Kirjailija Sayaka Murata |
Blogi, jossa pohdin ja arvostelen fiktiivisiä tarinoita eri medioista. Täältä löytyy postauksia kirjoista, sarjoista, peleistä, ja elokuvista. Kirjoittelen kerran viikossa.
Hae tästä blogista
torstai 3. helmikuuta 2022
Lähikaupan nainen, onnellinen ikisinkku
perjantai 28. tammikuuta 2022
Rahapaja, hyvä tarina loppuu aikanaan
Tarinalla on alku, keskikohta, ja loppu. Tämä on yksi ensimmäisistä asioista, jonka opin tarinan kirjoittamisesta jo lapsena. Se on sääntö, neuvo, sekä tarinan määritelmä. Nykymediassa, etenkin tietyissä Netflix sarjoissa, olen huomannut, että loppu on se, mihin tarinat tyssäävät.
Rahapaja, tai alkuperäiseltä nimeltään La casa de papel on yksi suosikkisarjoistani Netflixissä. Tai no, se OLI yksi suosikeistani siihen asti, kun tekijät alkoivat selkeästi pelkästään rahastamaan kyseisellä tarinalla. Tämä postaus sisältää tästä eteenpäin juonipaljastuksia kyseisestä sarjasta, joten jos et ole katsonut sitä, suosittelen lämpimästi katsomaan kaksi ensimmäistä kautta ja kolmannen kauden ensimmäisen jakson. Jos haluat kuitenkin tietää, miksi pidän tarinan lopettamista tärkeänä, voi skipata juonipaljastukset siirtymällä kohtaan, jossa on lihavoidulla tekstillä ilmoitettu spoilereiden loppuminen.
On varmaan selvää, miksi pidän tästä sarjasta. Toimintaa, draamaa, ja jännitystä riittää vaikka muille jakaa. Kuten sanoin spoilerivaroituksessani, en kuitenkaan suosittele katsomaan tätä sarjaa kolmannen kauden ensimmäistä jaksoa pidemmälle. Miksi? Tämä sarjahan sisältää jo viisi kautta, hahmot ovat mieleenpainuvia ja pidettäviä, ja tarina on täynnä juuri sitä jotakin, mitä rakastan. Yleensä haluaisin tietenkin viettää suosikki fiktiohahmojeni parissa niin paljon aikaa kuin mahdollista, mutta Rahapaja on täydellinen esimerkki siitä, miksi tarina on osattava lopettaa oikeaan kohtaan.
Kuten sanoin, tarina kertoo Espanjan historian suurimmasta ryöstöstä, joka sisältää tunnelmaa ja mukaansatempaavan juonen. Ensimmäisessä kaudessa kerrotaan ryöstön taustat, ja se, miten Professori valmisteli kokoamansa rikollisporukan ryöstöön. Katsoja pääsee tutustumaan jokaiseen hahmoon syvällisesti, ja sarjassa on tutkittu loistavasti myös jokaisen hahmon motivaatioita ja syitä sille, miksi he haluavat nämä rahat. Hahmojen väliset kemiatkin toimivat aivan loistavasti, ja näemmekin, miten heidän suhteensa kehittyvät hiljalleen. Vaikka hahmojen taustat paljastuvat pikkuhiljaa koko ajan, pääsemme silti heti toiminnan ytimeen, eli ryöstöön. Taustat paljastuvat hiljalleen pala palalta, jolloin katsoja voi itse alkaa päätellä asioiden kulkua, vaikka tämä sarja on käsikirjoitettu niin nerokkaasti ja odottamattomasti, että katsojan on oikeasti mahdotonta arvata, mitä seuraava jakso tuo tullessaan.
Toisella kaudella ryöstön pitkittyessä ja rosvojoukkomme väsyessä, heidän välilleen alkaa syntyä kitkaa. Professori koittaa pitää kaiken kasassa ulkoakäsin, joka johtaa kuitenkin siihen, että ryöstöä tutkiva Raquel, Professorin uusi tyttöystävä, saakin tietää Professorin olevan osana ryöstöä. Luonnollisesti Raquel on murtunut tästä tiedosta, eikä hän todellakaan toimi siten, miten hänen odottaisi poliisina toimivan. Loppujen lopuksi toinen kausi kuitenkin loppuu siihen, että rosvojoukkomme onnistuu saamaan rahat ja ryöstön loppuun onnistuneesti. He ovat tietenkin kokeneet menetyksiä ja paljon draamaa ryöstön aikana, mutta ainakin he saivat onnellisen lopun.
