Rahapaja, hyvä tarina loppuu aikanaan

Tarinalla on alku, keskikohta, ja loppu. Tämä on yksi ensimmäisistä asioista, jonka opin tarinan kirjoittamisesta jo lapsena. Se on sääntö, neuvo, sekä tarinan määritelmä. Nykymediassa, etenkin tietyissä Netflix sarjoissa, olen huomannut, että loppu on se, mihin tarinat tyssäävät. 

Rahapaja, tai alkuperäiseltä nimeltään La casa de papel on yksi suosikkisarjoistani Netflixissä. Tai no, se OLI yksi suosikeistani siihen asti, kun tekijät alkoivat selkeästi pelkästään rahastamaan kyseisellä tarinalla. Tämä postaus sisältää tästä eteenpäin juonipaljastuksia kyseisestä sarjasta, joten jos et ole katsonut sitä, suosittelen lämpimästi katsomaan kaksi ensimmäistä kautta ja kolmannen kauden ensimmäisen jakson. Jos haluat kuitenkin tietää, miksi pidän tarinan lopettamista tärkeänä, voi skipata juonipaljastukset siirtymällä kohtaan, jossa on lihavoidulla tekstillä ilmoitettu spoilereiden loppuminen. 

Rahapaja kertoo joukosta rikollisia, jotka suunnittelevat vuosisadan ryöstöä. Porukkaa johtaa suunnitelman aivot, joka kutsuu itseään nimellä Professori. Jokainen ryhmän jäsen saa salanimen, jolla kutsua toisiaan, koska Professori on kieltänyt ryhmän sisäiset henkilökohtaiset suhteet. Porukkaan kuuluvat siis päähenkilö Tokio, jonka näkökulmasta Rahapajan tarinaa kerrotaan, Río, Nairobi, Berliini, Denver ja hänen isänsä Moskova, sekä keskenään läheiset Oslo ja Helsinki. Tokio on poliisilta karkumatkalla oleva rikollinen, Rio on porukan hakkeri, Nairobi osaa väärentää rahaa, ja Professori organisoi Espanjan kuninkaallisen rahapajan ryöstöä ulkoakäsin, kun taas kaupungin nimillä kutsutut hahmot pääsevät tositoimiin. Tästä alkaa monia päiviä kestävä ryöstö, jonka aikana tapahtuu aivan hulluja käänteitä, kun Professori esimerkiksi uskaltautuu lähestymään ryöstöä tutkivaa poliisia, ja aloittaa jopa parisuhteen tämän kanssa. Rahapajassakaan kaikki ei suju odotetusti, kun ryöstäjien väliset suhteet kiristävät milloin kenenkin pinnaa, ja panttivangitkin onnistuvat välillä pääsemään ihon alle (etenkin Arturito, vaikka hän onkin panttivanki, häntä kohtaan on erittäin vaikea tuntea sympatiaa). Joka kerta, kun katsoja kuitenkin luulee, että nyt peli on pelattu, seuraavassa jaksossa paljastuu, että kaikki oli osa Professorin erittäin tarkkaa suunnitelmaa. Professori on todellakin miettinyt kirjaimellisesti aivan kaikkea.

On varmaan selvää, miksi pidän tästä sarjasta. Toimintaa, draamaa, ja jännitystä riittää vaikka muille jakaa. Kuten sanoin spoilerivaroituksessani, en kuitenkaan suosittele katsomaan tätä sarjaa kolmannen kauden ensimmäistä jaksoa pidemmälle. Miksi? Tämä sarjahan sisältää jo viisi kautta, hahmot ovat mieleenpainuvia ja pidettäviä, ja tarina on täynnä juuri sitä jotakin, mitä rakastan. Yleensä haluaisin tietenkin viettää suosikki fiktiohahmojeni parissa niin paljon aikaa kuin mahdollista, mutta Rahapaja on täydellinen esimerkki siitä, miksi tarina on osattava lopettaa oikeaan kohtaan.

Kuten sanoin, tarina kertoo Espanjan historian suurimmasta ryöstöstä, joka sisältää tunnelmaa ja mukaansatempaavan juonen. Ensimmäisessä kaudessa kerrotaan ryöstön taustat, ja se, miten Professori valmisteli kokoamansa rikollisporukan ryöstöön. Katsoja pääsee tutustumaan jokaiseen hahmoon syvällisesti, ja sarjassa on tutkittu loistavasti myös jokaisen hahmon motivaatioita ja syitä sille, miksi he haluavat nämä rahat. Hahmojen väliset kemiatkin toimivat aivan loistavasti, ja näemmekin, miten heidän suhteensa kehittyvät hiljalleen. Vaikka hahmojen taustat paljastuvat pikkuhiljaa koko ajan, pääsemme silti heti toiminnan ytimeen, eli ryöstöön. Taustat paljastuvat hiljalleen pala palalta, jolloin katsoja voi itse alkaa päätellä asioiden kulkua, vaikka tämä sarja on käsikirjoitettu niin nerokkaasti ja odottamattomasti, että katsojan on oikeasti mahdotonta arvata, mitä seuraava jakso tuo tullessaan.

Toisella kaudella ryöstön pitkittyessä ja rosvojoukkomme väsyessä, heidän välilleen alkaa syntyä kitkaa. Professori koittaa pitää kaiken kasassa ulkoakäsin, joka johtaa kuitenkin siihen, että ryöstöä tutkiva Raquel, Professorin uusi tyttöystävä, saakin tietää Professorin olevan osana ryöstöä. Luonnollisesti Raquel on murtunut tästä tiedosta, eikä hän todellakaan toimi siten, miten hänen odottaisi poliisina toimivan. Loppujen lopuksi toinen kausi kuitenkin loppuu siihen, että rosvojoukkomme onnistuu saamaan rahat ja ryöstön loppuun onnistuneesti. He ovat tietenkin kokeneet menetyksiä ja paljon draamaa ryöstön aikana, mutta ainakin he saivat onnellisen lopun.

Tähän loppuvat juonipaljastukset. 

Rahapajan tarinan koko idea on seurata tämän rosvoporukan suunnittelemaa historian suurinta ryöstöä. Tämä ryöstö kuitenkin saa päätöksensä jo toisella kaudella. Kolmas kausi alkaa sillä, että katsojille näytetään, mitä kaikkea rosvojoukkomme on tehnyt rahoillaan. He ovat kaikki saaneet onnellisen loppunsa, ja saamme myös tietää sen, miten osa panttivankina olleista ovat päässeet jatkamaan elämäänsä. Kuten sanoin, tarinalla on alku, keskikohta, ja loppu. Rahapaja olisi ollut täydellinen sarja, jos se olisi jätetty rauhaan toisen kauden päätyttyä, ja jos kolmannen kauden ensimmäinen jakso olisi ollut toisen kauden viimeinen. Kaikki tarinan osat ovat toisella kaudella saaneet hienot päätökset, hahmot ovat saaneet jotakuinkin onnelliset loppunsa, katsoja on tyytyväinen. Mihin tarina edes voisi mennä onnellisesta lopusta? Mitä järkeä on enää jatkaa tarinaa, kun ryöstö, joka on koko tarinan keskiössä, on saatu päätökseen?

Netflix näki, kuinka paljon suosiota Rahapaja sai, ja rahanhimon sokaisemina, he päättivät jatkaa Rahapajaa. Kolmannen kauden keskiössä oleva konflikti on todella pakotettu, typerä, ja suoraan sanottuna isku vasten kasvoja. Ensimmäinen jakso antaa katsojille sen täydellisen lopun, jonka katsoja luonnollisesti toivoikin näiden hahmojen saavan, mutta ottaa sen samantien pois. Käsikirjoittajat ensin antavat lapselle maailman maukkaimman tikkarin, ja kun lapsi on siitä hetken aikaa saanut nauttia, he riistävät tikkarin lapsen käsistä ja antavat tilalle kasan parsakaalia. 

