Blogi, jossa pohdin ja arvostelen fiktiivisiä tarinoita eri medioista. Täältä löytyy postauksia kirjoista, sarjoista, peleistä, ja elokuvista. Kirjoittelen kerran viikossa.
Hae tästä blogista
perjantai 21. tammikuuta 2022
Pilaavatko spoilerit tarinan?
perjantai 14. tammikuuta 2022
Billie Eilishin tarina kuvina on luettava sydämellä
Olin erittäin innoissani, kun kuulin, että Billieltä julkaistaisiin omaelämäkerrallinen kirja. Lukutoukkana en malttanut odottaa, että pääsisin käsiksi tähän kirjaan. Sain kirjan isältäni joululahjaksi, ja pääsin viimein lukemaan sen. Tai no, ei tässä kirjassa ollut paljoa luettavaa. Tämä kirja on enemmänkin valokuva-albumi kuin kirja. Pisin tekstinpätkä löytyy aivan kirjan alusta, sen esipuheesta. On pakko myöntää, että esipuheessa Billie perustelee kirjan ulkomuodon ja tekstin vähäisyyden hyvin: "En halua tämän kirjan tuntuvan ikävystyttävältä, haluan sen tuntuvan valokuvakirjalta, jollainen sinulla voisi olla itsestäsi. En halua vääntää kaikkea rautalangasta. Haluan tarjota ison kasan kuvia, jotka puhuvat puolestaan." Billie lopettaa esipuheensa sanomalla, että haluaa lukijan vain omin silmin näkevän hänet ja hänen elämänsä.
Esipuheen jälkeen kirja on lähes kokonaan pelkästään kuvia. Joillakin aukeamilla kuvien välissä on muutaman rivin verran tekstiä, mikä ei kerro kuvista kovinkaan paljon. Billien peloton ja energinen persoona paistaa kuvista läpi jo vauvakuvissa, ja hän on aina ollut musiikin ja taiteen ympäröimä. Perhe ja ystävät ovat hänelle erittäin tärkeä asia, ja se välittyy kuvista vahvasti. Se vähä, mitä kirjassa on tekstiä, kertoo paljon Billien läheisistä. Erityisesti kirjassa on läsnä Finneas, Billien isoveli. Billie myös paljastaa urheilullisen puolensa tässä albumissa, joka oli minulle uutta. Hän on harrastanut pikkulapsesta asti ilmavoimistelua. Elämänkerrasta löytyy paljon tällaisia hauskoja pikkufaktoja tästä idolisoimastani laulajasta, joiden ansiosta tuntuu, että olen kuitenkin päässyt tutustumaan yhteen idoleistani hiukan lähemmin.
Tässä kirjassa on paljon hyvää, mutta silti olin hiukan pettynyt tähän. Minusta oli todella luova idea tehdä omaelämänkerta tällaisessa muodossa. Koska Billie on tosiaan vasta parikymppinen, hänellä ei vielä ole kovin paljoa elämää takana, vaikka hän onkin kokenut paljon. Kuten sanotaan, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta tässä kirjassa on osioita, joissa Billie alkaa kertomaan tekstissä jotakin mielenkiintoista asiaa, mutta nämä mielenkiintoiset asiat jäävät pintaraapaisuksi. Esimerkiksi sivulla 149 Billie kommentoi kuvia: "Tällä kiertueella olin luultavasti henkisesti huonommassa jamassa kuin koskaan. Se oli myös todella hankala kiertue. Aina kun näen kuvia tuolta ajalta, rintaani puristaa muistaessani, miltä silloin tuntui. Kuulostaa ylitunteelliselta, lol, mutta se on totta. Keikat olivat silti uskomattomia, ja fanit piristivät minua joka ilta." Hän on ollut aiemmin avoin mielenterveysongelmistaan, joten minusta olisi ollut mielenkiintoista, jos hän olisi voinut syventää kyseistä kommenttia kertomalla hiukan enemmän. Tietenkin ymmärrän, ja kunnioitan Billien yksityisyyttä, ja jokainen ansaitsee itse valita sen, mitä itsestään maailmalle jakaa. Kirjassa oli kuitenkin monia samantyylisiä kohtia, joissa kuvatekstit aloittavat jonkin mielenkiintoisen asian, joka jää kuitenkin vain muutamaan lauseeseen. Moni kommenteista toi lukemisen aikana mieleeni 2010-luvun Facebook sääli postaukset, joissa joku itki ikävää oloa, mutta kun häneltä kysyttiin kommenteissa kertomaan lisää, postaaja ei suostunut kertomaan enempää.