Tähän loppuvat juonipaljastukset.
Rahapajan tarinan koko idea on seurata tämän rosvoporukan suunnittelemaa historian suurinta ryöstöä. Tämä ryöstö kuitenkin saa päätöksensä jo toisella kaudella. Kolmas kausi alkaa sillä, että katsojille näytetään, mitä kaikkea rosvojoukkomme on tehnyt rahoillaan. He ovat kaikki saaneet onnellisen loppunsa, ja saamme myös tietää sen, miten osa panttivankina olleista ovat päässeet jatkamaan elämäänsä. Kuten sanoin, tarinalla on alku, keskikohta, ja loppu. Rahapaja olisi ollut täydellinen sarja, jos se olisi jätetty rauhaan toisen kauden päätyttyä, ja jos kolmannen kauden ensimmäinen jakso olisi ollut toisen kauden viimeinen. Kaikki tarinan osat ovat toisella kaudella saaneet hienot päätökset, hahmot ovat saaneet jotakuinkin onnelliset loppunsa, katsoja on tyytyväinen. Mihin tarina edes voisi mennä onnellisesta lopusta? Mitä järkeä on enää jatkaa tarinaa, kun ryöstö, joka on koko tarinan keskiössä, on saatu päätökseen?
Netflix näki, kuinka paljon suosiota Rahapaja sai, ja rahanhimon sokaisemina, he päättivät jatkaa Rahapajaa. Kolmannen kauden keskiössä oleva konflikti on todella pakotettu, typerä, ja suoraan sanottuna isku vasten kasvoja. Ensimmäinen jakso antaa katsojille sen täydellisen lopun, jonka katsoja luonnollisesti toivoikin näiden hahmojen saavan, mutta ottaa sen samantien pois. Käsikirjoittajat ensin antavat lapselle maailman maukkaimman tikkarin, ja kun lapsi on siitä hetken aikaa saanut nauttia, he riistävät tikkarin lapsen käsistä ja antavat tilalle kasan parsakaalia. Kyseinen sarja on kuitenkin aivan täydellinen esimerkki tarinan lopettamisen tärkeydestä. Tarinassa on aina alku, keskikohta, ja loppu. Rahapajassakin on täydellinen loppu, joka otetaan katsojilta pois vain sen takia, että tekijät halusivat lisää rahaa. Rahapajan tekijöiden toinen sarja Sky Rojo on todiste siitä, että tekijät olisivat voineet antaa Rahapajan loppua toiseen kauteen, koska Sky Rojon molemmat kaudet saivat myös suosiota, ja olivat yhtä loistavia kuin Rahapajakin. Sky Rojo kuitenkin päättyi toiseen kauteen, jossa oli onnellinen ja hiukan avoin loppu, joka jättää katsojan todella tyytyväiseksi. Toivotaan siis, etteivät Rahapajan tekijät tee samaa virhettä Sky Rojon kanssa tekemällä sen tarinalle lisää kausia. Kuten lause päättyy pisteeseen, tarina päättyy siihen, että kaikki hahmot ovat saaneet sellaisen lopun, joka käy tarinan kulussa järkeen. Rahapaja tarina onnistui rakentamaan mahtavan alun, keskikohdan, sekä lopun, mutta koska tarina menestyikin, Netflix halusi jatkoa, jolloin tarina ei saanut loppua.Jos siis haluat kirjoittaa hyvän tarinan, anna sille lopetus. Vaikka rakastankin kaikenlaisia fiktiomaailmoja, hahmoja, sekä tarinoita, kaikki maailmat, hahmot, sekä tarinat ansaitsevat jonkinlaisen lopun. Kun yksi asia loppuu, jokin uusi voi alkaa. Ja kun tarina saa lopun, sen maailmaan on hauska palata uudestaan jonkin ajan päästä, ja kokea sama seikkailu uudestaan. Lopussa pääsemme aina näkemään, mitkä asiat ovat tarinan aikana muuttuneet, kuinka pitkälle hahmot ovat kehittyneet, ja mitä tarinan maailmalle on tapahtunut.