Kyseinen sarja on kuitenkin aivan täydellinen esimerkki tarinan lopettamisen tärkeydestä. Tarinassa on aina alku, keskikohta, ja loppu. Rahapajassakin on täydellinen loppu, joka otetaan katsojilta pois vain sen takia, että tekijät halusivat lisää rahaa. Rahapajan tekijöiden toinen sarja Sky Rojo on todiste siitä, että tekijät olisivat voineet antaa Rahapajan loppua toiseen kauteen, koska Sky Rojon molemmat kaudet saivat myös suosiota, ja olivat yhtä loistavia kuin Rahapajakin. Sky Rojo kuitenkin päättyi toiseen kauteen, jossa oli onnellinen ja hiukan avoin loppu, joka jättää katsojan todella tyytyväiseksi. Toivotaan siis, etteivät Rahapajan tekijät tee samaa virhettä Sky Rojon kanssa tekemällä sen tarinalle lisää kausia. Kuten lause päättyy pisteeseen, tarina päättyy siihen, että kaikki hahmot ovat saaneet sellaisen lopun, joka käy tarinan kulussa järkeen. Rahapaja tarina onnistui rakentamaan mahtavan alun, keskikohdan, sekä lopun, mutta koska tarina menestyikin, Netflix halusi jatkoa, jolloin tarina ei saanut loppua. 

Jos siis haluat kirjoittaa hyvän tarinan, anna sille lopetus. Vaikka rakastankin kaikenlaisia fiktiomaailmoja, hahmoja, sekä tarinoita, kaikki maailmat, hahmot, sekä tarinat ansaitsevat jonkinlaisen lopun. Kun yksi asia loppuu, jokin uusi voi alkaa. Ja kun tarina saa lopun, sen maailmaan on hauska palata uudestaan jonkin ajan päästä, ja kokea sama seikkailu uudestaan. Lopussa pääsemme aina näkemään, mitkä asiat ovat tarinan aikana muuttuneet, kuinka pitkälle hahmot ovat kehittyneet, ja mitä tarinan maailmalle on tapahtunut. 

Olen lukenut, katsonut ja pelannut monia tarinoita, joiden maailmoihin rakastuin todella. Niiden loput ovat aina olleet katkeransuloisia, koska minun on täytynyt sanoa hyvästit maailmalle. Juuri siksi loppu on jokaiselle tarinalle tärkeä. Kun tiedän tarinan loppuvan, osaan arvostaa sitä lyhyttä aikaa, jonka pääsen viettämään sen maailmassa, vielä enemmän.

Mitä mieltä itse olet Rahapajasta? Oletko katsonut/lukenut/pelannut jotakin, jonka loppu jätti sinuun suuren vaikutuksen?

Pilaavatko spoilerit tarinan?

Spoileri, juonipaljastus, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tai no, monet ihmiset eivät kyllä pidä spoilereista ollenkaan. Monissa arvosteluissa, teoriavideoissa, sekä jotakin tarinaa koskevissa keskusteluissa, ihmisiä varoitetaan etukäteen siitä, jos ne sisältävät mahdollisia spoilereita kyseisestä tarinasta. Suomisanakirjan määritelmän mukaan spoilerit pilaavat esimerkiksi elokuvan paljastamalla sen juonenkäänteet jollekin, joka ei ole vielä nähnyt kyseistä elokuvaa. Tässä postauksessa haluan kuitenkin pohtia juonipaljastuksia. Voiko spoileri oikeasti pilata kokonaisen tarinan?

Tämä postaus ei sisällä suoria juonipaljastuksia, mutta sisältää kuitenkin jonkin verran viittauksia Danganronpa peleihin, Steven Universeen ja This is us sarjaan.

Juonenkäänteet ovat yleensä tarinan kohokohta. Ne voivat kääntää kaiken päälaelleen moneen kertaan. Koko tarina saattoi olla esimerkiksi päähenkilön unta, tai päähenkilö oli koko ajan kuollut, tai joku toinen hahmo olikin salaa elossa. Ne ovat kuitenkin vain yksi osa tarinaa, jotka saattavat muuttaa aikaisempien tapahtumien kontekstia jollakin tavalla, tai täysin, kuten esimerkiksi Steven Universessa. Juonenkäänteiden takia jotkut tarinat ovat jopa parempia, kun ne koetaan uudestaan. Tarinoista saattaa löytää asioita, joita ei ensimmäisellä kerralla huomannut. Juonenkäänteen kokeminen ensimmäistä kertaa, kun itse lukee, pelaa, tai katsoo kyseistä tarinaa läpi, on usein aivan mahtavaa. Asiat loksahtavat kohdalleen, jokin asia, joka ei aiemmin käynyt järkeen onkin nyt päivänselvä. Tämä on yksi piste sille, että juonipaljastukset voivat pilata yhden osan tarinan kokemisesta. Minusta tarinoissa on hauskaa koettaa itse keksiä, mihin tarina johtaa seuraavaksi, ja nähdä myös muiden teorioita tarinoiden maailmasta, sekä mahdollisista tapahtumista. 

Toisaalta taas spoilerit ovat myös saaneet minut uppoutumaan eräisiin tarinoihin. Esimerkiksi Danganronpa on sellainen murhamysteeri kuolemapeli, jota en olisi pelannut läpi, jos en olisi kuullut tiettyjä juonipaljastuksia tarinasta. Ennen kuin pelasin ensimmäisen Danganronpan, minulle oli jo paljastettu suurin osa murhaajista, sekä uhreista. Samoin kävi Danganronpan toisen osan kanssa. Tiesin odottaa esimerkiksi erään hahmon oikean luonteen paljastumista. Vaikka tiesin nämä asiat tästä tarinasta, miksi vaivauduin? Miksi nautin niistä kuitenkin erittäin paljon?

Vastaus tähän on se, että murhaajat sekä uhrit olivat vain yksi osa tarinaa. Tietenkin ne ovat todella tärkeä osa Danganronpan tarinaa, ja ne ovat jokaisen chapterin keskiössä. Näiden murhien ympärille on kuitenkin rakennettu aivan mahtavat hahmot, sekä muita mielenkiintoisia tapahtumia. Muut tapahtumat, hahmoihin tutustuminen, sekä koko tarinan tunnelma on jotain sellaista, mitä spoilerit eivät voi kertoa. Vaikka kuvailisi tämän tarinan tunnelmaa, sen kokeminen itse tuntuu kuitenkin erilaiselta. Spoilerit eivät siis pilanneet minulta tätä tarinaa.

On myös tarinoita, joissa tarina itse tekee juonipaljastukset omasta tarinastaan. Esimerkiksi lämminhenkinen sarja This is us paljastaa jo hyvin aikaisin, että yksi rakastetuimmista hahmoista ei ole osa päähenkilöiden aikuiselämää, koska hän on kuollut. Katsojat eivät kuitenkaan tarkalleen tiedä, miten tämä hahmo on kuollut. Vaikka tämä kuolema juonenkäänne onkin spoilattu, tarinasta on helppo nauttia, koska pääsemme näkemään, miten tämä juonenkäänne on vaikuttanut hahmojen elämiin. Tämäkin oli sellainen juonenkäänne, josta tiesin jo ennen kuin edes katsoin sarjaa, eikä se vaikuttanut ollenkaan katselukokemukseeni. Samoin kuin Danganronpassa, tässä tarinassa on paljon muita loistavia puolia, mysteereitä, sekä tunnelmaa.

Tarinan käänteitä on hauska arvuutella itse, ja tietenkin jonkin juonenkäänteen tietäminen etukäteen vie pois sen yllätyksellisyyden. Aina, kun haluan kokea jonkin uuden tarinan, koetan tietenkin vältellä spoilereita ennen kuin olen saanut koko tarinan koettua. Itse pähkäily on hauskaa, enkä halua antaa spoilereiden vaikuttaa katselu-, luku-, tai pelikokemukseeni. En kuitenkaan keksi yhtäkään spoileria, joka olisi pilannut minulta koko ilon. Hyvä tarina on sellainen, jota spoilerit eivät voi pilata, koska tarina sisältää paljon asioita, joita ei voi kuvailla. Tunteet, tunnelma, sekä tapahtumat, jotka johtavat kyseisiin juonenkäänteisiin ovat aina mielenkiintoisia.

Minusta vastaus kysymykseen pilaavatko spoilerit tarinan on ei. En tietenkään halua tietoisesti etsiä spoilereita sellaisista tarinoista, jotka olen kiinnostunut lukemaan, katsomaan, tai pelaamaan. Se, jos tarinan juonenkäänteen tietää etukäteen, ei ole aina negatiivinen asia. Jos on tullut spoilatuksi, mutta kykenee silti nauttimaan tarinasta, minusta se on merkki taitavasta kirjoittamisesta. Spoileri ei voi pilata tarinaa, jos se on kirjoitettu tarpeeksi hyvin. Minusta on kuitenkin hyvä, että eri tarinoita käsittelevissä keskusteluissa annetaan varmuuden vuoksi spoilerivaroitukset, jos oma pohdinta sisältää juonipaljastuksia. Spoilerit voivat pilata yhden hauskan osion tarinoiden kokemisesta, ja se osa on palapelin rakentaminen itse omassa päässä ensimmäisellä luku-, peli-, tai katselukerralla. Ne eivät pilaa koko tarinaa, mutta minusta on tärkeää antaa kaikille mahdollisuus nauttia haluamistaan tarinoista ilman spoilereita.