Tiedän Billien olevan erittäin lahjakas kirjoittamaan, vaikkakin hänen kirjoituksensa ovat suureksi osaksi laulun sanoja. Kirjan kirjoittaminen, ja vieläpä omaelämäkerran laatiminen on aivan erilaista kirjoittamista kuin laulujen kirjoittaminen. Nostan todellakin hattua tälle nuorelle artistille, koska idea luoda omaelämänkerta kuvamuodossa oli erittäin luova. En ole nähnyt yhtä ainutta toista elämänkertaa, joka olisi koostettu kuin valokuva-albumi, vaikka olenkin lukenut monia luovalla tavalla tehtyjä elämänkertoja.
Suurin kritiikkini tätä kirjaa kohtaan on se, että paljon mielenkiintoista asiaa jää sanomatta sellaiselta ihmiseltä, jonka kyky luoda taidetta sanoilla on maailmanluokkaa. Toisaalta, kun luin esipuheen uudestaan, se on varmasti koko kirjan idea. Billie ei halunnut sanoa liikaa puhumalla asioista, vaan hän halusi näyttää tarinansa kuvillaan. Pettymykseni ei johdu siitä, että tämä kirja olisi huono, vaan koska minulla oli erilaiset odotukset sitä kohtaan. Luettuani tämän uudelleen ja katseltuani kuvat läpi jälleen tätä postausta varten, aloin tykästyä kirjaan ja arvostaa sitä enemmän. Kuvat Billien eri elämänvaiheista, kiertueista, konserteista ja muusta elämästä kyllä kertovat aivan omaa tarinaansa tästä nuoresta artistista.
Tämä on minusta sellainen kirja, jota ei pidä lukea silmillä, vaan sydämellä. Vaikka olisin mielelläni lukenut monista tekstissä vihjatuista aiheista enemmänkin, ymmärrän, että Billie tahtoo kuitenkin pitää jonkinlaisen yksityisyydenkin. Kaikki kuvat ovat todella hienoja ja laadukkaita. Ne kertovat yhdestä lempilaulajistani erittäin paljon, ja antaa lukijalle hyvän kuvan hänen persoonastaan ja elämästään, vaikka osa asioista jääkin vain pintaraapaisuksi. Billien kasvutarina, hänen tyylinsä kehittyminen sellaiseksi kuin se on nykyään, ja erilaiset vaiheet, sekä esimerkiksi hänen kiusallinen ihastuksensa Justin Bieberiin kerrotaan kuvien kautta häpeilemättä.
Suosittelen tätä kirjaa erityisesti Billie faneille, sekä niille, jotka pitävät omaelämänkerroista. Billie on monessa asiassa esimerkiksi musiikin puolella luonut paljon uutta ja hänen levynsä ovat todella uniikkeja. Myös tämä elämänkerta on todella uniikki kokemus. Aluksi en pitänyt siitä, koska se ei ollut yhtään muiden lukemieni elämänkertojen tyylinen. Toisella lukukerralla tykästyessäni siihen tajusin kuitenkin, ettei muutos ja uusien asioiden kokeileminen taiteessa ole todellakaan paha asia.
Mitä mieltä itse olet Billie Eilishin omaelämänkerrasta? Olisitko itse toivonut siihen enemmän tekstiä, vai oliko se täydellinen juuri sellaisena kuin se oli?
perjantai 7. tammikuuta 2022
Encanto, uusi suosikki Disney elokuvani
On myös mainittava, että Encantossa on todella paljon keskiössä olevia hahmoja. Pelkästään Madrigalien perheessä on 12 hahmoa, joista jokainen saa elokuvan aikana loistaa. Kun tähän lasketaan mukaan vielä Mariano, Marianon äiti, sekä muut kyläläiset, puheroolissa olevia hahmoja on ennätyslukema. Encanton sivulle Disney fandomi Wikissä on listattu jopa 21 hahmoa. Minusta tälle listalle olisi voinut kuitenkin lisätä myös Casitan, eli Madrigal perheen kotitalon, koska Casita on yhtä persoonallinen ja värikäs hahmo kuin muutkin Madrigalit.