Olen lukenut, katsonut ja pelannut monia tarinoita, joiden maailmoihin rakastuin todella. Niiden loput ovat aina olleet katkeransuloisia, koska minun on täytynyt sanoa hyvästit maailmalle. Juuri siksi loppu on jokaiselle tarinalle tärkeä. Kun tiedän tarinan loppuvan, osaan arvostaa sitä lyhyttä aikaa, jonka pääsen viettämään sen maailmassa, vielä enemmän.Mitä mieltä itse olet Rahapajasta? Oletko katsonut/lukenut/pelannut jotakin, jonka loppu jätti sinuun suuren vaikutuksen?
perjantai 21. tammikuuta 2022
Pilaavatko spoilerit tarinan?
perjantai 14. tammikuuta 2022
Billie Eilishin tarina kuvina on luettava sydämellä
Olin erittäin innoissani, kun kuulin, että Billieltä julkaistaisiin omaelämäkerrallinen kirja. Lukutoukkana en malttanut odottaa, että pääsisin käsiksi tähän kirjaan. Sain kirjan isältäni joululahjaksi, ja pääsin viimein lukemaan sen. Tai no, ei tässä kirjassa ollut paljoa luettavaa. Tämä kirja on enemmänkin valokuva-albumi kuin kirja. Pisin tekstinpätkä löytyy aivan kirjan alusta, sen esipuheesta. On pakko myöntää, että esipuheessa Billie perustelee kirjan ulkomuodon ja tekstin vähäisyyden hyvin: "En halua tämän kirjan tuntuvan ikävystyttävältä, haluan sen tuntuvan valokuvakirjalta, jollainen sinulla voisi olla itsestäsi. En halua vääntää kaikkea rautalangasta. Haluan tarjota ison kasan kuvia, jotka puhuvat puolestaan." Billie lopettaa esipuheensa sanomalla, että haluaa lukijan vain omin silmin näkevän hänet ja hänen elämänsä.
Esipuheen jälkeen kirja on lähes kokonaan pelkästään kuvia. Joillakin aukeamilla kuvien välissä on muutaman rivin verran tekstiä, mikä ei kerro kuvista kovinkaan paljon. Billien peloton ja energinen persoona paistaa kuvista läpi jo vauvakuvissa, ja hän on aina ollut musiikin ja taiteen ympäröimä. Perhe ja ystävät ovat hänelle erittäin tärkeä asia, ja se välittyy kuvista vahvasti. Se vähä, mitä kirjassa on tekstiä, kertoo paljon Billien läheisistä. Erityisesti kirjassa on läsnä Finneas, Billien isoveli. Billie myös paljastaa urheilullisen puolensa tässä albumissa, joka oli minulle uutta. Hän on harrastanut pikkulapsesta asti ilmavoimistelua. Elämänkerrasta löytyy paljon tällaisia hauskoja pikkufaktoja tästä idolisoimastani laulajasta, joiden ansiosta tuntuu, että olen kuitenkin päässyt tutustumaan yhteen idoleistani hiukan lähemmin.
Tässä kirjassa on paljon hyvää, mutta silti olin hiukan pettynyt tähän. Minusta oli todella luova idea tehdä omaelämänkerta tällaisessa muodossa. Koska Billie on tosiaan vasta parikymppinen, hänellä ei vielä ole kovin paljoa elämää takana, vaikka hän onkin kokenut paljon. Kuten sanotaan, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta tässä kirjassa on osioita, joissa Billie alkaa kertomaan tekstissä jotakin mielenkiintoista asiaa, mutta nämä mielenkiintoiset asiat jäävät pintaraapaisuksi. Esimerkiksi sivulla 149 Billie kommentoi kuvia: "Tällä kiertueella olin luultavasti henkisesti huonommassa jamassa kuin koskaan. Se oli myös todella hankala kiertue. Aina kun näen kuvia tuolta ajalta, rintaani puristaa muistaessani, miltä silloin tuntui. Kuulostaa ylitunteelliselta, lol, mutta se on totta. Keikat olivat silti uskomattomia, ja fanit piristivät minua joka ilta." Hän on ollut aiemmin avoin mielenterveysongelmistaan, joten minusta olisi ollut mielenkiintoista, jos hän olisi voinut syventää kyseistä kommenttia kertomalla hiukan enemmän. Tietenkin ymmärrän, ja kunnioitan Billien yksityisyyttä, ja jokainen ansaitsee itse valita sen, mitä itsestään maailmalle jakaa. Kirjassa oli kuitenkin monia samantyylisiä kohtia, joissa kuvatekstit aloittavat jonkin mielenkiintoisen asian, joka jää kuitenkin vain muutamaan lauseeseen. Moni kommenteista toi lukemisen aikana mieleeni 2010-luvun Facebook sääli postaukset, joissa joku itki ikävää oloa, mutta kun häneltä kysyttiin kommenteissa kertomaan lisää, postaaja ei suostunut kertomaan enempää.