Mitä mieltä itse olet spoilereista? Onko jokin spoileri pilannut oman kokemuksesi jostakin tarinasta? 

Billie Eilishin tarina kuvina on luettava sydämellä

Billie Eilish on aikakautemme yksi puhuttelevimmista laulajista. Hän nousi suosioon jo 15 vuotiaana, ja nyt 20 vuotias Billie on saavuttanut elämässään jo erittäin paljon. Rakastuin hänen musiikkiinsa jo lukioaikoina, kun hän julkaisi biisin Bellyache. Tämän monilahjakkaan laulajan musiikissa minua on erityisesti puhutellut moni sanoitus. Todella iso osa hänen kappaleistaan ovat täysiä bangereita, joita en koskaan kyllästy kuuntelemaan, koska myös instrumentaalinen puoli tässä musiikissa on erittäin koukuttavaa. Sanoituksissaan Billie puhuu usein avoimesti ongelmista, joita hän on itse joutunut kokemaan ja näkemään. Yksi syy sille, miksi rakastankin hänen musiikkiaan niin paljon on se, että voin samaistua moniin hänen sanoituksiinsa, ja lisäksi niistä löytyy paljon erittäin kauniita kielikuvia ja metaforia. Siksi myös Billien omaelämänkerrallinen kuvakirja oli minulle pienoinen pettymys.

Olin erittäin innoissani, kun kuulin, että Billieltä julkaistaisiin omaelämäkerrallinen kirja. Lukutoukkana en malttanut odottaa, että pääsisin käsiksi tähän kirjaan. Sain kirjan isältäni joululahjaksi, ja pääsin viimein lukemaan sen. Tai no, ei tässä kirjassa ollut paljoa luettavaa. Tämä kirja on enemmänkin valokuva-albumi kuin kirja. Pisin tekstinpätkä löytyy aivan kirjan alusta, sen esipuheesta. On pakko myöntää, että esipuheessa Billie perustelee kirjan ulkomuodon ja tekstin vähäisyyden hyvin: "En halua tämän kirjan tuntuvan ikävystyttävältä, haluan sen tuntuvan valokuvakirjalta, jollainen sinulla voisi olla itsestäsi. En halua vääntää kaikkea rautalangasta. Haluan tarjota ison kasan kuvia, jotka puhuvat puolestaan." Billie lopettaa esipuheensa sanomalla, että haluaa lukijan vain omin silmin näkevän hänet ja hänen elämänsä. 

Esipuheen jälkeen kirja on lähes kokonaan pelkästään kuvia. Joillakin aukeamilla kuvien välissä on muutaman rivin verran tekstiä, mikä ei kerro kuvista kovinkaan paljon. Billien peloton ja energinen persoona paistaa kuvista läpi jo vauvakuvissa, ja hän on aina ollut musiikin ja taiteen ympäröimä. Perhe ja ystävät ovat hänelle erittäin tärkeä asia, ja se välittyy kuvista vahvasti. Se vähä, mitä kirjassa on tekstiä, kertoo paljon Billien läheisistä. Erityisesti kirjassa on läsnä Finneas, Billien isoveli. Billie myös paljastaa urheilullisen puolensa tässä albumissa, joka oli minulle uutta. Hän on harrastanut pikkulapsesta asti ilmavoimistelua. Elämänkerrasta löytyy paljon tällaisia hauskoja pikkufaktoja tästä idolisoimastani laulajasta, joiden ansiosta tuntuu, että olen kuitenkin päässyt tutustumaan yhteen idoleistani hiukan lähemmin. 

Tässä kirjassa on paljon hyvää, mutta silti olin hiukan pettynyt tähän. Minusta oli todella luova idea tehdä omaelämänkerta tällaisessa muodossa. Koska Billie on tosiaan vasta parikymppinen, hänellä ei vielä ole kovin paljoa elämää takana, vaikka hän onkin kokenut paljon. Kuten sanotaan, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta tässä kirjassa on osioita, joissa Billie alkaa kertomaan tekstissä jotakin mielenkiintoista asiaa, mutta nämä mielenkiintoiset asiat jäävät pintaraapaisuksi. Esimerkiksi sivulla 149 Billie kommentoi kuvia: "Tällä kiertueella olin luultavasti henkisesti huonommassa jamassa kuin koskaan. Se oli myös todella hankala kiertue. Aina kun näen kuvia tuolta ajalta, rintaani puristaa muistaessani, miltä silloin tuntui. Kuulostaa ylitunteelliselta, lol, mutta se on totta. Keikat olivat silti uskomattomia, ja fanit piristivät minua joka ilta." Hän on ollut aiemmin avoin mielenterveysongelmistaan, joten minusta olisi ollut mielenkiintoista, jos hän olisi voinut syventää kyseistä kommenttia kertomalla hiukan enemmän. Tietenkin ymmärrän, ja kunnioitan Billien yksityisyyttä, ja jokainen ansaitsee itse valita sen, mitä itsestään maailmalle jakaa. Kirjassa oli kuitenkin monia samantyylisiä kohtia, joissa kuvatekstit aloittavat jonkin mielenkiintoisen asian, joka jää kuitenkin vain muutamaan lauseeseen. Moni kommenteista toi lukemisen aikana mieleeni 2010-luvun Facebook sääli postaukset, joissa joku itki ikävää oloa, mutta kun häneltä kysyttiin kommenteissa kertomaan lisää, postaaja ei suostunut kertomaan enempää.

Tiedän Billien olevan erittäin lahjakas kirjoittamaan, vaikkakin hänen kirjoituksensa ovat suureksi osaksi laulun sanoja. Kirjan kirjoittaminen, ja vieläpä omaelämäkerran laatiminen on aivan erilaista kirjoittamista kuin laulujen kirjoittaminen. Nostan todellakin hattua tälle nuorelle artistille, koska idea luoda omaelämänkerta kuvamuodossa oli erittäin luova. En ole nähnyt yhtä ainutta toista elämänkertaa, joka olisi koostettu kuin valokuva-albumi, vaikka olenkin lukenut monia luovalla tavalla tehtyjä elämänkertoja. 

Suurin kritiikkini tätä kirjaa kohtaan on se, että paljon mielenkiintoista asiaa jää sanomatta sellaiselta ihmiseltä, jonka kyky luoda taidetta sanoilla on maailmanluokkaa. Toisaalta, kun luin esipuheen uudestaan, se on varmasti koko kirjan idea. Billie ei halunnut sanoa liikaa puhumalla asioista, vaan hän halusi näyttää tarinansa kuvillaan. Pettymykseni ei johdu siitä, että tämä kirja olisi huono, vaan koska minulla oli erilaiset odotukset sitä kohtaan. Luettuani tämän uudelleen ja katseltuani kuvat läpi jälleen tätä postausta varten, aloin tykästyä kirjaan ja arvostaa sitä enemmän. Kuvat Billien eri elämänvaiheista, kiertueista, konserteista ja muusta elämästä kyllä kertovat aivan omaa tarinaansa tästä nuoresta artistista. 

Tämä on minusta sellainen kirja, jota ei pidä lukea silmillä, vaan sydämellä. Vaikka olisin mielelläni lukenut monista tekstissä vihjatuista aiheista enemmänkin, ymmärrän, että Billie tahtoo kuitenkin pitää jonkinlaisen yksityisyydenkin. Kaikki kuvat ovat todella hienoja ja laadukkaita. Ne kertovat yhdestä lempilaulajistani erittäin paljon, ja antaa lukijalle hyvän kuvan hänen persoonastaan ja elämästään, vaikka osa asioista jääkin vain pintaraapaisuksi. Billien kasvutarina, hänen tyylinsä kehittyminen sellaiseksi kuin se on nykyään, ja erilaiset vaiheet, sekä esimerkiksi hänen kiusallinen ihastuksensa Justin Bieberiin kerrotaan kuvien kautta häpeilemättä. 