Minua ilahdutti suuresti myös se, ettei Encantossa ollut oikeaa pahista. Koko elokuvan alusta asti katsojalle uskotellaan, että pahis olisi mystinen tío Bruno Madrigal, joka katosi. Hänen lahjansa on kyky nähdä tulevaisuuteen. Brunon lahja ei kuitenkaan kerro tulevaisuutta suoraan, vaan näyttää pelkästään kuvia, joita Brunon itse pitää tulkita. Elokuvassa on jopa kokonainen laulu, jossa Mirabelin täti Pepa, setä Felix, serkut Dolores ja Camilo, sekä sisko Isabela kertovat omasta kokemuksestaan Brunon kanssa varoittelevaan sävyyn. Laulun nimi "We don't talk about Bruno"/"Me ei mainita Brunoo" antaa ymmärtää, että Bruno olisi pahanhaluinen ja vaarallinen. Kun Mirabel kuitenkin löytää Brunon, hän paljastuu oikeastaan aika surulliseksi tapaukseksi. Bruno päätti paeta ja piiloutua perheeltään vuosikausiksi, koska hän ei halunnut satuttaa heitä, tai kyläläisiä näyillään.Lähemmäksi oikean pahiksen statusta pääsee itse asiassa Abuela Madrigal, vaikkei häntäkään voi suoranaisesti sanoa pahikseksi. Abuelan tekojen ja asenteen takaa paljastuu menettämisen pelko ja rakkaus perhettä kohtaan. Encanton viesti on minusta todella kaunis. Kukaan ei ole paha, mutta kaikki saattavat joskus tehdä pahoja asioita esimerkiksi pelosta. Se, että joku tekee jotain väärää ei tietenkään ole sellainen asia, mitä pitäisi katsoa sormien lävitse, mutta aina voi antaa anteeksi ja aloittaa alusta. Kun Madrigalien Casita menee rikki, he saavat sen rakennettua uudestaan ja paljon vahvemmaksi, kun antavat toisilleen anteeksi.Mielestäni syy sille, miksi jokainen Encanton laulu on niin mieleenpainuva on se, että suurin osa hahmokehityksestä tapahtui niiden aikana. Pääsimme laulujen avulla myös tutustumaan jokaiseen Madrigaliin hiukan lähemmin, joihinkin enemmän, joihinkin vähemmän. Ensimmäinen laulu Family Madrigal/Perhe Madrigal esittelee meille päähenkilöt. Mirabel laulaa siinä perheestään ja kertoo jokaisen lahjasta, mutta samalla tutustumme Mirabeliin itseensä. Hän ei tykkää puhua itsestään, johon selviää syy laulun lopussa: hänellä ei ole lahjaa, ja hän ihailee suuresti perheenjäseniään, joilla on lahja. Toinen laulu Waiting on a miracle/Mä yksin ootan ihmettä on Mirabelin "I want" laulu, eli toivelaulu. Siitä selviää, mitä hän oikeasti tuntee ja toivoo.
perjantai 31. joulukuuta 2021
2022 odotukset
Ensi vuosi tuo mukanaan paljon uusia asioita, joita odotan innolla. Tässä on lyhyt lista asioista, joita todella odotan 2022 vuodelta.
Martta Kaukonen: Sinun varjossasi
Life is strange 1 remastered
Helluva boss 2. kausi
Hazbin hotel 1. kausi
torstai 30. joulukuuta 2021
2021 suosikkini
2021 löysin ja rakastuin moniin uusiin tarinoihin. Luin enemmän kirjoja kuin koskaan aiemmin, katsoin paljon sarjoja, ja Nintendo Switch pelikonsolin hankittuani, rakastuin myös moneen uuteen peliin. Tässä postauksessa ajattelin jakaa lukijoideni kanssa, mitä kaikkea olen löytänyt ja mistä olen nauttinut fiktion upeassa maailmassa tänävuonna.
Tammikuu
Aloitin 2020 loppupuolella kunnolla katsomaan Jojoa, ja kun pääsin hiukan pitkästyttävän part 1:sen läpi, aloinkin maratoonata Jojoa huolella. Tammikuussa pääsin siis aloittamaan part 5:sen. Nautin tästä osasta erittäin paljon. Part 5 Jojo porukka on todella rakastettava ja persoonallinen, mikä ei ole yllätys, kun on katsonut aiemmat partit. Pidin tämän partin tarinan kerronnan rakenteesta, ja siitä, miten jokaisen hahmon taustatarina sai kokonaisen jakson. Lisäksi tämän partin pahiksillekin oli annettu kunnon taustatarinat, joten katsoja pystyi ymmärtämään ja tuntemaan empatiaa heitäkin kohtaan. (Tai no, ainakin suurta osaa kohtaan!) Vaikka Jojo on suurimmaksi osaksi hullun hauska, tämä osa sai minut myös itkemään, koska Araki todella osaa tehdä hahmoista pidettäviä. Itse tykästyin eniten tässä partissa Brunon ja Narancian hahmoihin. Pidin myös erittäin paljon partin pääpahiksesta, vai pitäisikö sanoa pääpahiksista. Hän, tai he, oli(vat) todella persoonallisia ja erikoisia. Myös tämän partin animaatiosta huomasi, että tekijät todella pistivät tähän koko sydämensä, ja että he todellakin pitävät Jojosta myös itse. Ja soundtrack, en voi olla mainitsematta myös sitä, koska Jojon (koko sarjan) musiikkeja on tullut vuoden aikana kuunneltua todella paljon.