Tiedän Billien olevan erittäin lahjakas kirjoittamaan, vaikkakin hänen kirjoituksensa ovat suureksi osaksi laulun sanoja. Kirjan kirjoittaminen, ja vieläpä omaelämäkerran laatiminen on aivan erilaista kirjoittamista kuin laulujen kirjoittaminen. Nostan todellakin hattua tälle nuorelle artistille, koska idea luoda omaelämänkerta kuvamuodossa oli erittäin luova. En ole nähnyt yhtä ainutta toista elämänkertaa, joka olisi koostettu kuin valokuva-albumi, vaikka olenkin lukenut monia luovalla tavalla tehtyjä elämänkertoja.
Suurin kritiikkini tätä kirjaa kohtaan on se, että paljon mielenkiintoista asiaa jää sanomatta sellaiselta ihmiseltä, jonka kyky luoda taidetta sanoilla on maailmanluokkaa. Toisaalta, kun luin esipuheen uudestaan, se on varmasti koko kirjan idea. Billie ei halunnut sanoa liikaa puhumalla asioista, vaan hän halusi näyttää tarinansa kuvillaan. Pettymykseni ei johdu siitä, että tämä kirja olisi huono, vaan koska minulla oli erilaiset odotukset sitä kohtaan. Luettuani tämän uudelleen ja katseltuani kuvat läpi jälleen tätä postausta varten, aloin tykästyä kirjaan ja arvostaa sitä enemmän. Kuvat Billien eri elämänvaiheista, kiertueista, konserteista ja muusta elämästä kyllä kertovat aivan omaa tarinaansa tästä nuoresta artistista.
Tämä on minusta sellainen kirja, jota ei pidä lukea silmillä, vaan sydämellä. Vaikka olisin mielelläni lukenut monista tekstissä vihjatuista aiheista enemmänkin, ymmärrän, että Billie tahtoo kuitenkin pitää jonkinlaisen yksityisyydenkin. Kaikki kuvat ovat todella hienoja ja laadukkaita. Ne kertovat yhdestä lempilaulajistani erittäin paljon, ja antaa lukijalle hyvän kuvan hänen persoonastaan ja elämästään, vaikka osa asioista jääkin vain pintaraapaisuksi. Billien kasvutarina, hänen tyylinsä kehittyminen sellaiseksi kuin se on nykyään, ja erilaiset vaiheet, sekä esimerkiksi hänen kiusallinen ihastuksensa Justin Bieberiin kerrotaan kuvien kautta häpeilemättä.
Suosittelen tätä kirjaa erityisesti Billie faneille, sekä niille, jotka pitävät omaelämänkerroista. Billie on monessa asiassa esimerkiksi musiikin puolella luonut paljon uutta ja hänen levynsä ovat todella uniikkeja. Myös tämä elämänkerta on todella uniikki kokemus. Aluksi en pitänyt siitä, koska se ei ollut yhtään muiden lukemieni elämänkertojen tyylinen. Toisella lukukerralla tykästyessäni siihen tajusin kuitenkin, ettei muutos ja uusien asioiden kokeileminen taiteessa ole todellakaan paha asia.
Mitä mieltä itse olet Billie Eilishin omaelämänkerrasta? Olisitko itse toivonut siihen enemmän tekstiä, vai oliko se täydellinen juuri sellaisena kuin se oli?
perjantai 7. tammikuuta 2022
Encanto, uusi suosikki Disney elokuvani
On myös mainittava, että Encantossa on todella paljon keskiössä olevia hahmoja. Pelkästään Madrigalien perheessä on 12 hahmoa, joista jokainen saa elokuvan aikana loistaa. Kun tähän lasketaan mukaan vielä Mariano, Marianon äiti, sekä muut kyläläiset, puheroolissa olevia hahmoja on ennätyslukema. Encanton sivulle Disney fandomi Wikissä on listattu jopa 21 hahmoa. Minusta tälle listalle olisi voinut kuitenkin lisätä myös Casitan, eli Madrigal perheen kotitalon, koska Casita on yhtä persoonallinen ja värikäs hahmo kuin muutkin Madrigalit.