Suosittelen tätä kirjaa erityisesti Billie faneille, sekä niille, jotka pitävät omaelämänkerroista. Billie on monessa asiassa esimerkiksi musiikin puolella luonut paljon uutta ja hänen levynsä ovat todella uniikkeja. Myös tämä elämänkerta on todella uniikki kokemus. Aluksi en pitänyt siitä, koska se ei ollut yhtään muiden lukemieni elämänkertojen tyylinen. Toisella lukukerralla tykästyessäni siihen tajusin kuitenkin, ettei muutos ja uusien asioiden kokeileminen taiteessa ole todellakaan paha asia. 

Mitä mieltä itse olet Billie Eilishin omaelämänkerrasta? Olisitko itse toivonut siihen enemmän tekstiä, vai oliko se täydellinen juuri sellaisena kuin se oli?

Encanto, uusi suosikki Disney elokuvani

 Disneyn uusin elokuva Encanto on saanut todella lämpimän vastaanoton. Sen taianomainen maailma, upea musiikki, ja ihastuttavat hahmot nostivat tämän elokuvan heti uudeksi suosikki Disney elokuvakseni. Pidin Encantosta niin paljon, että olen katsonut sen jo useamman kerran, ja kuunnellut sen lauluja toistolla jo pitkään. Disney elokuvat ovat aina olleet lähellä sydäntäni ja Encanto on juuri sitä, mitä Disney elokuvilta toivoo saavansa. Sen tarina tuntuu uudelta verrattuna vanhoihin Disney klassikkoihin. Miten Encanto onnistuu erottumaan muiden aivan upeiden Disney elokuvien joukosta niin paljon?

Ensimmäinen silmäänpistävä asia tässä elokuvassa on itse päähenkilö, Mirabel. Hän ei ole lainakaan niin kuin aiemmat Disney elokuvien päähenkilöt. Verrattuna muihin perheensä jäseniin hän vaikuttaa jopa normaalilta. Hänhän eroaa perheensä jäsenistä siten, ettei hän itse saanut taianomaista lahjaa, eli supervoimaa, jonka kaikki muut hänen perheensä jäsenet ovat saaneet. Ensinäkemältä Mirabel näyttää Disney elokuvan sivuhahmolta. Hän ei myöskään ole prinsessa, tai tule prinsessaksi. Hänen Disney prinsessa statuksestaan on kuitenkin ristiriitaa Disneyn fanikunnassa, koska Mirabel kuitenkin täyttää osan Disney prinsessa statuksen saamisen säännöistä.

On myös mainittava, että Encantossa on todella paljon keskiössä olevia hahmoja. Pelkästään Madrigalien perheessä on 12 hahmoa, joista jokainen saa elokuvan aikana loistaa. Kun tähän lasketaan mukaan vielä Mariano, Marianon äiti, sekä muut kyläläiset, puheroolissa olevia hahmoja on ennätyslukema. Encanton sivulle Disney fandomi Wikissä on listattu jopa 21 hahmoa. Minusta tälle listalle olisi voinut kuitenkin lisätä myös Casitan, eli Madrigal perheen kotitalon, koska Casita on yhtä persoonallinen ja värikäs hahmo kuin muutkin Madrigalit.

Minua ilahdutti suuresti myös se, ettei Encantossa ollut oikeaa pahista. Koko elokuvan alusta asti katsojalle uskotellaan, että pahis olisi mystinen tío Bruno Madrigal, joka katosi. Hänen lahjansa on kyky nähdä tulevaisuuteen. Brunon lahja ei kuitenkaan kerro tulevaisuutta suoraan, vaan näyttää pelkästään kuvia, joita Brunon itse pitää tulkita. Elokuvassa on jopa kokonainen laulu, jossa Mirabelin täti Pepa, setä Felix, serkut Dolores ja Camilo, sekä sisko Isabela kertovat omasta kokemuksestaan Brunon kanssa varoittelevaan sävyyn. Laulun nimi "We don't talk about Bruno"/"Me ei mainita Brunoo" antaa ymmärtää, että Bruno olisi pahanhaluinen ja vaarallinen. Kun Mirabel kuitenkin löytää Brunon, hän paljastuu oikeastaan aika surulliseksi tapaukseksi. Bruno päätti paeta ja piiloutua perheeltään vuosikausiksi, koska hän ei halunnut satuttaa heitä, tai kyläläisiä näyillään.

Lähemmäksi oikean pahiksen statusta pääsee itse asiassa Abuela Madrigal, vaikkei häntäkään voi suoranaisesti sanoa pahikseksi. Abuelan tekojen ja asenteen takaa paljastuu menettämisen pelko ja rakkaus perhettä kohtaan. Encanton viesti on minusta todella kaunis. Kukaan ei ole paha, mutta kaikki saattavat joskus tehdä pahoja asioita esimerkiksi pelosta. Se, että joku tekee jotain väärää ei tietenkään ole sellainen asia, mitä pitäisi katsoa sormien lävitse, mutta aina voi antaa anteeksi ja aloittaa alusta. Kun Madrigalien Casita menee rikki, he saavat sen rakennettua uudestaan ja paljon vahvemmaksi, kun antavat toisilleen anteeksi.

Viimeisenä, muttei Encanton kohdalla missään nimessä vähäisimpänä, mainitaanpa musiikki. Yleensä Disney elokuvissa on yksi laulu, joka erottuu muista, ja josta kyseinen elokuva tunnetaan. Esimerkiksi Frozen tunnetaan laulusta Let it go/Taakse jää, Frozen 2 Into the unknown/Tuntemattomaan, Ariel taas Part of your worldista/Unelmiin mä jään, ja Mulan kappaleesta I'll make a man out of you/Niin kuin mies. Encantosta taas ei voi valita vain yhtä laulua, josta se tunnettaisiin. Tämä on ensimmäinen Disney elokuva, josta osaan nimetä ulkomuistista jokaisen laulun heti ensimmäisen katselukerran jälkeen. Hamiltonista tunnettu Lin-Manuel Miranda kirjoitti Encanton laulut, joten en yhtään ihmettele miksi ne jäivät heti soimaan päähäni. 

Mielestäni syy sille, miksi jokainen Encanton laulu on niin mieleenpainuva on se, että suurin osa hahmokehityksestä tapahtui niiden aikana. Pääsimme laulujen avulla myös tutustumaan jokaiseen Madrigaliin hiukan lähemmin, joihinkin enemmän, joihinkin vähemmän. Ensimmäinen laulu Family Madrigal/Perhe Madrigal esittelee meille päähenkilöt. Mirabel laulaa siinä perheestään ja kertoo jokaisen lahjasta, mutta samalla tutustumme Mirabeliin itseensä. Hän ei tykkää puhua itsestään, johon selviää syy laulun lopussa: hänellä ei ole lahjaa, ja hän ihailee suuresti perheenjäseniään, joilla on lahja. Toinen laulu Waiting on a miracle/Mä yksin ootan ihmettä on Mirabelin "I want" laulu, eli toivelaulu. Siitä selviää, mitä hän oikeasti tuntee ja toivoo. 

Kolmantena lauluna on yksi Disneyn samaistuttavimmista lauluista Surface pressure/Pinnan alla, joka kertoo siitä, millaisia paineita perheen voimanaisella Luisalla on. Luisa on fyysisesti erittäin vahva, mikä kuvastaa sitä, kuinka hän yrittää kantaa koko maailman painon niin fyysisesti kuin myös henkisesti. Kuka tarvitsee terapiaa, kun voi vain kuunnella ja/tai laulaa tämän laulun mukana?

Jos olisi pakko valita yksi suosikki laulu Encantosta, se olisi neljäs laulu: We don't talk about Bruno/Me ei mainita Brunoo. Brunon hahmo sai nimensä tämän laulun mukaan. Hänen nimensä oli alunperin tarkoitus olla Oscar, mutta tämän laulun kertosäe "We don't talk about Bruno, no, no, no" kuulosti lauluntekijöiden mielestä paremmalta, jos hänen hahmonsa olisi nimeltään Bruno. Tämä on kyllä totta, "We don't talk about Oscar, no, no, no" ei kyllä todellakaan iske samalla tavalla. Rakastan tätä laulua, koska tässä laulussa suosikki Madrigalini pääsevät loistamaan. Pepa, Felix, ja heidän lapsensa Camilo ja Dolores saavat tässä laulussa jonkin verran hahmokehitystä, joka sai minut toivomaan, että etenkin Camilo olisi saanut enemmän ruutuaikaa. Tämä absoluuttinen bangeri jää heti soimaan päähän, ja se yhdistettynä upeaan koreografiaan luo aivan mahtavan kokonaisuuden, jonka olen katsonut Youtubesta todella monta kertaa. 

