Hae tästä blogista

perjantai 12. elokuuta 2022

Martta Kaukosen odotettu toinen kirja ei jää varjoon

Martta Kaukosen 2021 julkaistu esikoisteos Terapiassa nousi heti yhdeksi kaikkien aikojen suosikkikirjoistani. Kun kuulin, että tämän vuoden heinäkuussa julkaistaisiin Kaukosen toinen kirja, Sinun varjossasi aloin odottaa sitä kuin kuuta nousevaa. Vihdoin ja viimein, odotukseni tuli päätökseen, kun heinäkuun puolessa välissä kirja ilmestyi BookBeattiin. Sukelsin puolen vuoden innokkaan odotuksen jälkeen tämän tarinan pariin heti, enkä todellakaan pettynyt.

Kuten ensimmäisessä kirjassaan, tässäkin Kaukonen on käyttänyt näkökulmatekniikkaa. Päähenkilöitä on neljä, kuten Terapiassakin. Tällä kertaa päähenkilöt ovat taidehistorian tutkija Anne, tunnettu näyttelijä Minna, lukiosta loistavin arvosanoin valmistunut, mutta nykyään työtön Suvi, sekä omalaatuinen performanssitaiteilija Roni. Anne haluaa luoda performanssin, ja ottaa yhteyttä kirjan muihin hahmoihin voidakseen järjestää kyseisen performanssin. Ronin on tarkoitus toimia sen ohjaajana, Minnan näyttelijänä, ja Suvin rooli on antaa tavallisen kaduntallaajan näkemyksiä esityksestä. Esityksen aiheena on #metoo-liike, joka on viime vuosina saanut aikaan paljon keskustelua. Anne, Minna, Roni ja Suvi alkavat yhdessä suunnitella performanssia, mutta pikku hiljaa lukijalle alkaa selvitä, että kaikilla heistä on omat syynsä olla mukana tässä projektissa. 

Anne, Suvi, Minna ja Roni keksivät, että performanssin ideana voisi olla anteeksipyyntö. Minna, jonka eräs kuuluisa suomalainen ohjaaja Sami on raiskannut, tulisi saamaan anteeksipyynnön, jota hän ei aiemmin ollut saanut. Roni pohtii, miten tämän voisi toteuttaa, kun taas Suvi ei haluaisi edes olla paikalla. Anteeksipyyntö performanssi jää kuitenkin hyvin paljolti tarinassa taka-alalle, kun hahmojen taustat ja oikeat motiivit tulevat pinnalle yhä vain näkyvämmin ja näkyvämmin. Lukijalle alkaa selvitä, ettei anteeksipyyntö olekaan se asia, mitä tämä performanssiryhmä haluaa saada. Tämä ryhmä janoaa kostoa.

Nimi Sinun varjossasi sopii minusta tälle tarinalle täydellisesti. Se kuvaa kaikkia päähenkilöitä, koska jokainen heistä elää menneisyytensä tapahtumien varjossa. Minna koettaa parhaansa mukaan käsitellä sitä, että tuli raiskatuksi, mutta hänen menneisyydessään on muutakin pimeää, jolta hän koettaa paeta. Suvi taas koettaa unohtaa lukioaikana tuntemalleen tytölle tapahtuneita kauheuksia, eikä ole ollut entisensä kyseisten koettelemusten jälkeen. Roni taas on kuuluisan taidemaalari Roosa Purppuran poika. Edesmennyt Roosa ei koskaan pitänyt Ronin performanssitaiteesta, eikä tullut Ronin kanssa kovin hyvin toimeen. Ronilla on kuitenkin todella paljon syitä olla katkera äidilleen. Annellakin on omat vaikeutensa menneisyydessä, jotka tuntuvat jotenkin liittyvän hänen ex-mieheensä. Kaikki ei myöskään ole miltä näyttää, ja nämä menneisyyden varjot paljastuvat pikkuhiljaa paljon isommiksi kuin aluksi olisi voinut luulla. Hahmojen keskinäiset suhteet ja palapelin palasten hidas, mutta todella palkitseva yhteen loksahtaminen tekee tästä tarinasta melkein yhdeltä istumalta luettavan. Oli erittäin vaikeaa lopettaa lukemista, kun mielenkiinto pysyi koko ajan korkealla.

