaan ei ollut mitään kovin isoja ongelmia. Hänen äitinsä oli toki huolissaan Keikon sosiaalisista taidoista, jotka eivät aikuisenakaan ole kummoiset. Asia ei kuitenkaan haittaa Keikoa, joka on oppinut sopeutumaan ympäristöönsä. Keikon perhe kuitenkin koettaa painostaa tätä "oikeisiin töihin", ja ystävät taas kummaksuvat Keikon haluttomuutta mennä naimisiin. Keikon mielestä hänen elämänsä taas on täydellistä juuri sellaisena kuin se on. Ainoa asia, mikä hänen elämästään puuttuu, on hyväksytyksi tulemisen tunne. Keikon epätoivoinen halu saada hyväksyntää lähipiiriltään, ja vaikeus ymmärtää sitä, mikä hänen läheistensä kenkiä puristaa, johtaa hänet yhä vain epätoivoisempiin ja onnettomampiin ratkaisuihin. 

Tämä kirja sisältää paljon yhteiskunta kritiikkiä ja nykypäivän feminismiä. Vaikka sen tapahtumat sijoittuvatkin Japaniin, Keikoon kohdistuviin odotuksiin voi samaistua mielestäni erityisesti kuka tahansa nainen, sekä moni onnellisesti sinkkuna elävä ihminen. Varsinkin entisaikoihin, kun naisten asema oli heikompi kuin nykyään, naisia saatettiin pahimmillaan pitää jopa omaisuutena. Onneksi näin ei nykyään enää ole, vaikka nykypäiväänkin asti on selvinnyt asenteita, ja "hyvän elämän" malleja. Kaikkien pitäisi opiskella ammatti, mennä kunnon töihin, löytää parisuhde, muuttaa yhteen, avioitua, aloittaa perhe, kasvattaa lapset, ja sitten eläköityä loppuelämä onnellisena. Tämä on monista se yksi ainoa oikea keino elää oikeanlainen elämä, mutta Keiko on täydellinen esimerkki siitä, että tämänlainen elämä ei ole kaikille. Erityisesti naisiin kohdistuva odotus, että heidän pitäisi tietyssä iässä olla jo naimisissa ja hankkia lapsia, kyseenalaistetaan vahvasti.

Keikon lähipiirin koettaessa yhä voimakkaammin painostaa Keikoa "oikeisiin töihin" ja naimisiin, Keiko murtuu paineen alla. Hän päästää yhden työkavereistaan asumaan luokseen. Vastineeksi työkaveri esittää olevansa Keikon poikaystävä, jotta tämän läheiset jättäisivät Keikon rauhaan. Keikoa tämä ei hetkauta, häntä eivät kiinnosta parisuhteet, ja hän oli onnellinen sellaisena kuin oli. Kun kirjassa sukelletaan hiukan myös Keikon lapsuuteen, lukija huomaa, että kaikki hänen ongelmansa ovat aina kummunneet siitä, kun lähipiiri koettaa etsiä ongelmia hänestä. Koska Keiko ei tunne voivansa olla onnellinen "hyvän elämän" erittäin ahtaassa ja tiukassa muotissa, hänessä on oltava jotain vikaa. Kukaan Keikon läheisistä ei kertaakaan edes yritä ymmärtää sitä, että Keiko haluaa omanlaisensa elämän. Kukaan heistä ei edes harkitse sitä mahdollisuutta, että Keikolla ei olisi ongelmia, jos he hyväksyisivät Keikon sellaisena kuin hän on. Läheiset suorastaan iloitsevat siitä, kun Keiko on viimein saanut heidän silmissään "normaalin" elämän, kun he alkavat uskomaan Keikon seurustelevan työkaverinsa kanssa. Läheisiä ei tunnu kiinnostavan Keikon onni, vaan se, että Keiko saataisiin puristettua hyvän elämän muottiin.

Minusta Keiko on myös mahtavaa representaatiota aseksuaaleille ja aromanttisille ihmisille. Erityisesti tähän kirjoon sopeutuvat ihmiset voivat varmasti samaistua Keikon kokemuksiin, ja asenteisiin, joita hän joutuu kohtaamaan. Eritoten sinkut, jotka ovat onnellisia sinkkuina, saavat usein osakseen ihmetystä, jos he eivät etsi parisuhdetta. Tämä tarina kyseenalaistaa ihmisten käsityksen hyvästä elämästä ja sinkkuudesta. Jotkut kokevat sinkkuuden itselleen oikeaksi ratkaisuksi elämässä. Jos se päätös tekee jonkun onnelliseksi, miksi pitäisi lähteä tuomitsemaan tätä, ja tunkemaan samaan hyvän elämän kapeaan muottiin, johon Keikoa yritetään asetella. Keiko ei koe tarvitsevansa parisuhdetta, mutta ainoa tapa saada hänen läheisensä tyytyväisiksi oli esittää parisuhdetta työkaverin kanssa.

Kirjailija Sayaka Murata

Kirjan kannessa tätä teosta kuvaillaan riemastuttavan hauskaksi, ja osa tätä kirjaa käsittelevistä blogipostauksistakin on todennut tämän olevan huumorikirja. Olen itse täysin eri mieltä. Tämä ei ole minusta mitenkään kyynelkanavia avaava tarina, vaikka se onkin hiukan surullinen ja vakava. Jotkut näkevät Keikon tarinan tragikoomisena. Itse näen tämän tarinan enemmän traagisena kuin koomisena. Keikon erilaisuus ja vaikeus samaistua muihin on jotain todella universaalia, ja samaistuttavaa. Kaikki ovat joskus kokeneet olonsa ulkopuoliseksi. Keiko on ollut koko elämänsä ulkopuolinen, koska hän ei ole samanlainen kuin kaikki muut. Tätä ulkopuolisuutta on osattu kuvata realistisesti ja kaunistelematta. 

Suosittelen tätä kirjaa aivan kaikkien lukulistalle! Se sisältää niin paljon tärkeää asiaa, ja ajatuksia herättävää kritiikkiä siitä, kuinka helposti ihminen voidaan pienenkin poikkeavuuden takia leimata. Onneksi Keikon tarinan lopussa on kuitenkin myös hiukan auringonpaistetta. Kaikenlaiset ihmiset voivat olla onnellisia, ja kaikkien pitäisi antaa elää elämänsä itselleen kaikista luontaisimmalta tuntuvalla tavalla. 

Mitä mieltä itse olit tästä kirjasta? Lähteekö Lähikaupan nainen lukulistallesi? Jos tämä kirja kiinnostaa, se löytyy BookBeatista kuunneltavaksi. Jos sinulla ei vielä ole BookBeat tilausta, voit rekisteröityä koodilla BBGE82V6 osoitteessa bookbeat.fi/alennuskoodi. Koodilla saat 40 päivää ilmaista kuunteluaikaa. Tämä tarjous on voimassa 31.3.2022 asti. Mukavia lukuhetkiä!