Viides kappale What else can I do/Mä uutta näin teen on Mirabelin isosisko Isabelan hahmokehitys laulu. Siinä saamme tietää, että myös hän tuntee valtavaa painetta. Isabela on onnettomassa parisuhteessa, mutta olisi valmis menemään kyseisen miehen kanssa naimisiin perheensä vuoksi. Hänen on oltava täydellinen koko ajan, eikä hän pääse lepäämään edes omassa huoneessaan. Itse täydellisyys kuitenkin huomaa pystyvänsä luomaan kukkien lisäksi myös kaktuksia, ja muita epätäydellisiä kasveja, mistä hän innostuu todella paljon. Lisäksi tämän laulun myötä Mirabel ja Isabela tulevat läheisemmiksi kuin koskaan ennen.

Dos orguitas (Kaksi perhosta) on erittäin kaunis laulu, ja se on jokaisessa Encanton versiossa jätetty alkuperäiselle kielelleen: espanjaksi. Se on surullinen laulu, joka soi taustalla, kun katsojille paljastetaan Abuelan menneisyys ja hänen rakkaustarinansa Mirabelin isoisän (Abuelo) Pedron kanssa. Tämä kappale saa minut kyyneliin joka kerta, kun katson Encanton. Abuela Madrigalin surullinen tarina kerrotaan todella koskettavasti, ja tämä kappale sopii niin sanoitukseltaan kuin myös tunnelmaltaan täydellisesti kyseiseen kohtaukseen.

Lopussa, kun Bruno pääsee palaamaan perheensä luokse, pääsemme kuulemaan kappaleen All of you/Jokainen. Tässä jokainen Madrigal saa oman vuoronsa loistaa, selittää oman näkökulmansa, pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Vaikka mielestäni Encanton loppu on hiukan kiireisesti viimeistelty, se on kuitenkin Disney elokuvalle sopiva loppu. Anteeksiannot tapahtuvat hiukan liian nopeasti, mutta ainakin saamme tässä laulussa muutaman hauskan viittauksen Disneyn aikaisempaan elokuvaan, Frozeniin. Tästä etenemmekin vielä toiseen kappaleeseen, Hola Casitaan, jonka aikana Madrigalit korjaavat Casitan kyläläisten avustuksella. Kaikki hahmot saavat omalle kehitykselleen onnellisen lopun, ja Madrigaleista tulee yhä vain läheisempiä.

Rakastan Encanto elokuvaa, ja aion katsoa sen vielä monta kertaa uudestaan, koska jokaisella kerralla siitä saa irti jotain uutta. Suosittelen tätä lämpimästi aivan kaikille, varsinkin Disney faneille. Totta puhuen toivon, että Encanto saisi spin off-sarjan, koska Madrigalien maagisesta ja fantastisesta perheestä saisi irti niin paljon mahtavia tarinoita. Jokainen Madrigalin perheenjäsenistä on niin valloittava persoona, että olisi ihana päästä tutustumaan heihin vielä paremmin esimerkiksi juuri spin off-sarjassa, tai jatko-osalla. Toisaalta Disney+:ssa ilmestyy usein myös yksittäisiä Disney+-shorts pätkiä. Tällaisia pätkiä on saanut esimerkiksi Luca (Ciao Alberto), sekä Frozen (Olafin oma pähkinänkuori versio aiemmista Disney elokuvista). Ehkä myös Encantosta saattaa siis ilmestyä tällaisia pätkiä. 

Mitä itse olit mieltä Encantosta? Mikä sen lauluista on sinun suosikkisi? Entä mitä mieltä olet mahdollisesta jatkosta Madrigalien perheen tarinaan?

2022 odotukset

Ensi vuosi tuo mukanaan paljon uusia asioita, joita odotan innolla. Tässä on lyhyt lista asioista, joita todella odotan 2022 vuodelta.

Martta Kaukonen: Sinun varjossasi

Kaukosen esikoisteos Terapiassa, josta tein myös oman postauksen, on yksi parhaista trillereistä, jonka olen lukenut. Kuvitelkaa vain, kuinka innoissani olin, kun BookBeatiin ilmestyi ilmoitus, että Kaukoselta julkaistaisiin toinen kirja 2022. Tämä kirja sivuaa kuvauksen mukaan saman tyylisiä aiheita kuin Kaukosen ensimmäinen teos. Sen päähenkilöitä ovat kuusikymppinen Maaria Lauttasaaresta, näyttelijä Minna, koulussa ennen loistavasti menestynyt Suvi, ja feministinen performanssitaiteilija Roni. He muodostavat ryhmän, joka ei suostu pysymään hiljaa #MeToo-kampanjan ansiosta. Kirjan kuvaus päättyy kysymykseen: "Voivatko ryhmäläiset luottaa toisiinsa, ja ajaako heitä oikeudenmukaisuuden jano, vai kostonhimo?" Kuulostaa siis erittäin lupaavalta!

Life is strange 1 remastered

Selailin mielenkiinnosta myös ensi vuonna julkaistavia pelejä. Life is strange-sarjan suurena fanina minua ilahdutti suuresti, kun näin 2022 julkaistavien pelien listalla LIS1 remastered. Tämä peli on minulle jo nyt nostalginen, vaikka pelasinkin sen ensimmäistä kertaa aivan lukion alussa. Sen tarina kertoo todella kauniin sanoman ystävyydestä ja rakkaudesta. Max Caulfield tajuaa valokuvaamistunnillaan, että hänellä on mysteerinen voima matkustaa ajassa taaksepäin, ja hän koettaa käyttää tätä voimaansa estääkseen lapsuudenystäväänsä Chloea kuolemasta, samalla yrittäen välttää uhkaavaa tornadoa, ja selvittäen Chloen ystävän Rachelin katoamista. Vaikka tässä tarinassa ja sen hahmorakennuksessa on omat aukkonsa, tämä peli on todella lähellä sydäntäni. Arcadia Bay on tavallinen kaupunki, mutta siellä asuu paljon rakastettavia hahmoja.

Helluva boss 2. kausi

Vaikka Helluva Bossin ensimmäinen kausi ei ole vielä pulkassa, sen toinen kausi on jo saanut oman trailerinsa. En todellakaan malta odottaa sitä, että pääsen näkemään mitä Vivziepopilla on varastossa meille syntisille sarjan faneille. Trailerin perusteella voimme odottaa, että saamme tietää lisää Blitzon menneisyydestä, hänen lapsuudestaan, ja seikkailuistaan ihmismaailmassa ennen IMP:n perustamista. Minua kiinnostaa erityisesti Blitzon ja Fizzerallin suhde. Yllätyksekseni, ilokseni, trailerissa oli myös Moxxie oletettavasti ryöstämässä pankkia, tai jotain muuta arvokasta aivan uuden tuntemattoman hahmon kanssa. Olen nähnyt spekulaatiota, että tämä voisi mahdollisesti olla taustatarina sille, miten Millie ja Moxxie tapasivat toisensa. Myös Striker tekee paluun tässä trailerissa. Hän taistelee Millietä ja Moxxieta vastaan, ilman Blitzoa paikalla. Ymmärrettävästi Striker kantaa kaunaa heitä kohtaan Harvest Moon festival jakson tapahtumien jälkeen. Olen erittäin innoissani tästä uudesta kaudesta, koska sarjan hahmot ovat erittäin mielenkiintoisia, Striker on yksi lempipahiksistani, ja koska haluan lisää hahmolauluja.

 Hazbin hotel 1. kausi

Vivziepopin sarjojen fanit pääsevät todella nauttimaan vuodesta 2022. Hazbin hotelin ensimmäinen kausi tulee vihdoinkin julki A24 ansiosta. Sarjan pilotti jakso julkaistiin jo kaksi vuotta sitten Youtubessa, ja on kerännyt sinä aikana 70 miljoonaa katselukertaa. Vaikka olemmekin saaneet ikäviä uutisia siitä, että suuri osa alkuperäisistä ääninäyttelijöistä vaihtuvat, odotan tätäkin. Tietenkin rakastan näitä alkuperäisiä ääninäyttelijöitä, ja siinä menee varmasti aikaa, että totun uusiin ääniin, mutta haluan antaa näille uusille äänille mahdollisuuden. Minulle tärkeintä Hazbin hotelissa on kuitenkin tarina ja hahmot. Lisäksi voin tukea alkuperäisiä ääninäyttelijöitä ja seurata heidän uraansa sosiaalisesta mediasta muutenkin. Olen kiitollinen siitä, että Hazbin hotel pilotin ansiosta tutustuin moneen uuteen ääninäyttelijään, joita nyt fanitan, ja seuraan innolla muitakin projekteja, joissa  he ovat olleet mukana. Minulla on suuri luotto Vivziepopiin ja tähän sarjaan. 

