Jouluspesiaali #2 - Taikatalvi

Tove Janssonin rakastettu Muumi-sarja sopii täydellisesti Itsenäisyyspäivän postauksen aiheeksi. Muumit ovat Janssonin rakastettuja hahmoja, jotka ovat seikkailleet lähestulkoon kaikissa eri medioissa: kirjoissa, sarjakuvissa, elokuvissa, tv-sarjoissa, sekä peleissä. Monet jopa tunnistavat Suomen juuri näistä rakastetuista Muumi hahmoista. Jos siis haluat viettää Itsenäisyyspäivän hyvän kirjan äärellä, tässä on suositukseni!

Löysin Janssonin Taikatalvi Muumikirjan BookBeatista. Se oli mielestäni tunnelmaltaan täydellistä kuunneltavaa, koska maa on jo lumen peitossa, joulu lähestyy, ja olen muutenkin kaivannut hyvänmielen luettavaa jo jonkin aikaa. Se kertoo tarinan siitä, kuinka Muumipeikko heräsi kesken talviuniensa, eikä saanut enää unen päästä kiinni. Hän päätti siis lähteä tutkimaan talvista Muumimaata, josta hän löytää jos jonkinlaista tehtävää ja nähtävää. Myös Pikku Myy on herännyt kaunishäntäisen oravan takia Muumipeikon seuraksi, ja yhdessä he ihmettelevät talven ihmeellistä aikaa. Muumipeikko tutustuu myös Tuutikkiin, joka viettää paljon aikaa Muumien uimahuoneella. Siellä he käyvät monenlaisia keskusteluja talven aikana, ja Tuutikki opettaa Muumipeikolle paljon erilaisia asioita talvesta. Uimahuoneella asuu myös näkymättömiä päästäisiä, joista Muumipeikko kiinnostuu, mutta on ensimmäisenä iltana liian väsynyt tutustuakseen niihin paremmin. 

Talven edetessä ja Muumipeikon oppiessa yhä lisää talvesta, hän kohtaa lisää uusia tuttavuuksia. Hän löytää jopa yhden esi-isistään, ja hänen on vaikea uskoa olevansa sukua tälle. Muumitalossakin on mysteerisiä otuksia, joita Muumipeikko ei aiemmin ole kohdannut, mutta kohtelee niitä kuitenkin kunnioittavasti. Tuutikin ja Pikku Myyn kanssa hän pääsee myös näkemään Jääkuningattaren, joka jäädyttää Myyn herättäneen kaunishäntäisen oravan. Muumipeikko suree tätä, ja järjestää tälle kauniit hautajaiset. 

Pian Muumitaloon alkaa saapua vieraita: Vilijonkka, Hemuli, ötökkä Salome, ja Surku-koira. Nämä kaikki ovat todella persoonallisia, mutta Hemulista Muumipeikko ei tunnu pitävän. Hän ja Tuutikki koettavat keksiä tavan, jolla hänet saataisiin lähtemään. Tuutikki ehdottaa, että Muumipeikko narraisi Hemulia, mutta Muumipeikon omatunto saa hänet lopulta kertomaan Hemulille totuuden. Hemuli itse saa sellaisen kuvan, että Muumipeikko välittää hänestä, ja tuntee syvää ystävyyttä tätä kohtaan. 

Lopuksi kevään nostaessa pikkuhiljaa päätään, Muumipeikko vilustuu. Hänen aivastuksensa herättää Muumimamman, joka haluaa huolehtia lapsestaan. Muumipeikko on iloinen, ja haluaa kertoa Mammalle kaikesta, mitä on talven aikana kokenut. 