Odotukseni olivat todella korkealla, koska Kaukosen esikoisteos oli niin loistava. Minusta tämä teos ylsi vähintäänkin yhtä vertahyytävälle tasolle, ja loppua kohden jopa korkeammalle kuin Terapiassa. Se tapa, jolla Kaukonen rakentaa mysteeriä on todella koukuttava ja mukaansatempaava. Tämän tarina ei kyllästytä missään vaiheessa. Kaukosen ensimmäisen kirjan tapaan, tätäkin lueskellessa päätyy miettimään, kenen sanaan oikeastaan voi luottaa. Kirjassa käytetty näkökulma tekniikka antaa Kaukoselle todella mahtavan tilaisuuden luoda jännitettä, koska eri hahmot näkevät saman tilanteen tietenkin omista näkökulmistaan. Lisäksi kaikilla hahmoilla on omat salaisuutensa, motivaationsa, sekä vaikeat menneisyytensä.

Pidän Kaukosen kirjoitustyylissä todella paljon siitä, miten hän osaa yhdistää näin monta eri hahmoa. Anne ei todellakaan valinnut performanssinsa työryhmään Suvia, Ronia, taikka Minnaa vain sattumalta. Jokainen heistä on valittu syystä. Kaikkien menneisyydet sitoutuvat yhteen vertahyytävällä ja erittäin odottamattomalla tavalla. Toki se, että #metoo on erittäin vahvassa roolissa tässä tarinassa antoi lukijalle jonkinlaisia vihjeitä siitä, miten nämä hahmot tulevat liittymään toisiinsa. Loppuratkaisu tulee silti aivan puskista. Kyllä, loppuratkaisu on osittain arvattavissa, eikä se tietenkään tule puskista sillä tavalla, ettei se kävisi järkeen. Kuten Kaukosen esikoisteoksessakin, loppuratkaisu sai minut henkäisemään, kun palapelin palaset loksahtivat kohdilleen. Totta kai tämä oli selitys asioille, joita aiemmissa luvuissa pohdin! 

Minusta nerokkainta tässä kirjassa oli hahmojen rakennus. Kaikkien hahmojen menneisyyksien tullessa julki, ne teot, mihin osa heistä päätyi, kävivät järkeen. Kaukonen osaa todellakin rakentaa hahmoja, ja päästää lukijat heidän päidensä sisään. Kaikki hahmot olivat todella persoonallisia, ja heidät oli helppo erottaa toisistaan niin puhetyyleistä, ajatusmaailmasta kuin myös sanavalinnoista. Jokainen heistä tuntuu aidolta yksilöltä, ja heidän persoonallisuuksiinsa, sekä elämiinsä oli todella mielenkiintoista uppoutua. 

Paljastamatta liikaa, tarinan loppu oli todella vertahyytävä ja nerokas. Ensimmäisellä lukukerralla lukija ei todellakaan pystyisi arvaamaan sitä, kuinka pitkälle hahmojen teot voisivat mennä. Kun selailin tekstiä uudestaan läpi sieltä täältä, huomasin kuitenkin saman asian kuin Kaukosen ensimmäisessä kirjassa: tekstiin on istutettu hajanaisesti pieniä siemeniä, jotka toisella lukukerralla on helpompi huomata. Kaikki tapahtumat rakentuvat pikkuhiljaa, ja käyvät täysin järkeen tarinan kontekstissa. Moni asia tulee tekstissä valoon aivan toisella tavalla, kun tietää loppuratkaisun.

Minun on vaikea keksiä paljoa kritisoitavaa tästä taitavasti kirjoitetusta tarinasta. Kaikki asiat, joista ajattelin voivani kritisoida teosta sitä lukiessani saivat kuitenkin mielenräjäyttävän loppuratkaisun ja selityksen. Tämä tarina pitää lukijan tiukasti otteessaan alusta loppuun, enkä voi muuta kuin ihailla Kaukosen tekstejä. 

Tässäkin kirjassa on äänikirja versiossa hyödynnetty useampia lukijoita, mistä pidin myös ensimmäisessä kirjassa. Rooleihin valikoituivat Anna Saksman, Satu Paavola, sekä Ilkka Villi, jotka toimivat myös Terapiassa kirjan lukijoina. Ainoana uutena lukijana oli Eija Ahvo. Minusta oli hieno idea valita samoja lukijoita tähänkin teokseen, ja suosittelenkin tämän kirjan lukemista äänikirjana erittäin lämpimästi. Odotan innolla sitä, mitä Kaukonen tulee kirjoittamaan seuraavaksi, ja toivon todella hartaasti, että hänen tekstinsä pääsisivät joskus myös valkokankaalle. Trillerien ystävät, Kaukosta ei kannata missään nimessä missata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kikka, enemmän kuin viihdyttäjä

Pidemmän bloggailutaukoni aikana, tätä viikottaista kirjoittelua on tullut jo ikävä. Koulu on syönyt kaiken aikani, joten blogi oli pakko pi...