Mitä sarjoja/pelejä/kirjoja sinä odotat 2022 vuodelta? Oletko yhtä innoissasi tässä postauksessa mainitsemistani tarinoista?

Hyvää uutta vuotta!

2021 suosikkini

 2021 löysin ja rakastuin moniin uusiin tarinoihin. Luin enemmän kirjoja kuin koskaan aiemmin, katsoin paljon sarjoja, ja Nintendo Switch pelikonsolin hankittuani, rakastuin myös moneen uuteen peliin. Tässä postauksessa ajattelin jakaa lukijoideni kanssa, mitä kaikkea olen löytänyt ja mistä olen nauttinut fiktion upeassa maailmassa tänävuonna. 

Tammikuu

Jojo's Bizzarre adventure Part 5
Aloitin 2020 loppupuolella kunnolla katsomaan Jojoa, ja kun pääsin hiukan pitkästyttävän part 1:sen läpi, aloinkin maratoonata Jojoa huolella. Tammikuussa pääsin siis aloittamaan part 5:sen. Nautin tästä osasta erittäin paljon. Part 5 Jojo porukka on todella rakastettava ja persoonallinen, mikä ei ole yllätys, kun on katsonut aiemmat partit. Pidin tämän partin tarinan kerronnan rakenteesta, ja siitä, miten jokaisen hahmon taustatarina sai kokonaisen jakson. Lisäksi tämän partin pahiksillekin oli annettu kunnon taustatarinat, joten katsoja pystyi ymmärtämään ja tuntemaan empatiaa heitäkin kohtaan. (Tai no, ainakin suurta osaa kohtaan!) Vaikka Jojo on suurimmaksi osaksi hullun hauska, tämä osa sai minut myös itkemään, koska Araki todella osaa tehdä hahmoista pidettäviä. Itse tykästyin eniten tässä partissa Brunon ja Narancian hahmoihin. Pidin myös erittäin paljon partin pääpahiksesta, vai pitäisikö sanoa pääpahiksista. Hän, tai he, oli(vat) todella persoonallisia ja erikoisia. Myös tämän partin animaatiosta huomasi, että tekijät todella pistivät tähän koko sydämensä, ja että he todellakin pitävät Jojosta myös itse. Ja soundtrack, en voi olla mainitsematta myös sitä, koska Jojon (koko sarjan) musiikkeja on tullut vuoden aikana kuunneltua todella paljon.

Helmikuu

The good place
Hyvän mielen komediasarja Netflixistä, jota kaverini suositteli minulle, koukutti minut heti ensimmäisessä jaksossa. Michael Schur, joka on luonut myös The Officen ja Parks and recreationin, on ollut luomassa myös tätä tilannekomediaa. Tämän sarjan tarina keskittyy Eleanor Shellstroppiin, joka on kuollut ja päätynyt "hyvään paikkaan". "Hyvä paikka" ja "paha paikka" vastaavat meidän käsitystämme taivaasta ja helvetistä, vaikka niissä onkin tietenkin eroja. Eleanor kuitenkin tajuaa, ettei ollut tarpeeksi hyvä ihminen elämässään ansaitakseen pääsyä hyvään paikkaan. Hän koettaa pitää asian salassa, mikä johtaa hulvattoman hauskoihin tilanteisiin, ja aivan nerokkaaseen juonenkäänteeseen ensimmäisen kauden lopussa. Tätä ei kannata jättää välistä, varsinkin, kun sen viimeinen kausi ilmestyi juuri Netflixiin.

Maaliskuu

Among us
Olin pelannut tätä peliä tietenkin jo aiemmin, mutta tämän vuoden alkupuolella pelasin sitä erityisen paljon ystävieni kanssa, sekä jonkun verran myös randomien kanssa. Among us on todella yksinkertainen ja koukuttava peli. Sen idea on, että maximissaan 10 astronauttia, eli pelaajaa, suorittaa erilaisia tehtäviä ympäri avaruusalusta. Näiden pelaajien joukossa on kuitenkin yhdestä kolmeen imposteria, eli huijaria, joiden tehtävänä on tappaa muut pelaajat. Crewmatet, eli pelaajat, jotka eivät ole huijari, yrittävät saada kaikki avaruusaluksen tehtävät suoritettua tulematta tapetuiksi, ja äänestämällä samalla yksi kerrallaan ulos muita, jos he uskovat tämän olevan huijari. Huijari(t) voittaa, jos hän/he saa(vat) kaikki tapettua, kun taas crewmatet voittavat, jos he saavat kaikki tehtävät tehtyä, tai äänestettyä kaikki huijarit ulos. Pelin yksinkertaisuus tekee siitä niin koukuttavan, ja lisäksi se paljastaa kaveriporukasta taitavat valehtelijat ja pelaajat. Suosittelen tätä pelattavaksi etenkin kavereiden kanssa! Tämä on saatavilla kaikille konsoleille, sekä tietokoneelle.

Huhtikuu

Miika Nousiainen: Juurihoito
Tämä on Miika Nousiaisen kirjoitustyylin tuntien erittäin hauska kirja. Tarina kertoo kahdesta veljeksestä, Onnista ja Eskosta. Onni oli aina luullut olevansa ainut lapsi, mutta kun hänen hammaslääkärinsä Esko paljastuu hänen veljekseen, pienen kinan jälkeen he lähtevät isänsä jalanjäljissä kohti Australiaa. Matkan aikana he löytävät sisaruksia sieltä täältä ympäri maailmaa, ja tutustuvat tietenkin toisiinsa. Tämän tarinan metaforat on sidottu nerokkaasti hampaidenhoitoon. Kaiken hauskan takaa löytyy myös aito sanoma perheen arvosta ja elämäntarkoituksesta, sekä paljon oikeaa tietoa Australian kulttuurista. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi kaikille, jotka kaipaavat hyvänmielen luettavaa.

Toukokuu

Animal Crossing New Horizons

Sain huhtikuun lopussa itselleni Nintendo Switch konsolin, ja ensimmäinen pelini sille oli tietenkin Animal Crossing. New Horizons on ensimmäinen Animal Crossing peli, jota olen pelannut, joten voitte varmaan arvata, mihin käytin koko kesäni. Tämä hyvän mielen peli toimi täydellisenä vastapainona kandityöni edistämiselle, kun pääsin rakentamaan saartani, etsimään itselleni kyläläisiä, täyttelemään museotani, ja muuten vain nautiskelemaan tämän pelin äärellä niin itsekseni kuin myös ystävieni kanssa. Animal Crossingia pelatessa tulee aina hyvä mieli, koska sen musiikki, hahmot, ja rentouttava energia on vain niin koukuttavaa ja rauhoittavaa.

Kesäkuu

Miraculous Ladybug

Tässä kuussa ystäväni näytti minulle muutaman jakson tästä sarjasta, ja käännytti minut täten tämän absoluuttisen katastrofisen, aukkoja täynnä olevan, huonosti toteutetun tarinan suureksi faniksi. Tietenkin, Miraculous Ladybug on suunnattu lapsille, mutta silti siitä voi nauttia myös aikuisena. Kyllä, pidän tästä sarjasta erittäin paljon, vaikka se onkin rakenteellisesti ja tarinaa lähemmin katsottuna täysi katastrofi. Miraculous ladybug kertoo Marinette nimisestä pariisilaistytöstä, joka koettaa tasapainotella supersankari Ladybugin elämää koulun ja muun teini-iän elämän ohella. Hän on täysin ihastunut luokkalaiseensa Adrieniin, joka tasapainottelee salaa itsekin supersankari Cat noir elämän ja teini-elämän välillä. Adrien on täysin lääpällään Ladybugiin, tietämättä sen olevan Marinette, mutta Marinette Ladybugina ei ole pätkääkään kiinnostunut Cat noirista. Yhdessä Cat noir ja Ladybug yrittävät kuitenkin pysäyttää Hawkmoth nimisen pahiksen, joka käyttää pariisilaisten negatiivisia tunteita ottaakseen heistä vallan, ja varastaakseen Ladybugin ja Cat noirin supervoimien lähteen: miraculous nimiset korut. Tällä tarinalla on todella paljon potentiaalia, vaikka sen katsominen tuntuukin välillä raivostuttavalta. Jos rakastat viharakkauskatsoa, tai haluat vain pistää aivot narikkaan ja nauttia tämän sarjan kauniista animaatiosta, suosittelen tätä lämpimästi.