Helmikuu
Hyvän mielen komediasarja Netflixistä, jota kaverini suositteli minulle, koukutti minut heti ensimmäisessä jaksossa. Michael Schur, joka on luonut myös The Officen ja Parks and recreationin, on ollut luomassa myös tätä tilannekomediaa. Tämän sarjan tarina keskittyy Eleanor Shellstroppiin, joka on kuollut ja päätynyt "hyvään paikkaan". "Hyvä paikka" ja "paha paikka" vastaavat meidän käsitystämme taivaasta ja helvetistä, vaikka niissä onkin tietenkin eroja. Eleanor kuitenkin tajuaa, ettei ollut tarpeeksi hyvä ihminen elämässään ansaitakseen pääsyä hyvään paikkaan. Hän koettaa pitää asian salassa, mikä johtaa hulvattoman hauskoihin tilanteisiin, ja aivan nerokkaaseen juonenkäänteeseen ensimmäisen kauden lopussa. Tätä ei kannata jättää välistä, varsinkin, kun sen viimeinen kausi ilmestyi juuri Netflixiin.
Maaliskuu
Olin pelannut tätä peliä tietenkin jo aiemmin, mutta tämän vuoden alkupuolella pelasin sitä erityisen paljon ystävieni kanssa, sekä jonkun verran myös randomien kanssa. Among us on todella yksinkertainen ja koukuttava peli. Sen idea on, että maximissaan 10 astronauttia, eli pelaajaa, suorittaa erilaisia tehtäviä ympäri avaruusalusta. Näiden pelaajien joukossa on kuitenkin yhdestä kolmeen imposteria, eli huijaria, joiden tehtävänä on tappaa muut pelaajat. Crewmatet, eli pelaajat, jotka eivät ole huijari, yrittävät saada kaikki avaruusaluksen tehtävät suoritettua tulematta tapetuiksi, ja äänestämällä samalla yksi kerrallaan ulos muita, jos he uskovat tämän olevan huijari. Huijari(t) voittaa, jos hän/he saa(vat) kaikki tapettua, kun taas crewmatet voittavat, jos he saavat kaikki tehtävät tehtyä, tai äänestettyä kaikki huijarit ulos. Pelin yksinkertaisuus tekee siitä niin koukuttavan, ja lisäksi se paljastaa kaveriporukasta taitavat valehtelijat ja pelaajat. Suosittelen tätä pelattavaksi etenkin kavereiden kanssa! Tämä on saatavilla kaikille konsoleille, sekä tietokoneelle.
Huhtikuu
Tämä on Miika Nousiaisen kirjoitustyylin tuntien erittäin hauska kirja. Tarina kertoo kahdesta veljeksestä, Onnista ja Eskosta. Onni oli aina luullut olevansa ainut lapsi, mutta kun hänen hammaslääkärinsä Esko paljastuu hänen veljekseen, pienen kinan jälkeen he lähtevät isänsä jalanjäljissä kohti Australiaa. Matkan aikana he löytävät sisaruksia sieltä täältä ympäri maailmaa, ja tutustuvat tietenkin toisiinsa. Tämän tarinan metaforat on sidottu nerokkaasti hampaidenhoitoon. Kaiken hauskan takaa löytyy myös aito sanoma perheen arvosta ja elämäntarkoituksesta, sekä paljon oikeaa tietoa Australian kulttuurista. Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi kaikille, jotka kaipaavat hyvänmielen luettavaa.
Toukokuu
Sain huhtikuun lopussa itselleni Nintendo Switch konsolin, ja ensimmäinen pelini sille oli tietenkin Animal Crossing. New Horizons on ensimmäinen Animal Crossing peli, jota olen pelannut, joten voitte varmaan arvata, mihin käytin koko kesäni. Tämä hyvän mielen peli toimi täydellisenä vastapainona kandityöni edistämiselle, kun pääsin rakentamaan saartani, etsimään itselleni kyläläisiä, täyttelemään museotani, ja muuten vain nautiskelemaan tämän pelin äärellä niin itsekseni kuin myös ystävieni kanssa. Animal Crossingia pelatessa tulee aina hyvä mieli, koska sen musiikki, hahmot, ja rentouttava energia on vain niin koukuttavaa ja rauhoittavaa.