Vaikka tämä tarina kertoo talvesta, se on todella lämminhenkinen, kuten kaikki muutkin Muumi tarinat. Jansson on todella lahjakas kirjailija. Hän onnistuu kuvailemaan talvea sellaisella tavalla, että se tuntuu taianomaiselta jopa sellaiselle, joka talven on itse nähnyt ja kokenut jo monia kertoja. Muumipeikko itse kokee talven aivan ensimmäistä kertaa. Tarinan kerronta on todella lämminhenkistä ja taianomaista. En ole aiemmin lukenut tätä kirjaa, mutta näin pienenä lapsena Muumit tv-sarjan Taikatalvi jakson, joka keskittyi pelkästään Jäärouvan tapaamiseen. Jakso erosi kirjasta esimerkiksi siten, että oravan sijaan jäätyikin Pikku Myy. Lisäksi kirjassa oli enemmän seikkailuja kuin kyseisessä jaksossa. Opin paljon lisää Muumien maailman talvesta tämän kirjan avulla. En ole nähnyt 2017 julkaistua Muumien Taikatalvi elokuvaa, joten en kommentoi sitä, tai sen uskollisuutta kirjalle tässä postauksessa. Muumi tarinat onnistuvat aina iskemään syvälle sydämeen. Ne ovat tunnelmallisia ja lämminhenkisiä, ja niitä katsoessa tai lukiessa tulee aina hyvä mieli. Ne myös sisältävät syvällisiä filosofisia pohdintoja elämän vaikeista kysymyksistä, mutta ne on esitetty sellaisella tavalla, että myös lapset voivat käsitellä ja pohtia niitä.

Tarinan hahmot ovat todella persoonallisia ja mieleenpainuvia. Tarinan päähenkilönä toimiva Muumipeikko on lapsenomainen ja hänen innostuksensa oppia talvesta on todella riemastuttavaa, ja saa lukijan hymyilemään. Pikku Myy tuo kirjaan spontaaniudellaan ja kepposillaan lisää hauskaa, ja mieleenpainuvia näkökulmia. Joissakin kohdissa hän osaa olla jopa hiukan ajattelematon. Tuutikki taas on selkeästi tämän tarinan viisas opettaja hahmo. Hän auttaa Muumipeikkoa ymmärtämään talvea, sen otuksia, ja opettaa hänelle talven lisäksi mös ihmissuhteista. Vaikka osa hänen neuvoistaan, kuten neuvo narrata Hemulia, ovatkin kseenalaisia, loppujen lopuksi nekin kääntyvät parhain päin. Tuutikin neuvo narrata Hemulia kääntyikin täysin päälaelleen, kun Hemuli alkoikin tuntea syvää ystväyyttä Muumipeikkoa kohtaan. Myös Muumitalon vieraat ovat todella mieleenpainuvia. Esimerkiksi ötökkä Salome, joka on todella arka, pitää Hemulista kovasti, ja haluaisi varoittaa tätä Muumipeikon aikeista narrata häntä. Raukkaparka ei myöskään uskalla ilmaista ihailuaan Hemulia kohtaan, mutta se, että Muumipeikko narrasi Hemulia, sai Hemulinkin huomaamaan, että hän oli ollut epäystävällinen tätä kohtaan. Hemuli oli selkeästi hahmo, jolla oli hankaluuksia tulkita sosiaalisia vihjeitä, mutta lopussa tämäkin kääntyi onneksi parhain päin. Rakastan Janssonin tyyliä kirjoittaa hahmoja, koska kaikki hahmot saavat yhtä ymmärtäväisen ja sydämellisen kohtelun. Kaikkien hahmojen tarinat kääntyvät aina jollakin tavalla parhain päin. 

Suosittelen tätä kirjaa aivan kaikille. Sen lämminhenkisyys ja tapa kertoa talvesta ovat niin taianomaisia ja nostalgisia, että siitä on vaikea olla pitämättä. Muumien sydämellisyys ei voi muuta kuin nostattaa hymyn huulille. Piditkö itse tästä kirjasta? Vai piditkö enemmän tähän kirjaan perustuvasta Muumi tv-sarjan jaksosta, tai elokuvasta? Miten itse vietät itsenäisyyspäiväsi?

Hvää itsenäisyyspäivää!