Heinäkuu

Beastars 2. kausi
Tätä olin odottanut todella pitkään. Beastarsin ensimmäinen kausi osui ja upposi suoraan sydämeeni, joten kun sarjan toinen kausi ilmestyi Netflixiin, katsoin sen melkein yhdeltä istumalta. Legoshin, Louis senpain, Harun, ja muiden Cherryton Academyn, sekä koko Beastars tarinan maailman hahmot ovat todella kiinnostavia, syvällisiä ja upeasti kirjoitettuja. Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin ensimmäinen kausi loppui, joten tarinaan pääsee helposti mukaan. Ensimmäisellä kaudella ei keskitytty kovinkaan paljoa murhamysteeriin, josta koko tarina alkoi, mutta tällä kaudella Legoshi alkaa selvittämään kuka tappoi Temin. Vaikka tarina kerrotaankin suloisilla eläinhahmoilla, älä anna ulkokuoren hämätä. Tämä on todella synkkä ja syvällinen tarina, jonka hahmot ovat todella valloittavia ja mieleenpainuvia. Upeasti animoitu kokonaisuus, mahtavat ääninäyttelijät (niin dubissa kuin subissa), sekä erittäin banger taustamusiikit luovat erinomaisen kokonaisuuden. Jos pidät vakavammista tarinoista ja aikuisemmista, ja aidoista rakkaustarinoista, tämä sopii sinulle täydellisesti.

Elokuu

S.K. Tremayne: Äänet
Aloitin veljeni kanssa kesäkuussa Bookbeat tilauksen, joka on yksi syy sille, että olen tänävuonna saanut luettua enemmän kirjoja kuin koskaan aiemmin. Psykologisten trillereiden ja kauhun ystävänä pyysin tietenkin toiselta lukutoukka ystävältäni lukusuositusta tästä genrestä. Hän sitten suositteli minulle Tremaynen kirjaa Äänet. (Kiitos Pieni Suuri Kirjahylly <3 !) Itse vertasin tätä kirjaa mielessäni elokuvaan Kaunis mieli, koska kyseessä on tarina, jossa lukija ei oikeasti tiedä, ovatko tietyt tapahtumat päähenkilön mielenterveyden ongelmien tuotosta, vai todellisuutta. Innostuin kuuntelemaan myös muut Tremaynen kirjat, koska niissä on samaan kammottavaan tyyliin loistavasti rakennetut loppuratkaisut. Äänet (alkuperäiseltä nimeltään The Assistant) kertoo Jo nimisestä hiljattain eronneesta naisesta, jolla on kotonaan Electra niminen virtuaalinen kotiapulainen. Jo kuitenkin järkyttyy, kun Electra paljastaa hänelle tietävänsä Jon osallisuudesta erään nuoren miehen kuolemaan vuosia sitten. Tremaynen kirjat ovat todellakin nannaa kaikille psykologisten trillereiden faneille, ja Äänet, jossa käytetään hyväksi nykyajan teknologiaa, tuo esiin karmivia pelkoja teknologiian liittyen. 

Syyskuu

Your turn to die chapter 3 part 2

Danganronpa fanina ei varmaan tule yllätyksenä, että rakastan myös Your turn to die peliä. Opiskelijana se yllättää vielä vähemmän, koska peli on ilmaiseksi pelattavissa tällä sivulla. Olen odottanut pitkään ja hartaasti tätä chapteria ilmestyväksi, joten kun se viimeinkin julkaistiin, pelasin sen melkein heti. Your turn to die on minusta vielä parempi versio Danganronpasta, vaikka sen idea onkin hiukan erilainen. Pidän myös todella paljon YTTD:n hahmoista, jotka eroavat toisistaan paljon enemmän kuin Danganronpa hahmot. Danganronpassa kaikki hahmot ovat saman ikäisiä, koska he ovat luokkalaisia, mutta YTTD:ssä on eri ikäisiä hahmoja, opiskelijoita, lapsia, aikuisia, eri ammateista, ja eri taustoista. Chapter 3 part 2 oli todellakin suuri tunteiden vuoristorata. Kyseisen chapterin pääpahis Midori on rakastettavan raivostuttava hahmo, joka vetoaa todellakin siihen fanityttö puoleen minussa, joka rakastaa juuri tällaisia raivostuttavia hahmoja. Koko chapterin ajan pelaaja joutuu elämään epävarmuudessa siitä, onko yksi parhaista hahmoista elossa vai ei, ja yksi uusista tuttavuuksista saa pelaajan, eli Saran, valinnoista riippuen glow upin. Jos et vielä ole pelannut tätä, niin hopi hopi, tätä ei kannata missata.

Lokakuu

Deltarune chapter 2

Undertalen suurena fanina, ja edelleen opiskelijana, ei varmaan yllätä, että tämä peli oli pakko pelata. Chapter 1 aivan hullun cliffhanger lopun jälkeen Toby Fox palasi vihdoin ja viimein chapter 2 kanssa, joka oli aivan yhtä loistava kuin Foxin aiemmatkin pelit. Kirjoittajana ja säveltäjänä Fox on todellakin täysi nero. Hänen kaikki hahmonsa ovat mieleenpainuvia ja rakastettavia, ja tarinat ovat täynnä sydäntä. Jokainen hahmo saa todellakin huolellisesti kirjoitetun kehityksen, ja tämä chapter todellakin muuttaa asioita todella paljon. Vaikka Fox on todennut julkisesti, että Deltarunella tulee olemaan yksi selkeä loppu, johon ei voi vaikuttaa, tässä chapterissa on kaksi eri polkua. Kuten Undertalessakin, voit joko tappaa kaikki vastaantulijat, tai sitten säästää heidät. Itse pelasin läpi pacifist tyylillä, koska tarina on paljon hauskempi ja mukavampi sillä polulla. Snowgrave polulla taas pelaaja manipuloi yhtä sydämellisimmistä ja kilteimmistä hahmoista tässä pelissä, eikä minusta ollut todellakaan mukavaa katsoa, kuinka Noelle pikkuhiljaa alkaa murtua. Lisäksi tämän polun valitessaan, pelistä päätyy skippaamaan todella ison osan. Odotan innolla sitä, mitä seuraavat chapterit tuovat tullessaan, koska tämän chapterin joko todella hyvän mielen aiheuttava pelaaminen, tai todella mieltä painavan polun pelaaminen johtavat kuitenkin samaan cliffhanger loppuun. En malta odottaa, mitä Foxilla on varastossa odottamassa. Tätä peliä on todella helppo päästä pelaamaan, koska se on ilmaisena ladattavissa tietokoneelle, PS4:lle, PS5:lle, sekä Switchille.

Marraskuu

Pokémon Let's go Pikachu

Tämän kuun loppupuolella voitin eräästä arvonnasta ensimmäisen Pokémon pelini: Let's go Pikachun. Olen pelannut tätä todella paljon marraskuun ja joulukuun ajan. En ole koskaan aiemmin pelannut, tai katsonutkaan Pokémonia, ellei lasketa joitakin satunnaisia jaksoja, joita näin lapsena viikonloppuaamuisin televisiosta. LGP on ollut minusta todella hyvä ja helppo tapa lähteä tutustumaan tähän sarjaan. Pelissä on mielenkiintoinen tarina, voit napata Pokédexiisi todella suloisia pokémoneja, kehittää niitä, taistella NPC:eitä vastaan, ja kerätä Gym badgeja. Yksi ystäväni, joka on suuri Pokémon fani, sanoi tämän pelin olevan hänestäkin todella hyvä remake alkuperäisestä pokémonista GameBoy konsolille. Minustakin tämä peli on todella koukuttava ja hauska pelikokemus. En ole vielä pelannut sitä kokonaan läpi, mutta olen kyllä jo todella pitkällä. Minusta on ollut hauskaa päästä nimeämään pokémonejani, sekä antamaan Pikachulle erittäin suloisia erilaisia asuja. 