Minua ilahdutti suuresti myös se, ettei Encantossa ollut oikeaa pahista. Koko elokuvan alusta asti katsojalle uskotellaan, että pahis olisi mystinen tío Bruno Madrigal, joka katosi. Hänen lahjansa on kyky nähdä tulevaisuuteen. Brunon lahja ei kuitenkaan kerro tulevaisuutta suoraan, vaan näyttää pelkästään kuvia, joita Brunon itse pitää tulkita. Elokuvassa on jopa kokonainen laulu, jossa Mirabelin täti Pepa, setä Felix, serkut Dolores ja Camilo, sekä sisko Isabela kertovat omasta kokemuksestaan Brunon kanssa varoittelevaan sävyyn. Laulun nimi "We don't talk about Bruno"/"Me ei mainita Brunoo" antaa ymmärtää, että Bruno olisi pahanhaluinen ja vaarallinen. Kun Mirabel kuitenkin löytää Brunon, hän paljastuu oikeastaan aika surulliseksi tapaukseksi. Bruno päätti paeta ja piiloutua perheeltään vuosikausiksi, koska hän ei halunnut satuttaa heitä, tai kyläläisiä näyillään.Lähemmäksi oikean pahiksen statusta pääsee itse asiassa Abuela Madrigal, vaikkei häntäkään voi suoranaisesti sanoa pahikseksi. Abuelan tekojen ja asenteen takaa paljastuu menettämisen pelko ja rakkaus perhettä kohtaan. Encanton viesti on minusta todella kaunis. Kukaan ei ole paha, mutta kaikki saattavat joskus tehdä pahoja asioita esimerkiksi pelosta. Se, että joku tekee jotain väärää ei tietenkään ole sellainen asia, mitä pitäisi katsoa sormien lävitse, mutta aina voi antaa anteeksi ja aloittaa alusta. Kun Madrigalien Casita menee rikki, he saavat sen rakennettua uudestaan ja paljon vahvemmaksi, kun antavat toisilleen anteeksi.Mielestäni syy sille, miksi jokainen Encanton laulu on niin mieleenpainuva on se, että suurin osa hahmokehityksestä tapahtui niiden aikana. Pääsimme laulujen avulla myös tutustumaan jokaiseen Madrigaliin hiukan lähemmin, joihinkin enemmän, joihinkin vähemmän. Ensimmäinen laulu Family Madrigal/Perhe Madrigal esittelee meille päähenkilöt. Mirabel laulaa siinä perheestään ja kertoo jokaisen lahjasta, mutta samalla tutustumme Mirabeliin itseensä. Hän ei tykkää puhua itsestään, johon selviää syy laulun lopussa: hänellä ei ole lahjaa, ja hän ihailee suuresti perheenjäseniään, joilla on lahja. Toinen laulu Waiting on a miracle/Mä yksin ootan ihmettä on Mirabelin "I want" laulu, eli toivelaulu. Siitä selviää, mitä hän oikeasti tuntee ja toivoo.
perjantai 31. joulukuuta 2021
2022 odotukset
Ensi vuosi tuo mukanaan paljon uusia asioita, joita odotan innolla. Tässä on lyhyt lista asioista, joita todella odotan 2022 vuodelta.
Martta Kaukonen: Sinun varjossasi
Life is strange 1 remastered
Helluva boss 2. kausi
Hazbin hotel 1. kausi
torstai 30. joulukuuta 2021
2021 suosikkini
2021 löysin ja rakastuin moniin uusiin tarinoihin. Luin enemmän kirjoja kuin koskaan aiemmin, katsoin paljon sarjoja, ja Nintendo Switch pelikonsolin hankittuani, rakastuin myös moneen uuteen peliin. Tässä postauksessa ajattelin jakaa lukijoideni kanssa, mitä kaikkea olen löytänyt ja mistä olen nauttinut fiktion upeassa maailmassa tänävuonna.
Tammikuu
Aloitin 2020 loppupuolella kunnolla katsomaan Jojoa, ja kun pääsin hiukan pitkästyttävän part 1:sen läpi, aloinkin maratoonata Jojoa huolella. Tammikuussa pääsin siis aloittamaan part 5:sen. Nautin tästä osasta erittäin paljon. Part 5 Jojo porukka on todella rakastettava ja persoonallinen, mikä ei ole yllätys, kun on katsonut aiemmat partit. Pidin tämän partin tarinan kerronnan rakenteesta, ja siitä, miten jokaisen hahmon taustatarina sai kokonaisen jakson. Lisäksi tämän partin pahiksillekin oli annettu kunnon taustatarinat, joten katsoja pystyi ymmärtämään ja tuntemaan empatiaa heitäkin kohtaan. (Tai no, ainakin suurta osaa kohtaan!) Vaikka Jojo on suurimmaksi osaksi hullun hauska, tämä osa sai minut myös itkemään, koska Araki todella osaa tehdä hahmoista pidettäviä. Itse tykästyin eniten tässä partissa Brunon ja Narancian hahmoihin. Pidin myös erittäin paljon partin pääpahiksesta, vai pitäisikö sanoa pääpahiksista. Hän, tai he, oli(vat) todella persoonallisia ja erikoisia. Myös tämän partin animaatiosta huomasi, että tekijät todella pistivät tähän koko sydämensä, ja että he todellakin pitävät Jojosta myös itse. Ja soundtrack, en voi olla mainitsematta myös sitä, koska Jojon (koko sarjan) musiikkeja on tullut vuoden aikana kuunneltua todella paljon.