Yksityisyys niinku... eiku Rakkaus niinku

 Johannes Ekholmin esikoisromaani Rakkaus niinku (2016) on yksi mielenkiintoisimmista kirjoista, jonka olen lukenut. Sen koko konsepti on todella uniikki, enkä ole aiemmin kokenut tällaista kirjaa. Sen kansi herättää heti huomion, mutta nimi ei aluksi ainakaan napannut minua. Romanttiset tarinat kiehtovat minua todella harvoin, joten jos tämä ei olisi ollut kurssini lukulistalla, olisin skipannut tämän. Olen todella iloinen, etten jättänyt tätä helmeä välistä!

Tämä kirja kertoo toimittajan työnsä menettäneestä Joonasta, joka muuttaa taloudellisesta pakosta takaisin isänsä luokse asumaan. Kustantamo ehdottaa hänelle tilaisuutta julkaista kirja, ja Joona tarttuu tähän tilaisuuteen. Hän keksii alkaa äänittämään jokaista keskusteluaan kännykällään ja kirjoittamaan nämä käymänsä keskustelut kirjan muotoon. Kirjaan hän on sisällyttänyt myös nettikeskustelujaan nimimerkki Sadgirlin kanssa. Joonan elämä alkaa pyöriä tämän projektin ympärillä, kun deadline lähestyy. 

Yllätys yllätys, koko kirja rakentuu pelkästään hahmojen välisestä dialogista. Sen hahmot ovat uskottavia ja aitoja, ja dialogi tuntuu niin todenmukaiselta, etten oikeasti osaa sanoa, onko Ekholm oikeasti äänittänyt ja kirjoittanut ylös omia keskustelujaan, vai tuleeko tarina kokonaan hänen mielikuvituksestaan. Teksti käsittelee paljon Joonan isäsuhdetta, halua tulla hyväksytyksi, nykyajan suvaitsevaisuutta ja mielipiteitä, sekä suhteita. Keskeisimmäksi teemaksi kirjassa nousee kuitenkin yksityisyys. Monissa kohdissa minulle tuli tunne, ettei minun kuuluisi lukea tiettyjä kohtia. Monet sivuhahmot tuovat esille Joonan kirjan idean ongelmallisuuden. Joona kyllä ilmoittaa sivuhahmoille aina äänittävänsä tilanteet, mutta hahmoilla ei ole mitään sanavaltaa kieltäytyä tulemasta äänitetyksi. Siinä myös kyseenalaistetaan nerokkaasti se, miten aitoja hahmot voivat olla näissä tilanteissa, kun he tietävät tulevansa äänitetyiksi. Joonan isä esimerkiksi toteaa muutaman kerran, että Joona puhuu poliittisesti korrektimmin, korjailee omia sanomisiaan, ja tuomitsee muiden vähänkin kiistanalaisemmat mielipiteet paljon herkemmin, kun hän on alkanut äänittää. Sadgirl taas toteaa suoraan, ettei halua olla ollenkaan osana Joonan kirjaa. Hän ei halua levitellä hänen ja Joonan välisiä keskusteluja, koska keskusteluissa on paljon henkilökohtaisia asioita. Etenkin heidän kahden keskustelua lukiessa, minulle tuli melkein syyllinen olo. Joona tietenkin oli julkaissut nämä viestit, koska ne olivat kirjassa nenäni edessä, mutta pitäisikö minun jättää se lukematta, koska viestien sisällöt eivät periaatteessa kuulu minulle?

Pidin tässä kirjassa myös siitä, kuinka välillä sain nauraa kyynelet silmissä, kun taas toiset kohdat saivat minut itkemään. Minusta parhaat tarinat ovatkin juuri niitä, jotka saavat koko tunneskaalan mukaan sitä lukiessa, kuten tämä kyseinen tarina. Lisäksi minusta oli todella mielenkiintoista lukea näiden hahmojen välisiä keskusteluja, joissa pohdittiin nykyajan ongelmia. Moni asia, jotka olivat ennen vanhaan normaaleja asioita, mutta nykyään on tajuttu niiden ongelmallisuus ja vääryys, tulevat myös pohdinnan aiheiksi Joonan ja hänen isänsä välillä. Joona pohtii omaa mieheyttään todella paljon, ja hänen inhonsa isänsä mielipiteitä kohtaan näkyy myös siinä, ettei hän tajua olevansa oikeastaan aika samankaltainen tämän kanssa. Tämä näkyy mielestäni Joonassa myös itseinhona. Sukupolvien väliset erot eivät välttämättä ole niin suuret kuin toivoisimme. 