Joulukuu

Aggretsuko 4. kausi

Tämän sarjan ulkonäkö pettää vielä pahemmin kuin Beastarsin. Aggretsukossa on vielä suloisempia eläinhahmoja animaatiomaailmassa, joka on täynnä värejä ja suloisuutta. Tarina on kuitenkin kaikkea muuta kuin lapsille. Toki, myös lapset voivat katsoa tätä, mutta en usko, että he saisivat tästä yhtä paljon irti kuin aikuiset. Tarina kertoo Retsukosta, joka on jumissa tylsässä työpaikassa. Hän unelmoi paremmasta elämästä, ja jokaisella kaudella hän yrittää saavuttaa paremman elämän erilaisilla keinoilla, kuten rakkaudella, tai uuden työpaikan löytämisellä. Nämä kaikki yritykset päätyvät kuitenkin jotenkin johtamaan Retsukon takaisin tylsään vanhaan toimistotyöhönsä vanhojen työkavereidensa luokse. Tällä uusimmalla kaudella Retsuko huomaa vihdoinkin häneen ihastuneen työkaverinsa Haidan yritykset saada hänen huomionsa. Haida ei kuitenkaan osaa käsitellä sitä, että Retsuko on viimein huomannut hänet, ja keskittää kaiken aikansa ja energiansa yhtiönsä uuden pomon hänelle antamiin askareisiin. Retsuko tajuaa, ettei Haidan tekemä työ ole täysin laillista, joten hän kerää työkavereistaan tiimin, joka yrittää pysäyttää Haidan, ja lopuksi myös uuden pomon. Aggretsuko on yksi niistä erittäin samaistuttavista aikuisten animaatioista, joita olen kaivannut elämääni. Retsuko on kuin kuka tahansa työelämään astunut nuori, joka on joutunut oppimaan monia asioita oikeasta elämästä kantapään kautta. Kaikki hahmot ovat rakennettu jostakin stereotypiasta, mutta jokainen on kuitenkin oikea ihminen stereotypian takana. Mielestäni paras esimerkki tästä on johtaja Ton, jonka tarina menee tällä kaudella todella synkkiin paikkoihin. Tämä kannattaa todellakin katsoa!

Tässä olivat minun tämän vuoden suosikki tarinani. Piditkö itsekin näistä? Mitä itse luit/katsoit/pelasit tänä vuonna? Kiitos tästä vuodesta, ja hyvää uutta vuotta kaikille!

Jouluspesiaali #5 - Animal Crossing joulu

 Joulu on viimein täällä! Olen tämän kuun aikana ehtinyt jo antaa joitakin joulumedia vinkkejä, ja nyt jouluaattona annan tämän vuoden viimeisen joulumedia vinkin. Jos ei tee mieli katsoa tai lukea mitään jouluaiheista, niin peleistäkin löytyy vaihtoehtoja!

Animal Crossing New Horizons (ACNH) on 2020 julkaistu Animal crossing peli, joka on saatavilla vain Nintendo Switchille. Se ei varsinaisesti ole joulupeli, mutta siitä löytyy tällä hetkellä paljon joulu tekemistä. Peli on suunniteltu siten, että siinä löytyy moniin eri juhliin liittyviä teematavaroita, asuja, tekemistä ja dialogia liittyen kyseiseen juhlaan. Joihinkin juhliin liittyy myös esimerkiksi jokin hahmo, kuten jouluun liittyy Jingles niminen mustanenäinen poro.

Rakastan ACNH:ta. Itse sain sen hankittua tämän vuoden huhtikuun loppupuolella, joten olen päässyt kokemaan kaiken peliin liittyvän ja sen tapahtumat ensimmäistä kertaa tämän vuoden aikana. Vaikka pelissä pystyisikin aikahyppäily glitchin avulla tietenkin kokemaan koko vuoden paljon nopeammin, minä olen halunnut kokea kaiken omalla ajallaan. Olen myös koko joulukuun ajan innolla odottanut, mitä joulu tuo tullessaan ACNH:ssa. Joulutapahtuma on ACNH:ssa nimeltään Toyday eli lelupäivä. Minusta tämä on kekseliäs tapa ottaa huomioon ACNH:n pelaajat, jotka eivät välttämättä vietä joulua, tai viettävät erilaista joulua.

Ensimmäinen muutos, minkä joulu toi tullessaan oli talvi. ACNH:ssa vuodenajat vaihtuvat samoin kuin oikeassakin elämässä, eli kun meillä on syksy, pelissäkin on syksy. Kun meillä on talvi, pelissäkin on talvi. ACNH on todella kaunis peli, ja omalla, sekä muiden saarilla on paljon nähtävää joka vuodenaikana. Minusta tämän pelin talvi on erittäin ihana. Joinakin päivinä voi jopa katsella lumisadetta ja kerätä lumihiutaleita. Lumihiutaleita voi tietenkin käyttää erilaisten talvisten tavaroiden rakenteluun.

Toinen asia, mitä ACNH talvi on tuonut peliin ovat lumiukot, tai Snowboyt. Snowboy lumiukon voi rakentaa itse, ja niitä voi rakentaa monia. Ne antavat pelaajalle DIY-reseptejä, suuria lumihiutaleita, ja hauskaa ja sydäntälämmittävää dialogia. Itse innostuin leikkimään sillä, että tein saareni Snowboyista eri kokoisia. Täydellisellä Snowboylla on täydelliset mittasuhteet, eli sen ala-osa on suurempi kuin pää. Niistä on kuitenkin mahdollista tehdä hullunkurisia ja epäsopusuhtaisia. Minusta se dialogi, jota Snowboyista saa irti, kun ne ovat epätäydellisiä, on paljon hauskempaa kuin täydellisen Snowboyn dialogi. Harmikseni Snowboyt kuitenkin sulavat muutamassa päivässä.

Muoti on yksi ACNH:n vetonauloista. Kyseisestä pelistä löytyy niin paljon erilaisia asukokonaisuuksia, yhdistelmiä, ja tapoja tehdä luovia valintoja oman hahmon ulkonäön muokkaamiseksi, että pelin sisällä on jopa pidetty ACNH muotinäytöksiä. Talvi ja jouluvaatteet ovat tällä hetkellä Able siskoksien kaupassa myynnissä, joten oman hahmon saa tuunattua jouluiseksi. Joulutunnelmaa luo myös NPC hahmojen jouluasut, jotka ovat erittäin suloisia. Myös oman saaren voi tuunata jouluiseksi, koska niin Nookeilta kuin myös Nook shopping appista löytyy vaikka ja mitä jouluista ostettavaa sekä saarelle, että omaan taloon.

Myös saaren omat rakennukset, kuten kaupat ja plaza, saavat suloisen Animal Crossing tyylisen joulutuunauksen. Kaupat myös myyvät suurimmaksi osaksi jouluaiheista tavaraa tämän kuun ajan.

On myös mainittava Jingles. Jingles antaa pelaajalle DIY-reseptejä, ja tehtävää. Pelaajan tulee auttaa Jinglesia jakamaan kyläläisille lahjoja, ja kun pelaaja tekee tämän, vastalahjaksi pelaaja saa "Toyday" tavaroita ja DIY:itä. Oman saaren kyläläisille voi antaa lahjoja ympäri vuoden, mutta haluan muistaa kyläläisiäni erityisesti. Jos heille antaa lahjoja, he antavat joskus jotakin takaisin. Lisäksi kyläläisten reaktiot persoonallisuustyypistä riippumatta lämmittävät sydäntä. Kaikki heistä ovat muutenkin niin suloisia ja ihania, että on vaikea olla tulematta iloiseksi heidänkin ilostaan. 

Jos et siis vieläkään ole joulumielellä, niin Switch käteen ja Animal crossing auki! Tämä hyvän mielen peli saa kenet tahansa joulumielelle ja tarjoaa tekemistä jos jonkinlaiselle pelaajalle. Lisäksi Animal Crossing on täydellinen joululahja juuri nyt, koska vaikka suurin osa Switch pelaajista omistaakin sen jo, sille on ilmestynyt viime kuussa uusi maksullinen päivitys. Tämä maksullinen päivitys sopii hienosti viime hetken joululahjaksi, jos lähipiiristäsi löytyy Animal Crossingin faneja.

Hyvää joulua kaikille!