Let's go Pikachu, ensikosketukseni Pokémonin maailmaan

Viime vuoden lopussa olin onnekas, ja voitin eräästä arvonnasta itselleni vapaavalintaisen Nintendo Switch pelin. Olin tuossa vaiheessa jo pidempään katsellut Pokémonia sillä silmällä. Minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta Pokémonista, lukuun ottamatta muutamaa satunnaista Pokémon animen jaksoa, jonka näin lapsena telkkarista. Pokémon peleihin en ollut koskenut ollenkaan. Tämä on todella suosittu ja rakastettu sarja, joten luonnollisesti minua kiinnosti tietää miksi nämä suloiset toistensa kanssa taistelevat pikku monsterit saivat kaikki rakastumaan niihin. Pokémon sarjassa on kuitenkin niin paljon pelejä ja kausia, että aluksi minun ei tehnyt edes mieli aloittaa. Voitettuani kuitenkin arvonnan, päätin, että halusin tutustua Pokémon peleihin. Valitsin siis voitto pelikseni Pokémon Let's go Pikachun. 

Pokémon Let's go Pikachu, tai lyhyesti LGP, on ensimmäinen Pokémon peli, jota olen ikinä pelannut. Se on Switchille tehty HD-remake klassisesta Pokémonista, ja siksi myös hyvä aloituspiste niille, jotka haluavat päästä tutustumaan Pokémonin suureen maailmaan. Se julkaistiin vuonna 2018, jonka jälkeen Switchille on julkaistu myös muutama muu Pokémon peli. 

Aloitin tämän pelin pelaamisen heti, kun se tuli postista, enkä saanut laskettua ohjainta alas. Tämä peli alkaa siitä, kun pelaaja herää omasta kodistaan, ja lähtee suurelle matkalle. Hän nappaa ensimmäisen Pokémoninsta, tapaa parhaan ystävänsä ja kilpailijansa, ja alkaa sitten kulkea kaupungista kaupunkiin samalla napaten mukaansa uusia Pokémoneja ja pikkuhiljaa saaden tietää enemmän ja enemmän näistä suloisista monstereista. Lisäksi pelaaja törmää matkansa aikana muihin Pokémon kouluttajiin, sekä Team Rocketin jäseniin, jotka koettavat hidastaa pelaajaa.

Kuten blogini teemastakin jo huomaa, tarinat ovat minulle erittäin tärkeitä. Tässä pelissä on toki tarina, mutta pääpaino on kuitenkin itse pelaamisessa. Tarina on todella yksinkertainen: pelaajan on päihitettävä Pokémon salien leaderit Misty, Brock, Luutnantti Surge, Erika, Koga, Sabrina, Blaine, ja Giovanni. He toimivat jokaisen kaupungin boss tappeluna, eli pelaajan pitää voittaa heidän Pokémoninsa omillaan. Tappelumekaniikka on tässä pelissä todella hyvin luotu. Se on koukuttava kaikessa yksinkertaisuudessaan. Siitä riittää hupia kaikenlaisille pelaajille: niille, jotka tykkäävät strategioinnista, sekä niille, jotka vain haluavat antaa toisille Pokémoneille turpasaunan. Näiden leadereiden voittaminen on todella palkitsevaa, koska pelaaja saa jokaiselta heistä kunniamerkin. Kun kaikki kahdeksan kunniamerkkiä, eli badgea, on kasassa, pelaaja pääsee viimeiseen boss tappeluun, joka onkin bossrush, eli tapellaan montaa bossia vastaan peräkkäin. 