Vaikka tämä teos on ironinen, se saa lukijan aidosti pohtimaan samoja asioita, joita hahmotkin pohtivat. Hahmot ovat monikerroksisia. He ovat kaikki joillain tavoin tekopyhiä, mikä on normaalia. Lukijan on kuitenkin helppo tuntea myös empatiaa hahmoja kohtaan, koska he ovat kuitenkin vain ihmisiä, kuten me kaikki. 

Kaiken kaikkiaan tämä kirja on todellakin lukemisen arvoinen. Jäin tarinaan koukkuun enemmän ja enemmän mitä pidemmälle luin. Rakkaus niinku on nykyajan kirjallisuuden helmi. Se on todella uniikki niin koko konseptiltaan, kuin myös sen tyylistä esittää kertomus. Kerrontaa ei ollut yhtään, vaan siinä keskityttiin pääosin dialogiin. Paikan - ja taustankuvaukset tapahtuivat todella lyhyesti dialogin välissä. Myös Joonan ja Sadgirlin välinen keskustelu on esitetty todella nykyaikaisella tavalla. Kaikki heidän keskustelunsa tapahtuu netissä, joten sivuilla on käytetty tilaa hienosti esittämään chatti viestittelyjä. Ekholm on käyttänyt hyväkseen myös kirjan visuaalista puolta siinä, että Sadgirl ja Joona käyttävät emojeita. Sadgirl käyttää myös vektorikuvituksia, eli luo kuvia käyttäen näppäimistöä, kirjaimia, välimerkkejä, ja numeroita. Siksi minun on pakko kehua erityisesti tämän tarinan kirja versiota. Vaikka rakastankin äänikirjoja, tästä kirjasta jäisi jokin todella oleellinen osa kokematta, jos sen kuuntelisi äänikirjana. Suosittelen lämpimästi tämän kirjan kohdalla lainaamaan sen kirjastosta vanhanaikaiseen tyyliin fyysisenä kopiona, tai nykyaikaisemmin lukemaan sen e-kirjana. 

Tällöin tästä kirjasta saa eniten irti. 

Ekholmin Rakkaus niinku on yksi suosikkikirjoistani, jotka olen tänävuonna lukenut. Se erottuu muista kirjoista todella vahvasti, ja pidän siitä tavasta, millä se kyseenalaistaa yksityisyyttä nykyaikana. Tämä todella uniikki lukukokemus sai minut tuntemaan kaikkia tunteita; vihaisuutta, iloa, surua, myötätuntoa, ja häpeää. Minusta myös kirjan koko konsepti oli todella mielenkiintoinen, omaperäinen, ja kuvastaa nykyaikaa todella hienosti. Tätä kirjaa ei kannata missata! Se löytyy BookBeatista e-kirjana.

Oletko itse lukenut tämän kirjan? Mitä mieltä olit siitä? Oletko aiemmin lukenut jotain tämän kaltaista? (Jos olet lukenut jotain samankaltaista, jätä se kommenttiin suositukseksi, koska haluaisin todellakin löytää lisää tämän kaltaisia kirjoja!)