Kesäkuu
Heinäkuu
Tätä olin odottanut todella pitkään. Beastarsin ensimmäinen kausi osui ja upposi suoraan sydämeeni, joten kun sarjan toinen kausi ilmestyi Netflixiin, katsoin sen melkein yhdeltä istumalta. Legoshin, Louis senpain, Harun, ja muiden Cherryton Academyn, sekä koko Beastars tarinan maailman hahmot ovat todella kiinnostavia, syvällisiä ja upeasti kirjoitettuja. Tarina jatkuu suoraan siitä, mihin ensimmäinen kausi loppui, joten tarinaan pääsee helposti mukaan. Ensimmäisellä kaudella ei keskitytty kovinkaan paljoa murhamysteeriin, josta koko tarina alkoi, mutta tällä kaudella Legoshi alkaa selvittämään kuka tappoi Temin. Vaikka tarina kerrotaankin suloisilla eläinhahmoilla, älä anna ulkokuoren hämätä. Tämä on todella synkkä ja syvällinen tarina, jonka hahmot ovat todella valloittavia ja mieleenpainuvia. Upeasti animoitu kokonaisuus, mahtavat ääninäyttelijät (niin dubissa kuin subissa), sekä erittäin banger taustamusiikit luovat erinomaisen kokonaisuuden. Jos pidät vakavammista tarinoista ja aikuisemmista, ja aidoista rakkaustarinoista, tämä sopii sinulle täydellisesti.
Elokuu
Aloitin veljeni kanssa kesäkuussa Bookbeat tilauksen, joka on yksi syy sille, että olen tänävuonna saanut luettua enemmän kirjoja kuin koskaan aiemmin. Psykologisten trillereiden ja kauhun ystävänä pyysin tietenkin toiselta lukutoukka ystävältäni lukusuositusta tästä genrestä. Hän sitten suositteli minulle Tremaynen kirjaa Äänet. (Kiitos Pieni Suuri Kirjahylly <3 !) Itse vertasin tätä kirjaa mielessäni elokuvaan Kaunis mieli, koska kyseessä on tarina, jossa lukija ei oikeasti tiedä, ovatko tietyt tapahtumat päähenkilön mielenterveyden ongelmien tuotosta, vai todellisuutta. Innostuin kuuntelemaan myös muut Tremaynen kirjat, koska niissä on samaan kammottavaan tyyliin loistavasti rakennetut loppuratkaisut. Äänet (alkuperäiseltä nimeltään The Assistant) kertoo Jo nimisestä hiljattain eronneesta naisesta, jolla on kotonaan Electra niminen virtuaalinen kotiapulainen. Jo kuitenkin järkyttyy, kun Electra paljastaa hänelle tietävänsä Jon osallisuudesta erään nuoren miehen kuolemaan vuosia sitten. Tremaynen kirjat ovat todellakin nannaa kaikille psykologisten trillereiden faneille, ja Äänet, jossa käytetään hyväksi nykyajan teknologiaa, tuo esiin karmivia pelkoja teknologiian liittyen.
Syyskuu
Danganronpa fanina ei varmaan tule yllätyksenä, että rakastan myös Your turn to die peliä. Opiskelijana se yllättää vielä vähemmän, koska peli on ilmaiseksi pelattavissa tällä sivulla. Olen odottanut pitkään ja hartaasti tätä chapteria ilmestyväksi, joten kun se viimeinkin julkaistiin, pelasin sen melkein heti. Your turn to die on minusta vielä parempi versio Danganronpasta, vaikka sen idea onkin hiukan erilainen. Pidän myös todella paljon YTTD:n hahmoista, jotka eroavat toisistaan paljon enemmän kuin Danganronpa hahmot. Danganronpassa kaikki hahmot ovat saman ikäisiä, koska he ovat luokkalaisia, mutta YTTD:ssä on eri ikäisiä hahmoja, opiskelijoita, lapsia, aikuisia, eri ammateista, ja eri taustoista. Chapter 3 part 2 oli todellakin suuri tunteiden vuoristorata. Kyseisen chapterin pääpahis Midori on rakastettavan raivostuttava hahmo, joka vetoaa todellakin siihen fanityttö puoleen minussa, joka rakastaa juuri tällaisia raivostuttavia hahmoja. Koko chapterin ajan pelaaja joutuu elämään epävarmuudessa siitä, onko yksi parhaista hahmoista elossa vai ei, ja yksi uusista tuttavuuksista saa pelaajan, eli Saran, valinnoista riippuen glow upin. Jos et vielä ole pelannut tätä, niin hopi hopi, tätä ei kannata missata.