Helmikuu
Hyvän mielen komediasarja Netflixistä, jota kaverini suositteli minulle, koukutti minut heti ensimmäisessä jaksossa. Michael Schur, joka on luonut myös The Officen ja Parks and recreationin, on ollut luomassa myös tätä tilannekomediaa. Tämän sarjan tarina keskittyy Eleanor Shellstroppiin, joka on kuollut ja päätynyt "hyvään paikkaan". "Hyvä paikka" ja "paha paikka" vastaavat meidän käsitystämme taivaasta ja helvetistä, vaikka niissä onkin tietenkin eroja. Eleanor kuitenkin tajuaa, ettei ollut tarpeeksi hyvä ihminen elämässään ansaitakseen pääsyä hyvään paikkaan. Hän koettaa pitää asian salassa, mikä johtaa hulvattoman hauskoihin tilanteisiin, ja aivan nerokkaaseen juonenkäänteeseen ensimmäisen kauden lopussa. Tätä ei kannata jättää välistä, varsinkin, kun sen viimeinen kausi ilmestyi juuri Netflixiin.
Maaliskuu
Olin pelannut tätä peliä tietenkin jo aiemmin, mutta tämän vuoden alkupuolella pelasin sitä erityisen paljon ystävieni kanssa, sekä jonkun verran myös randomien kanssa. Among us on todella yksinkertainen ja koukuttava peli. Sen idea on, että maximissaan 10 astronauttia, eli pelaajaa, suorittaa erilaisia tehtäviä ympäri avaruusalusta. Näiden pelaajien joukossa on kuitenkin yhdestä kolmeen imposteria, eli huijaria, joiden tehtävänä on tappaa muut pelaajat. Crewmatet, eli pelaajat, jotka eivät ole huijari, yrittävät saada kaikki avaruusaluksen tehtävät suoritettua tulematta tapetuiksi, ja äänestämällä samalla yksi kerrallaan ulos muita, jos he uskovat tämän olevan huijari. Huijari(t) voittaa, jos hän/he saa(vat) kaikki tapettua, kun taas crewmatet voittavat, jos he saavat kaikki tehtävät tehtyä, tai äänestettyä kaikki huijarit ulos. Pelin yksinkertaisuus tekee siitä niin koukuttavan, ja lisäksi se paljastaa kaveriporukasta taitavat valehtelijat ja pelaajat. Suosittelen tätä pelattavaksi etenkin kavereiden kanssa! Tämä on saatavilla kaikille konsoleille, sekä tietokoneelle.
Huhtikuu
Tämä on Miika Nousiaisen kirjoitustyylin tuntien erittäin hauska kirja. Tarina kertoo kahdesta veljeksestä, Onnista ja Eskosta. Onni oli aina luullut olevansa ainut lapsi, mutta kun hänen hammaslääkärinsä Esko paljastuu hänen veljekseen, pienen kinan jälkeen he lähtevät isänsä jalanjäljissä kohti Australiaa. Matkan aikana he löytävät sisaruksia sieltä täältä ympäri maailmaa, ja tutustuvat tietenkin toisiinsa. Tämän tarinan metaforat on sidottu nerokkaasti hampaidenhoitoon. Kaiken hauskan takaa löytyy myös aito sanoma perheen arvosta ja elämäntarkoituksesta, sekä paljon oikeaa tietoa Australian kulttuurista. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi kaikille, jotka kaipaavat hyvänmielen luettavaa.
Toukokuu
Sain huhtikuun lopussa itselleni Nintendo Switch konsolin, ja ensimmäinen pelini sille oli tietenkin Animal Crossing. New Horizons on ensimmäinen Animal Crossing peli, jota olen pelannut, joten voitte varmaan arvata, mihin käytin koko kesäni. Tämä hyvän mielen peli toimi täydellisenä vastapainona kandityöni edistämiselle, kun pääsin rakentamaan saartani, etsimään itselleni kyläläisiä, täyttelemään museotani, ja muuten vain nautiskelemaan tämän pelin äärellä niin itsekseni kuin myös ystävieni kanssa. Animal Crossingia pelatessa tulee aina hyvä mieli, koska sen musiikki, hahmot, ja rentouttava energia on vain niin koukuttavaa ja rauhoittavaa.