Terapiassa, kun terapia paljastaa niin asiakkaan kuin terapeutin vaietut salaisuudet

Aiemmin tänä vuonna julkaistu Terapiassa oli yksi ensimmäisistä äänikirjoista, jonka kuuntelin BookBeatista. Olen aina ollut psykologisten trillereiden ja kauhun ystävä, mutta kyseinen genre on erittäin vaikeaa kirjoittaa hyvin. Psykologisen trillerin tai kauhun kirjoittaminen vaatii mielestäni todella syvää ihmistuntemusta ja paljon kirjoituskokemusta. En tiennyt alkuunkaan mitä odottaa, kun kuulin tämän kirjan olevan Martta Kaukosen esikoisteos, mutta se, mitä kirjasta sain irti ei todellakaan pettänyt. Terapiassa on yksi parhaista lukukokemuksista, joita olen kokenut. Ei, tämä on yksi parhaista psykologisista trillereistä, joita olen koskaan katsonut, pelannut tai lukenut. 

Lyhyesti, tämä kirja kertoo neljästä hahmosta; sarjamurhaajaksi identifioituvasta Irasta, Iran terapeutista Clarissasta, Clarissan aviomiehestä Pekasta, sekä leskeksi jääneestä toimittajasta Artosta. Tarina alkaa siitä, kun parikymppinen Ira päättää hakeutua terapiaan voidakseen manipuloida terapeutin kertomaan viranomaisille, että Iran mielenterveys on niin heikolla pohjalla, että hänen tuomiostaan tulisi lievempi, jos hän koskaan jäisi kiinni murhistaan. Iran ja Clarissan terapeutti-potilas suhde kuitenkin tuo esiin asioita, jotka kärjistyvät hiljalleen. Tämän enempää on vaikeaa kuvailla tätä tarinaa antamatta juonipaljastuksia.

Tähän postaukseen päätin kirjoittaa kaksi osiota: spoilerivapaan, ja spoilereita sisältävän. Seuraavassa osiossa kerron syitä lukea Kaukosen esikoisteos ilman spoilereita. Annan uuden spoilerivaroituksen siinä kohdassa, jossa ne alkavat.

Terapiassa on yksi niistä kirjoista, joita et voi lakata lukemasta, ennen kuin pääset loppuun. Itsekään en meinannut malttaa lopettaa tämän kirjan kuuntelua, koska tarina nappaa lukijan mukaansa heti ensimmäisellä sivulla. Kaikki neljä päähenkilöä ovat todella persoonallisia ja muistettavia. Lisäksi tarina tuo todella hyvin esiin sen, miten eri tavalla saman tilanteen voi nähdä. Lukija pääsee kokemaan osan tarinan tapahtumista useamman hahmon silmin. Välillä on jopa vaikeaa päätellä, mitä oikeasti tapahtui, koska hahmoilla on niin erilaiset tuntemukset samoista tapahtumista. Lukijan täytyy siis vain päättää keneen kertojista hän voi luottaa eniten. Minusta tämän kirjan juonenkäänteitä voisi verrata jopa juonenkäänteiden kuningatar Claire Mackintoshin juonenkäänteisiin. Kaukosen esikoisteos on parempi kuin erinomainen. Terapiassa on sellainen kirja, jota ei voi lukea vain kerran, koska kun hahmot paljastavat ajatuksiaan lukijalle tarinan edetessä, heistä paljastuu asioita, jotka muuttavat koko tarinan kontekstia.

Minä itse kuuntelin tämän teoksen äänikirjana, ja minun on pakko kehua juuri äänikirja kokemustani. Kirja on kirjoitettu näkökulmatekniikalla. Olen kuunnellut BookBeatista muitakin näkökulmatekniikalla kirjoitettuja äänikirjoja, ja yleensä yhdellä kirjalla on vain yksi lukija. Tällä kirjalla on kuitenkin 4 eri lukijaa: Anna Saksman, Satu Paavola, Ilkka Villi ja Martti Ranin. Jokainen päähenkilö on saanut oman lukijansa, mikä teki kuuntelukokemuksestani vielä miellyttävämmän. 