Lokakuu
Marraskuu
Tämän kuun loppupuolella voitin eräästä arvonnasta ensimmäisen Pokémon pelini: Let's go Pikachun. Olen pelannut tätä todella paljon marraskuun ja joulukuun ajan. En ole koskaan aiemmin pelannut, tai katsonutkaan Pokémonia, ellei lasketa joitakin satunnaisia jaksoja, joita näin lapsena viikonloppuaamuisin televisiosta. LGP on ollut minusta todella hyvä ja helppo tapa lähteä tutustumaan tähän sarjaan. Pelissä on mielenkiintoinen tarina, voit napata Pokédexiisi todella suloisia pokémoneja, kehittää niitä, taistella NPC:eitä vastaan, ja kerätä Gym badgeja. Yksi ystäväni, joka on suuri Pokémon fani, sanoi tämän pelin olevan hänestäkin todella hyvä remake alkuperäisestä pokémonista GameBoy konsolille. Minustakin tämä peli on todella koukuttava ja hauska pelikokemus. En ole vielä pelannut sitä kokonaan läpi, mutta olen kyllä jo todella pitkällä. Minusta on ollut hauskaa päästä nimeämään pokémonejani, sekä antamaan Pikachulle erittäin suloisia erilaisia asuja.
Joulukuu
Tämän sarjan ulkonäkö pettää vielä pahemmin kuin Beastarsin. Aggretsukossa on vielä suloisempia eläinhahmoja animaatiomaailmassa, joka on täynnä värejä ja suloisuutta. Tarina on kuitenkin kaikkea muuta kuin lapsille. Toki, myös lapset voivat katsoa tätä, mutta en usko, että he saisivat tästä yhtä paljon irti kuin aikuiset. Tarina kertoo Retsukosta, joka on jumissa tylsässä työpaikassa. Hän unelmoi paremmasta elämästä, ja jokaisella kaudella hän yrittää saavuttaa paremman elämän erilaisilla keinoilla, kuten rakkaudella, tai uuden työpaikan löytämisellä. Nämä kaikki yritykset päätyvät kuitenkin jotenkin johtamaan Retsukon takaisin tylsään vanhaan toimistotyöhönsä vanhojen työkavereidensa luokse. Tällä uusimmalla kaudella Retsuko huomaa vihdoinkin häneen ihastuneen työkaverinsa Haidan yritykset saada hänen huomionsa. Haida ei kuitenkaan osaa käsitellä sitä, että Retsuko on viimein huomannut hänet, ja keskittää kaiken aikansa ja energiansa yhtiönsä uuden pomon hänelle antamiin askareisiin. Retsuko tajuaa, ettei Haidan tekemä työ ole täysin laillista, joten hän kerää työkavereistaan tiimin, joka yrittää pysäyttää Haidan, ja lopuksi myös uuden pomon. Aggretsuko on yksi niistä erittäin samaistuttavista aikuisten animaatioista, joita olen kaivannut elämääni. Retsuko on kuin kuka tahansa työelämään astunut nuori, joka on joutunut oppimaan monia asioita oikeasta elämästä kantapään kautta. Kaikki hahmot ovat rakennettu jostakin stereotypiasta, mutta jokainen on kuitenkin oikea ihminen stereotypian takana. Mielestäni paras esimerkki tästä on johtaja Ton, jonka tarina menee tällä kaudella todella synkkiin paikkoihin. Tämä kannattaa todellakin katsoa!
perjantai 24. joulukuuta 2021
Jouluspesiaali #5 - Animal Crossing joulu
Joulu on viimein täällä! Olen tämän kuun aikana ehtinyt jo antaa joitakin joulumedia vinkkejä, ja nyt jouluaattona annan tämän vuoden viimeisen joulumedia vinkin. Jos ei tee mieli katsoa tai lukea mitään jouluaiheista, niin peleistäkin löytyy vaihtoehtoja!