Kaupunkien välillä on polkuja, joita pitkin pelaajan on mentävä edetäkseen pelissä. Näiltä poluilta pelaaja voi napata itselleen uusia Pokémoneja, ja taistella muiden Pokémon kouluttajien Pokémoneja vastaan. Myös tämä osa pelistä on todella hauska. Siinä pääsin näkemään kaikenlaisia Pokémoneja, ja tietenkin minun tavoitteenani oli napata mahdollisimman suuri osa pelin sisältämistä Pokémoneista. Nappaustekniikka on yksinkertainen, muttei kuitenkaan varma. Se, saako pelaaja tietyn Pokémonin napattua on yhdistelmä taitoa ja arpapeliä, mikä tekeekin siitä juuri niin koukuttavaa.

Kokonaisuudessaan se, mikä tästä pelistä jää parhaiten mieleen, on itse peli. Toki sen tarinakin oli hauska, mutta se ei tuntunut missään vaiheessa olevan tämän pelin keskiössä. Keskiössä on hauskan pito, ja Pokémonien nappaaminen, kouluttaminen, ja niiden kanssa taisteleminen. Päätarina on todella yksinkertainen, mutta se, missä LGP:n tarina loistaa, on sivutarinat. Jokaisessa kaupungissa, sekä kaupunkien välillä on muita hahmoja, joiden kanssa voi jutella. Nämä hahmot kertovat omia näkemyksiään Pokémoneista, osa tutkii Pokémoneja tieteellisesti, ja siksi tämän pelin maailma tuntuukin niin eläväiseltä. Siellä on hahmoja, joilla on mielipiteitä joka lähtöön, ja jokaisella on omat motivaationsa ja tapansa kouluttaa Pokémoneja. Mieleeni jäi erityisesti Marowak Pokémonin sivutarina, jossa pelaajan oli autettava pientä otusta löytämään äitinsä. Se oli minusta yksi tämän pelin parhaista sivutarinoista. Lisäksi jokaisen taistelun jälkeen, hävinnyt vastapuoli sanoi aina jotakin ilmaistaakseen tappionsa. Osa näistä letkautuksista oli todella hauskoja.

Pidin myös todella paljon itse Pokémoneista. Niistä jokainen on todella uniikki ja persoonallinen. Nuorempana olin muutaman suuren Pokémon fanin kanssa samoissa porukoissa, ja ihmettelin valtavasti sitä, miten he kykenivät muistamaan niin monia Pokémoneja ulkoa. Pelattuani tämän, en enää yhtään ihmettele asiaa. Kun yrittää napata Onyxin tai Clefairyn omaan Pokédexiinsä yhtä monta kertaa kuin minä, ne tulevat jopa surullisen tutuiksi. Lisäksi pelissä voi antaa omille suosikki Pokémoneilleen oman nimen. Sanotaanpa vaikka niin, että tämä kyseinen mekaniikka antoi minulle paljon viihdykettä. Myös se, että sain valita omalle startteri Pikachulleni asun, oli todella ihanaa. Minun Pikachuni, jonka nimesin Pikaboiksi, olikin todella suloinen erilaisissa asuissa.

Suosittelen tätä peliä kaikille, jotka ovat kiinnostuneita tutustumaan Pokémoniin, mutta eivät tiedä mistä aloittaa. Minusta tämä oli todella oiva paikka aloittaa Pokémon sarja, koska koko Pokémon maailma esitellään pelaajalle todella hienosti. Et tarvitse aiempaa tietämystä Pokémonista pelataksesi tätä peliä. Lisäksi, jos kaipaat jotain kevyttä aivot narikkaan pelattavaa, tämä on täydellinen juuri siihen. Peliä ei ole kovin vaikeaa läpäistä, ja sen värikäs maailma on todella kaunis ja rentouttava. Pidin myös pelin musiikeista, jotka luovat todellakin rennon peli-illan tunnelman. Tämä oli kaikin puolin hauska kokemus, vaikka pelimekaniikka saattaakin tuntua hiukan itseään toistavalta, jos tätä koittaa pelata yhdeltä istumalta.

Mitä itse pidit Let's go Pikachusta tai Eeveesta? Mikä on sinun lempi Pokémon pelisi? Mitä muita Pokémon pelejä suosittelisit?