Rahapaja, hyvä tarina loppuu aikanaan

Tarinalla on alku, keskikohta, ja loppu. Tämä on yksi ensimmäisistä asioista, jonka opin tarinan kirjoittamisesta jo lapsena. Se on sääntö, neuvo, sekä tarinan määritelmä. Nykymediassa, etenkin tietyissä Netflix sarjoissa, olen huomannut, että loppu on se, mihin tarinat tyssäävät. 

Rahapaja, tai alkuperäiseltä nimeltään La casa de papel on yksi suosikkisarjoistani Netflixissä. Tai no, se OLI yksi suosikeistani siihen asti, kun tekijät alkoivat selkeästi pelkästään rahastamaan kyseisellä tarinalla. Tämä postaus sisältää tästä eteenpäin juonipaljastuksia kyseisestä sarjasta, joten jos et ole katsonut sitä, suosittelen lämpimästi katsomaan kaksi ensimmäistä kautta ja kolmannen kauden ensimmäisen jakson. Jos haluat kuitenkin tietää, miksi pidän tarinan lopettamista tärkeänä, voi skipata juonipaljastukset siirtymällä kohtaan, jossa on lihavoidulla tekstillä ilmoitettu spoilereiden loppuminen. 

Rahapaja kertoo joukosta rikollisia, jotka suunnittelevat vuosisadan ryöstöä. Porukkaa johtaa suunnitelman aivot, joka kutsuu itseään nimellä Professori. Jokainen ryhmän jäsen saa salanimen, jolla kutsua toisiaan, koska Professori on kieltänyt ryhmän sisäiset henkilökohtaiset suhteet. Porukkaan kuuluvat siis päähenkilö Tokio, jonka näkökulmasta Rahapajan tarinaa kerrotaan, Río, Nairobi, Berliini, Denver ja hänen isänsä Moskova, sekä keskenään läheiset Oslo ja Helsinki. Tokio on poliisilta karkumatkalla oleva rikollinen, Rio on porukan hakkeri, Nairobi osaa väärentää rahaa, ja Professori organisoi Espanjan kuninkaallisen rahapajan ryöstöä ulkoakäsin, kun taas kaupungin nimillä kutsutut hahmot pääsevät tositoimiin. Tästä alkaa monia päiviä kestävä ryöstö, jonka aikana tapahtuu aivan hulluja käänteitä, kun Professori esimerkiksi uskaltautuu lähestymään ryöstöä tutkivaa poliisia, ja aloittaa jopa parisuhteen tämän kanssa. Rahapajassakaan kaikki ei suju odotetusti, kun ryöstäjien väliset suhteet kiristävät milloin kenenkin pinnaa, ja panttivangitkin onnistuvat välillä pääsemään ihon alle (etenkin Arturito, vaikka hän onkin panttivanki, häntä kohtaan on erittäin vaikea tuntea sympatiaa). Joka kerta, kun katsoja kuitenkin luulee, että nyt peli on pelattu, seuraavassa jaksossa paljastuu, että kaikki oli osa Professorin erittäin tarkkaa suunnitelmaa. Professori on todellakin miettinyt kirjaimellisesti aivan kaikkea.

On varmaan selvää, miksi pidän tästä sarjasta. Toimintaa, draamaa, ja jännitystä riittää vaikka muille jakaa. Kuten sanoin spoilerivaroituksessani, en kuitenkaan suosittele katsomaan tätä sarjaa kolmannen kauden ensimmäistä jaksoa pidemmälle. Miksi? Tämä sarjahan sisältää jo viisi kautta, hahmot ovat mieleenpainuvia ja pidettäviä, ja tarina on täynnä juuri sitä jotakin, mitä rakastan. Yleensä haluaisin tietenkin viettää suosikki fiktiohahmojeni parissa niin paljon aikaa kuin mahdollista, mutta Rahapaja on täydellinen esimerkki siitä, miksi tarina on osattava lopettaa oikeaan kohtaan.

Kuten sanoin, tarina kertoo Espanjan historian suurimmasta ryöstöstä, joka sisältää tunnelmaa ja mukaansatempaavan juonen. Ensimmäisessä kaudessa kerrotaan ryöstön taustat, ja se, miten Professori valmisteli kokoamansa rikollisporukan ryöstöön. Katsoja pääsee tutustumaan jokaiseen hahmoon syvällisesti, ja sarjassa on tutkittu loistavasti myös jokaisen hahmon motivaatioita ja syitä sille, miksi he haluavat nämä rahat. Hahmojen väliset kemiatkin toimivat aivan loistavasti, ja näemmekin, miten heidän suhteensa kehittyvät hiljalleen. Vaikka hahmojen taustat paljastuvat pikkuhiljaa koko ajan, pääsemme silti heti toiminnan ytimeen, eli ryöstöön. Taustat paljastuvat hiljalleen pala palalta, jolloin katsoja voi itse alkaa päätellä asioiden kulkua, vaikka tämä sarja on käsikirjoitettu niin nerokkaasti ja odottamattomasti, että katsojan on oikeasti mahdotonta arvata, mitä seuraava jakso tuo tullessaan.