Animal Crossing New Horizons (ACNH) on 2020 julkaistu Animal crossing peli, joka on saatavilla vain Nintendo Switchille. Se ei varsinaisesti ole joulupeli, mutta siitä löytyy tällä hetkellä paljon joulu tekemistä. Peli on suunniteltu siten, että siinä löytyy moniin eri juhliin liittyviä teematavaroita, asuja, tekemistä ja dialogia liittyen kyseiseen juhlaan. Joihinkin juhliin liittyy myös esimerkiksi jokin hahmo, kuten jouluun liittyy Jingles niminen mustanenäinen poro.
Rakastan ACNH:ta. Itse sain sen hankittua tämän vuoden huhtikuun loppupuolella, joten olen päässyt kokemaan kaiken peliin liittyvän ja sen tapahtumat ensimmäistä kertaa tämän vuoden aikana. Vaikka pelissä pystyisikin aikahyppäily glitchin avulla tietenkin kokemaan koko vuoden paljon nopeammin, minä olen halunnut kokea kaiken omalla ajallaan. Olen myös koko joulukuun ajan innolla odottanut, mitä joulu tuo tullessaan ACNH:ssa. Joulutapahtuma on ACNH:ssa nimeltään Toyday eli lelupäivä. Minusta tämä on kekseliäs tapa ottaa huomioon ACNH:n pelaajat, jotka eivät välttämättä vietä joulua, tai viettävät erilaista joulua.
Ensimmäinen muutos, minkä joulu toi tullessaan oli talvi. ACNH:ssa vuodenajat vaihtuvat samoin kuin oikeassakin elämässä, eli kun meillä on syksy, pelissäkin on syksy. Kun meillä on talvi, pelissäkin on talvi. ACNH on todella kaunis peli, ja omalla, sekä muiden saarilla on paljon nähtävää joka vuodenaikana. Minusta tämän pelin talvi on erittäin ihana. Joinakin päivinä voi jopa katsella lumisadetta ja kerätä lumihiutaleita. Lumihiutaleita voi tietenkin käyttää erilaisten talvisten tavaroiden rakenteluun.
Toinen asia, mitä ACNH talvi on tuonut peliin ovat lumiukot, tai Snowboyt. Snowboy lumiukon voi rakentaa itse, ja niitä voi rakentaa monia. Ne antavat pelaajalle DIY-reseptejä, suuria lumihiutaleita, ja hauskaa ja sydäntälämmittävää dialogia. Itse innostuin leikkimään sillä, että tein saareni Snowboyista eri kokoisia. Täydellisellä Snowboylla on täydelliset mittasuhteet, eli sen ala-osa on suurempi kuin pää. Niistä on kuitenkin mahdollista tehdä hullunkurisia ja epäsopusuhtaisia. Minusta se dialogi, jota Snowboyista saa irti, kun ne ovat epätäydellisiä, on paljon hauskempaa kuin täydellisen Snowboyn dialogi. Harmikseni Snowboyt kuitenkin sulavat muutamassa päivässä.
On myös mainittava Jingles. Jingles antaa pelaajalle DIY-reseptejä, ja tehtävää. Pelaajan tulee auttaa Jinglesia jakamaan kyläläisille lahjoja, ja kun pelaaja tekee tämän, vastalahjaksi pelaaja saa "Toyday" tavaroita ja DIY:itä. Oman saaren kyläläisille voi antaa lahjoja ympäri vuoden, mutta haluan muistaa kyläläisiäni erityisesti. Jos heille antaa lahjoja, he antavat joskus jotakin takaisin. Lisäksi kyläläisten reaktiot persoonallisuustyypistä riippumatta lämmittävät sydäntä. Kaikki heistä ovat muutenkin niin suloisia ja ihania, että on vaikea olla tulematta iloiseksi heidänkin ilostaan. Jos et siis vieläkään ole joulumielellä, niin Switch käteen ja Animal crossing auki! Tämä hyvän mielen peli saa kenet tahansa joulumielelle ja tarjoaa tekemistä jos jonkinlaiselle pelaajalle. Lisäksi Animal Crossing on täydellinen joululahja juuri nyt, koska vaikka suurin osa Switch pelaajista omistaakin sen jo, sille on ilmestynyt viime kuussa uusi maksullinen päivitys. Tämä maksullinen päivitys sopii hienosti viime hetken joululahjaksi, jos lähipiiristäsi löytyy Animal Crossingin faneja.