Kesäkuu
Heinäkuu
Tätä olin odottanut todella pitkään. Beastarsin ensimmäinen kausi osui ja upposi suoraan sydämeeni, joten kun sarjan toinen kausi ilmestyi Netflixiin, katsoin sen melkein yhdeltä istumalta. Legoshin, Louis senpain, Harun, ja muiden Cherryton Academyn, sekä koko Beastars tarinan maailman hahmot ovat todella kiinnostavia, syvällisiä ja upeasti kirjoitettuja. Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin ensimmäinen kausi loppui, joten tarinaan pääsee helposti mukaan. Ensimmäisellä kaudella ei keskitytty kovinkaan paljoa murhamysteeriin, josta koko tarina alkoi, mutta tällä kaudella Legoshi alkaa selvittämään kuka tappoi Temin. Vaikka tarina kerrotaankin suloisilla eläinhahmoilla, älä anna ulkokuoren hämätä. Tämä on todella synkkä ja syvällinen tarina, jonka hahmot ovat todella valloittavia ja mieleenpainuvia. Upeasti animoitu kokonaisuus, mahtavat ääninäyttelijät (niin dubissa kuin subissa), sekä erittäin banger taustamusiikit luovat erinomaisen kokonaisuuden. Jos pidät vakavammista tarinoista ja aikuisemmista, ja aidoista rakkaustarinoista, tämä sopii sinulle täydellisesti.
Elokuu
Aloitin veljeni kanssa kesäkuussa Bookbeat tilauksen, joka on yksi syy sille, että olen tänävuonna saanut luettua enemmän kirjoja kuin koskaan aiemmin. Psykologisten trillereiden ja kauhun ystävänä pyysin tietenkin toiselta lukutoukka ystävältäni lukusuositusta tästä genrestä. Hän sitten suositteli minulle Tremaynen kirjaa Äänet. (Kiitos Pieni Suuri Kirjahylly <3 !) Itse vertasin tätä kirjaa mielessäni elokuvaan Kaunis mieli, koska kyseessä on tarina, jossa lukija ei oikeasti tiedä, ovatko tietyt tapahtumat päähenkilön mielenterveyden ongelmien tuotosta, vai todellisuutta. Innostuin kuuntelemaan myös muut Tremaynen kirjat, koska niissä on samaan kammottavaan tyyliin loistavasti rakennetut loppuratkaisut. Äänet (alkuperäiseltä nimeltään The Assistant) kertoo Jo nimisestä hiljattain eronneesta naisesta, jolla on kotonaan Electra niminen virtuaalinen kotiapulainen. Jo kuitenkin järkyttyy, kun Electra paljastaa hänelle tietävänsä Jon osallisuudesta erään nuoren miehen kuolemaan vuosia sitten. Tremaynen kirjat ovat todellakin nannaa kaikille psykologisten trillereiden faneille, ja Äänet, jossa käytetään hyväksi nykyajan teknologiaa, tuo esiin karmivia pelkoja teknologiian liittyen.
Syyskuu
Danganronpa fanina ei varmaan tule yllätyksenä, että rakastan myös Your turn to die peliä. Opiskelijana se yllättää vielä vähemmän, koska peli on ilmaiseksi pelattavissa tällä sivulla. Olen odottanut pitkään ja hartaasti tätä chapteria ilmestyväksi, joten kun se viimeinkin julkaistiin, pelasin sen melkein heti. Your turn to die on minusta vielä parempi versio Danganronpasta, vaikka sen idea onkin hiukan erilainen. Pidän myös todella paljon YTTD:n hahmoista, jotka eroavat toisistaan paljon enemmän kuin Danganronpa hahmot. Danganronpassa kaikki hahmot ovat saman ikäisiä, koska he ovat luokkalaisia, mutta YTTD:ssä on eri ikäisiä hahmoja, opiskelijoita, lapsia, aikuisia, eri ammateista, ja eri taustoista. Chapter 3 part 2 oli todellakin suuri tunteiden vuoristorata. Kyseisen chapterin pääpahis Midori on rakastettavan raivostuttava hahmo, joka vetoaa todellakin siihen fanityttö puoleen minussa, joka rakastaa juuri tällaisia raivostuttavia hahmoja. Koko chapterin ajan pelaaja joutuu elämään epävarmuudessa siitä, onko yksi parhaista hahmoista elossa vai ei, ja yksi uusista tuttavuuksista saa pelaajan, eli Saran, valinnoista riippuen glow upin. Jos et vielä ole pelannut tätä, niin hopi hopi, tätä ei kannata missata.