Tästä alkaa lieviä spoilereita sisältävä osio, joten jos et vielä ole lukenut Terapiassa kirjaa, käy lukemassa se, ja palaa sitten. En aio suoraan kertoa suurimpia juonipaljastuksia, mutta tämän kirja kannattaa lukea siten että sinulla on mahdollisimman vähän tietoa tästä tarinasta. Terapiassa on todellakin lukemisen tai kuuntelemisen arvoinen sen todella mielenräjäyttävien juonikäänteiden, vertahyytävän tarinansa, sekä erittäin mielenkiintoisten ja loistavasti kirjoitettujen hahmojensa vuoksi. 

Ira kertoo heti tarinansa alussa olevansa sarjamurhaaja, sekä valehtelija. Hän periaatteessa käskee lukijaa olemaan luottamatta häneen, mutta ironista kyllä, hänen versionsa tapahtumista on mielestäni kaikista hahmoista luotettavin. Mielestäni tarinan parhaita puolia oli nimenomaan Iran ja Clarissan terapiaistunnot. Clarissa tuntee syvää empatiaa Iraa kohtaan, ja hänen näkökulmastaan hän ja Ira edistyvät istunnoissaan. Iran näkökulma taas on täysin päinvastainen. Tämä valtavan suuri ero näiden kahden hahmon näkemyksistä oli todella realistisesti kirjoitettu. 

Terapiassa-tarinan mieshahmot tuntuvat aluksi hiukan satunnaisilta. Varsinkin Arton hahmo tuntuu todella sattumanvaraiselta, koska kaikilla muilla hahmoilla on jokin asia, joka heitä yhdistää. Kaukonen kuitenkin antaa lukijalle paljon vinkkejä, joista lukija voi päätellä miten Arto oikeasti liittyy Iran tarinaan.

Pekkakin voi tuntua hiukan satunnaiselta hahmolta ensialkuun, vaikka hän on Clarissan aviomies. Hän on kuitenkin epäilyttävän kiinnostunut vaimonsa asiakkaista, erityisesti Irasta. Lukijan on aluksi helppo uskoa Pekkaa hänen väittäessään, että hänen vaimonsa suhde asiakkaisiinsa tekee hänet mustasukkaiseksi. Kun Clarissan ja Pekan suhdetta kuitenkin seuraa hiukan lähempää, lukija alkaa tietenkin epäillä tätä selitystä, koska heidän suhteensa ei vaikuta kovin lämpimältä. Pekkaa koskeva juonenkäänne on erittäin jäätävä.

Jokaisella hahmolla on omat salaisuutensa, joita he pitävät jopa lukijalta. Kuten mainitsinkin aiemmin, Kaukonen istuttaa paljon pieniä vihjeitä paikkoihin, mistä niitä ei tajua varsinkaan ensimmäisellä lukukerralla etsiä. Kun juonenkäänteet kuitenkin tulevat vastaan, ne käyvät täysin järkeen. Joitakin niistä aloin itse lukijana epäillä jo suhteellisen aikaisin. Pekan juonenkäännettä en kuitenkaan osannut missään nimessä odottaa tai arvata, vaikka toisella lukukerralla huomasin, että tämähän oli ihan nenän alla. Kaukonen osaa ohjata lukijan huomion aivan muualle ja sai minut pähkäilemään toisten hahmojen salaisuuksia, kun taas toiset hahmot saattoivat tehdä epäilyttäviä asioita aivan huomaamattani, koska olin keskittynyt muihin salaisuuksiin. 

Nautin tästä kirjasta erittäin paljon, mikä varmaan näkyy tästä arvostelusta. Toivon todella, että Kaukonen jatkaa kirjoittamista, ja että pääsen palaamaan hänen kirjoitustensa pariin tulevaisuudessakin. 

Teille, jotka ette vielä ole lukeneet tätä teosta: ottakaa mukava asento, koska tämän kirjan parissa et tule kyllästymään. Te, jotka olette jo lukeneet sen: mitä mieltä te olitte tästä kirjasta? Pidittekö tästä tarinasta yhtä paljon kuin minä? Osasitteko arvata juonenkäänteitä? Jos aiotte kommentoida kirjan sisältöä, muistakaa antaa spoilerivaroitus tarvittaessa. Kiitos lukemisesta!