perjantai 17. joulukuuta 2021
Jouluspesiaali #4 - Black mirror
Kuultuaan nämä tarinat, myös Joe alkaa avautua. Hän paljastaa Mattille, miten hänen nyt ex-tyttöystävänsä blokkasi hänet. Joella ja tyttöystävällä oli kummallakin käytössä sama silmiin asennettu teknologia kuin Mattin tarinan asiakkaalla. Joe ja hänen tyttöystävnäsä vaikuttivat onnelliselta pariskunnalta, mutta kun Joe saa tietää tyttöystävänsä raskaudesta, heille tulee riitaa. Joe haluaisi pitää lapsen, kun taas tyttöystävä ei ole valmis. Niinpä tyttöystävä blokkaa Joen, joka tarkoittaa tässä maailmassa sitä, ettei Joe pystyy kuulemaan, näkemään, tai puhumaan hänelle enää edes oikeassa elämässä. He eroavat, eikä Joe enää näe tyttöystäväänsä. Joitakin kuukausia myöhemmin Joe kuitenkin näkee taas exänsä. Hän tunnistaa tämän väkijoukosta, koska hän on blokin takia ainoa sumuinen hahmo muiden joukossa. Joe pystyy näkemään vain exänsä ulkomuodon, eikä muuta, mutta hänelle on selvää, että tämä pitikin raskautensa. Hänet kuitenkin pidätetään, koska hänellä ei olisi lupaa lähestyä exäänsä. Vuosia kuluu, ja Joe haluaisi epätoivoisesti nähdä lapsensa. Exän asettama blokki kuitenkin vaikuttaa myös lapseen, joten Joe ei voi nähdä häntäkään. Yhtenä jouluna blokki on kuitenkin hävinnyt ja Joe näkee tämän lapsen. Tämä johtuu siitä, että hänen exänsä on kuollut. Kun Joe menee tapaamaan lasta exänsä isän luokse, hän tajuaa ettei lapsi voi olla hänen, koska lapsella on sellaisia piirteitä, joita Joen ja hänen exänsä olisi mahdotonta saada periytymään jälkikasvulle. Hänen exänsä siis selvästi petti tätä. Raivon puuskassa Joe tappaa exänsä isän iskemällä tätä päähän lumisadepallolla, ja jättää lapsen kuolemaan.
Jakso sisältää myös foreshadowingia, eli tapahtumien ennakointia. Lumisadepallon rooli Joen tarinassa ennakoi hänen ja Mattin loppuratkaisua hienosti. Tämä on yksi niistä asioista, jonka tajuaa vasta toisella katselukerralla. Lumisadepallot ovat pieniä kauniita kopioita oikeasta maailmasta, mutta ne ovat kirjaimellisesti oma pieni kuplansa. Usein lumisadepallo symboloi lapsuuden viattomuutta ja onnea, mutta Black mirrorissa se ennusti kummankin päähenkilön loppuratkaisua.
Black mirror on yksi lempisarjoistani juuri siksi, että siinä osataan todellakin kääntää monia asioita päälaelleen. Ne myös saavat katsojan aidosti pohtimaan niitä kysymyksiä, mitä kukin jakso tuo pinnalle. Monet jaksot ovat dystopisia ja kyseenalaistavat teknologian kehitystä todella mielenkiintoisilla tavoilla. Jokaisessa jaksossa löytyy myös roimasti symboliikkaa ja tulkittavaa, mikä on mielestäni täydellistä minunkaltaiselleni katsojalle. On varmaan selvää, että rakastan analysoida ja koettaa tulkita lempitarinoitani todella syvälle, sekä etsiä niistä monia merkityksiä. Jos olet itse samanlainen, Black mirror on täydellinen sarja katsottavaksi, koska jokaisesta jaksosta löytyy jokaisella katselukerralla jotain uutta. Joulun kunniaksi suosittelen lämpimästi katsomaan White christmas jakson, tai jos olet jo nähnyt sen, niin katsomaan sen uudestaan!
Kikka, enemmän kuin viihdyttäjä
Pidemmän bloggailutaukoni aikana, tätä viikottaista kirjoittelua on tullut jo ikävä. Koulu on syönyt kaiken aikani, joten blogi oli pakko pi...
-
Pääsin pitkästä aikaa taas viettämään leffailtaa elokuvateatterissa, ja tämä elokuva oli todellakin katsomisen arvoinen. Minä ja ystäväni ol...
-
Pikku Prinssi on ajaton klassikko. Se on todella rakastettu tarina, joka on lähellä monien sydäntä. Tämä Antoine de Saint-Exupéryn kirja jul...
-
Tarinalla on alku, keskikohta, ja loppu. Tämä on yksi ensimmäisistä asioista, jonka opin tarinan kirjoittamisesta jo lapsena. Se on sääntö, ...