Lokakuu
Marraskuu
Tämän kuun loppupuolella voitin eräästä arvonnasta ensimmäisen Pokémon pelini: Let's go Pikachun. Olen pelannut tätä todella paljon marraskuun ja joulukuun ajan. En ole koskaan aiemmin pelannut, tai katsonutkaan Pokémonia, ellei lasketa joitakin satunnaisia jaksoja, joita näin lapsena viikonloppuaamuisin televisiosta. LGP on ollut minusta todella hyvä ja helppo tapa lähteä tutustumaan tähän sarjaan. Pelissä on mielenkiintoinen tarina, voit napata Pokédexiisi todella suloisia pokémoneja, kehittää niitä, taistella NPC:eitä vastaan, ja kerätä Gym badgeja. Yksi ystäväni, joka on suuri Pokémon fani, sanoi tämän pelin olevan hänestäkin todella hyvä remake alkuperäisestä pokémonista GameBoy konsolille. Minustakin tämä peli on todella koukuttava ja hauska pelikokemus. En ole vielä pelannut sitä kokonaan läpi, mutta olen kyllä jo todella pitkällä. Minusta on ollut hauskaa päästä nimeämään pokémonejani, sekä antamaan Pikachulle erittäin suloisia erilaisia asuja.
Joulukuu
Tämän sarjan ulkonäkö pettää vielä pahemmin kuin Beastarsin. Aggretsukossa on vielä suloisempia eläinhahmoja animaatiomaailmassa, joka on täynnä värejä ja suloisuutta. Tarina on kuitenkin kaikkea muuta kuin lapsille. Toki, myös lapset voivat katsoa tätä, mutta en usko, että he saisivat tästä yhtä paljon irti kuin aikuiset. Tarina kertoo Retsukosta, joka on jumissa tylsässä työpaikassa. Hän unelmoi paremmasta elämästä, ja jokaisella kaudella hän yrittää saavuttaa paremman elämän erilaisilla keinoilla, kuten rakkaudella, tai uuden työpaikan löytämisellä. Nämä kaikki yritykset päätyvät kuitenkin jotenkin johtamaan Retsukon takaisin tylsään vanhaan toimistotyöhönsä vanhojen työkavereidensa luokse. Tällä uusimmalla kaudella Retsuko huomaa vihdoinkin häneen ihastuneen työkaverinsa Haidan yritykset saada hänen huomionsa. Haida ei kuitenkaan osaa käsitellä sitä, että Retsuko on viimein huomannut hänet, ja keskittää kaiken aikansa ja energiansa yhtiönsä uuden pomon hänelle antamiin askareisiin. Retsuko tajuaa, ettei Haidan tekemä työ ole täysin laillista, joten hän kerää työkavereistaan tiimin, joka yrittää pysäyttää Haidan, ja lopuksi myös uuden pomon. Aggretsuko on yksi niistä erittäin samaistuttavista aikuisten animaatioista, joita olen kaivannut elämääni. Retsuko on kuin kuka tahansa työelämään astunut nuori, joka on joutunut oppimaan monia asioita oikeasta elämästä kantapään kautta. Kaikki hahmot ovat rakennettu jostakin stereotypiasta, mutta jokainen on kuitenkin oikea ihminen stereotypian takana. Mielestäni paras esimerkki tästä on johtaja Ton, jonka tarina menee tällä kaudella todella synkkiin paikkoihin. Tämä kannattaa todellakin katsoa!
Kikka, enemmän kuin viihdyttäjä
Pidemmän bloggailutaukoni aikana, tätä viikottaista kirjoittelua on tullut jo ikävä. Koulu on syönyt kaiken aikani, joten blogi oli pakko pi...
-
Pääsin pitkästä aikaa taas viettämään leffailtaa elokuvateatterissa, ja tämä elokuva oli todellakin katsomisen arvoinen. Minä ja ystäväni ol...
-
Pikku Prinssi on ajaton klassikko. Se on todella rakastettu tarina, joka on lähellä monien sydäntä. Tämä Antoine de Saint-Exupéryn kirja jul...
-
Tarinalla on alku, keskikohta, ja loppu. Tämä on yksi ensimmäisistä asioista, jonka opin tarinan kirjoittamisesta jo lapsena. Se on sääntö, ...