Toisella kaudella ryöstön pitkittyessä ja rosvojoukkomme väsyessä, heidän välilleen alkaa syntyä kitkaa. Professori koittaa pitää kaiken kasassa ulkoakäsin, joka johtaa kuitenkin siihen, että ryöstöä tutkiva Raquel, Professorin uusi tyttöystävä, saakin tietää Professorin olevan osana ryöstöä. Luonnollisesti Raquel on murtunut tästä tiedosta, eikä hän todellakaan toimi siten, miten hänen odottaisi poliisina toimivan. Loppujen lopuksi toinen kausi kuitenkin loppuu siihen, että rosvojoukkomme onnistuu saamaan rahat ja ryöstön loppuun onnistuneesti. He ovat tietenkin kokeneet menetyksiä ja paljon draamaa ryöstön aikana, mutta ainakin he saivat onnellisen lopun.

Tähän loppuvat juonipaljastukset. 

Rahapajan tarinan koko idea on seurata tämän rosvoporukan suunnittelemaa historian suurinta ryöstöä. Tämä ryöstö kuitenkin saa päätöksensä jo toisella kaudella. Kolmas kausi alkaa sillä, että katsojille näytetään, mitä kaikkea rosvojoukkomme on tehnyt rahoillaan. He ovat kaikki saaneet onnellisen loppunsa, ja saamme myös tietää sen, miten osa panttivankina olleista ovat päässeet jatkamaan elämäänsä. Kuten sanoin, tarinalla on alku, keskikohta, ja loppu. Rahapaja olisi ollut täydellinen sarja, jos se olisi jätetty rauhaan toisen kauden päätyttyä, ja jos kolmannen kauden ensimmäinen jakso olisi ollut toisen kauden viimeinen. Kaikki tarinan osat ovat toisella kaudella saaneet hienot päätökset, hahmot ovat saaneet jotakuinkin onnelliset loppunsa, katsoja on tyytyväinen. Mihin tarina edes voisi mennä onnellisesta lopusta? Mitä järkeä on enää jatkaa tarinaa, kun ryöstö, joka on koko tarinan keskiössä, on saatu päätökseen?

Netflix näki, kuinka paljon suosiota Rahapaja sai, ja rahanhimon sokaisemina, he päättivät jatkaa Rahapajaa. Kolmannen kauden keskiössä oleva konflikti on todella pakotettu, typerä, ja suoraan sanottuna isku vasten kasvoja. Ensimmäinen jakso antaa katsojille sen täydellisen lopun, jonka katsoja luonnollisesti toivoikin näiden hahmojen saavan, mutta ottaa sen samantien pois. Käsikirjoittajat ensin antavat lapselle maailman maukkaimman tikkarin, ja kun lapsi on siitä hetken aikaa saanut nauttia, he riistävät tikkarin lapsen käsistä ja antavat tilalle kasan parsakaalia. 

Kyseinen sarja on kuitenkin aivan täydellinen esimerkki tarinan lopettamisen tärkeydestä. Tarinassa on aina alku, keskikohta, ja loppu. Rahapajassakin on täydellinen loppu, joka otetaan katsojilta pois vain sen takia, että tekijät halusivat lisää rahaa. Rahapajan tekijöiden toinen sarja Sky Rojo on todiste siitä, että tekijät olisivat voineet antaa Rahapajan loppua toiseen kauteen, koska Sky Rojon molemmat kaudet saivat myös suosiota, ja olivat yhtä loistavia kuin Rahapajakin. Sky Rojo kuitenkin päättyi toiseen kauteen, jossa oli onnellinen ja hiukan avoin loppu, joka jättää katsojan todella tyytyväiseksi. Toivotaan siis, etteivät Rahapajan tekijät tee samaa virhettä Sky Rojon kanssa tekemällä sen tarinalle lisää kausia. Kuten lause päättyy pisteeseen, tarina päättyy siihen, että kaikki hahmot ovat saaneet sellaisen lopun, joka käy tarinan kulussa järkeen. Rahapaja tarina onnistui rakentamaan mahtavan alun, keskikohdan, sekä lopun, mutta koska tarina menestyikin, Netflix halusi jatkoa, jolloin tarina ei saanut loppua. 

Jos siis haluat kirjoittaa hyvän tarinan, anna sille lopetus. Vaikka rakastankin kaikenlaisia fiktiomaailmoja, hahmoja, sekä tarinoita, kaikki maailmat, hahmot, sekä tarinat ansaitsevat jonkinlaisen lopun. Kun yksi asia loppuu, jokin uusi voi alkaa. Ja kun tarina saa lopun, sen maailmaan on hauska palata uudestaan jonkin ajan päästä, ja kokea sama seikkailu uudestaan. Lopussa pääsemme aina näkemään, mitkä asiat ovat tarinan aikana muuttuneet, kuinka pitkälle hahmot ovat kehittyneet, ja mitä tarinan maailmalle on tapahtunut. 

Olen lukenut, katsonut ja pelannut monia tarinoita, joiden maailmoihin rakastuin todella. Niiden loput ovat aina olleet katkeransuloisia, koska minun on täytynyt sanoa hyvästit maailmalle. Juuri siksi loppu on jokaiselle tarinalle tärkeä. Kun tiedän tarinan loppuvan, osaan arvostaa sitä lyhyttä aikaa, jonka pääsen viettämään sen maailmassa, vielä enemmän.

Mitä mieltä itse olet Rahapajasta? Oletko katsonut/lukenut/pelannut jotakin, jonka loppu jätti sinuun suuren vaikutuksen?